Järviseutu-lehden artikkelissa lääkäri Ahti Honkola kirjoittaa alajärveläisen opetusneuvos Toivo Kivipellon kirjasta, joka kertoo Alajärven ensimmäisestä kirkkoherrasta Jonatan Johanssonista.
Opetusneuvos Toivo Kivipellon kirja Jonatan Johansson -murroskauden kirkkoherra julkaistiin Jonatan Johanssonin (1842-1904) kuoleman 100-vuotismuistoksi. Kirja perustuu Johanssonin päiväkirjamerkintöihin. Kirja Pappilan ikkunasta on Kivipellon suomentama kooste kirkkoherran laajasta runotuotannosta.
Jonatan Johanssonin isästä Gustaf Johanssonista (1810-1872) sai alkunsa maineikas Johansson-Kaila -kulttuurisuku, johon kuuluu mm. kolme arkkipiispaa (Gustaf Johansson nuorempi, Erkki Kaila sekä Mikko Juva) ja maailmankuulu filosofi Eino Kaila. Ruotsalaista ja juutalaista verta sukuun oli tullut Gustaf Johanssonin vaimon Johanna Emelien os. Schalin (1816-1898) kautta. Jonatan Johanssonin serkun, arkkipiispa ja valtiomies Lauri Ingmanin muistomerkki paljastettiin syksyllä 2009 Teuvalla.
Jonatan Johansson oli professori A.W.Ingmanin suosituksesta perehtynyt jo opiskeluaikanaan (1862-1865) saksalaisesta teologi Johan Tobias Beckistä (1804-1878) nimensä saaneeseen beckiläisyyteen. Lisätietoa beckiläisyydestä Jonatan sai Gustaf-veljeltään, joka opiskeli Saksassa Beckin johdolla kaksi vuotta vuodesta 1867 alkaen. Jonatan sai peräti 19 matkakirjettä. Kivipelto kertoo, että beckiläinen Jonatanista tuli kuitenkin vasta, kun Gustaf oli palannut Saksasta.
Kun Jonatan Johansson aloitti Alajärven kirkkoherrana vuonna 1877, oli beckiläisyys jo saanut siellä, Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla ja ympäristössä harvinaisen kansanomaisen muodon. Voidaan puhua jopa herätysliikkeestä. Alkuna tälle liikkeelle oli Ylihärmän pappilassa 1.4.1852 pidetty kokous. Beckiläisen suunnan synnyttäjinä oli erityisesti kaksi pappia: A.W.Ingman Vetelissä vuodesta 1855 ja A.O.Törnudd Vimpelissä vuodesta 1863. Heitä käytiin kuuntelemassa usean pitäjän alueelta.
Uskon asioissa Jonatan Johanssonin tärkeimmät esikuvat olivat Gustaf-veli, joka nimitettiin piispaksi vuonna 1885 ja arkkipiispaksi vuonna 1899, sekä A.O.Törnudd, joka toimi myöhemmin Lapuan kirkkoherrana.
Johanssonin tullessa Alajärvelle hän kohtasi seurakunnassa hiljattain puhjenneen evankelisen herätyksen. Tämän herätyksen alkamisajankohtana voidaan pitää vuotta 1871, jolloin Jumalan armo Kristuksen täytetyssä verisessä lunastustyössä kirkastui kolmelle nuorelle pappistoverille eli Johannes Bäckille, Gustaf von Essenille ja Christian Sjöblomille. Gustaf von Essen toimi pappina Lehtimäellä 1871-1874 ja Alajärven ensimmäisenä vt. kirkkoherrana 1874-1877. Häntä pidetään evankelisen liikkeen alullepanijana Alajärvellä.
Alajärvellä beckiläisyys ja evankelisuus kohtasivat seurakuntatasolla ainutlaatuisella tavalla Suomessa. Verbaalisesti ja kirjallisesti lahjakkaan kirkkoherran kuvaukset tästä törmäyksestä ovat hyvin eläviä ja värikkäitä.
Opetusneuvos Toivo Kivipellon ensimmäinen kirja sisältää runsaasti Johanssonin mielenkiintoisia päiväkirjamerkintöjä ja pureutuu laajasti taustatietoihin. Toisessa kirjassa Kalevalan mitalla tehdyt runot soljuvat suomeksi ihailtavalla tavalla.
Vierivä kivi ei sammaloidu
Tapasin lukion historian opettajani ja rehtorini Järviseutu-lehden toimituksessa Alajärvellä vuonna 2009. Kirjoittaja kertoi tuolloin: ”Pelaan pallopelejä edelleen viitenä päivänä viikossa: tennistä, lentopalloa ja sählyä. Lisäksi hyötyliikuntaa. Mm.metsätöitä. Liikunta on välttämätöntä henkiselle työllekin. Tähän saakka olen välttynyt diabetekselta ja sydänsairauksilta, joihin minulla on perinnöllistä alttiutta. Mottonani on, että vierivä kivi ei sammaloidu.
Hetperiläisiä ukko ei voinut sietää
Jonatan Johanssonin poika Erkki Kaila totesi muistelmissaan, että ”hetperiläisiä ukko ei voinut sietää”. Miksi?
-Syitä tähän asenteeseen oli lähinnä kaksi: toinen liittyi opillisiin kiistoihin ja toinen maallikoiden toimintaan. Opilliset kiistat keskittyivät vanhurskauttamisoppiin. Johansson ei hyväksynyt sitä, että ihmisen piti uskoa suruttomana ilman kilvoittelua itsensä autuaaksi. Hänen mukaansa vanhurskauttaminen oli pitkäkestoinen, jatkuva prosessi. Yhtenäiskulttuuriin pitäytyvänä hän ei sallinut sitä, että pappeja ja esivaltaa arvostellaan. Nyt häntä arvostelivat kolpörtöörit, maallikkosaarnaajat, maallikot ja jopa naiset. Samoin hänen oma alaisensa, Lehtimäen kappalainen Turtola. Maallikkosaarnaajien arvostelussa hän liittyi veljensä, arkkipiispa Gustaf Johanssonin kantaan. Jonatan ei sietänyt teeskentelyä eikä huonoa elämää, jollaista hänen mukaansa oli erityisesti joillakin vapailla maallikkosaarnaajilla. Tosin oli hänkin tässä suhteessa kovasti raadollinen katsoessaan sormiensa läpi joidenkin tukijoidensa paheita.
Emil Teodor Gestrin on osoittanut Beckin oppia käsittelevästä Leitfaden-teoksesta, että Beck hylkää koko Raamatun ja luterilaisen opin tärkeimmän kohdan eli Jeesuksen Kristuksen kaikkien ihmisten puolesta suorittaman rangaistuskärsimisen. Samasta asiasta Gestrin taittoi sitten peistä myös silloisen Kuopion piispa Gustaf Johanssonin kanssa kirjallisesti. Oliko Jonatan Johansson perillä Beckin opinkäsityksistä?
-Tiettävästi. Saihan Jonatan jo 1860-luvun lopulla Gustaf-veljeltään ensikäden tietoja hänen opiskellessaan Saksassa.
Autuas-sana oli Jonatan Johanssonille kuin punainen vaate. Hän itse sanoi, että tunnustus ”minä olen autuas” tekee hänessä aina pahan vaikutuksen. Hän piti sitä ylpeytenä ja itsekehuna.
Jonatanin poika Erkki Kaila joutui opastamaan tässä asiassa isäänsä kesällä 1897. Erkki oli jo silloin teologian tohtori ja asui toista kesää Alajärven pappilassa.
Jonatan kirjoittaa päiväkirjassaan 2.7.1897: ”Kun minä eräänä iltana moitin, että Tiiston Kustaa lähtiessään sanoi: eikö me aut ollaan, ja kun vastasin: ole vaan aut! Hän sanoi: mutta Rovastikin on aut, sanokaat pois vaan! Sanoi Erkki: miksi ei sitä voi sanoa siinä mielessä, kun hekin sen sanovat: aut ollaan, kun eletään uuden T:n aut:na päivänä, aut ollaan, kun synt on sovitettu, taivaan ovi meille avattu, aut ollaan, kun saamme kuulla Ev:ia, että kk on valmistettu ’aut ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette’, sanoi Js:kin.”
6.6.1896 Jonatan merkitsi päiväkirjaansa: ”Koska minulla on Teol.Tohtori nyt talossa, tahdon hyväkseni käyttää h:n oppiaan. E.sanoi: niin kauan kun Hedb:t hyväksyvät juridill.käsitys sovinnosta, ei te voi ojentaa.”
-Erkki Kaila yritti tasoittaa isänsä jyrkkää kantaa evankelisten suhteen. Silti Johansson piti evankelista liikettä lahkona. Erkki Kailan aatteellisena esikuvana oli ollut oma isä, mutta äidin iloinen evankelisuus pääsi vähitellen voitolle. Erkki oli äitinsä poika. Myöhemmin hän etääntyi myös evankelisuudesta.
...ja sieti kuitenkin
Jonatan Johannsonin oma aviopuoliso oli siis evankelinen! Opetusneuvoksen kahden kirjan perusteella Jonatan näyttää kyllä enemmän kuin sietävän vaimoaan.
-Maria Matilda os.Milbrandt ent.Lax (1834-1904) oli kokenut evankelisen hengellisen herätyksen 20-vuotiaana Karjalohjalla. Matilda tai Tilda, kuten häntä kotipiirissä kutsuttiin, oli todella evankelinen eikä uskonnollisen kannan eroavaisuus häirinnyt aviopuolisoiden suhdetta.
Jonatanilla ja Matildalla oli myös yhteisiä evankelisia ystäviä, joita kirkkoherra kuvaa herkissä runoissaan Mustankorven Thómet ja Eino Kaila karkasi.
-Metsänhoitaja Johan Henrik Thóme ja hänen Ester-vaimonsa olivat evankelisia. Johanssonit ja Thómet olivat hyviä perhetuttuja.
Johansson sieti ilmeisen hyvin myös joitakin evankelisia pappistovereitaan, kuten Ester Thómen veljeä A.W.Wallinia, joka toimi Oulun kirkkoherrana, Soinin kappalaista Henrik Nurmiota ja omaa virallista apulaistaan Johan Fredrik Olinia.
20 vuotta kirkkoherrana oltuaan Jonatan Johanssonin sydämessä läikähtää lämpöä evankelisia seurakuntalaisiaan kohtaan. Erityisesti Sissalan Sannaakin kohtaan, jolla oli edelleen hätä rovastin sielusta.
-Jonatan Johansson arvosti heidän vilpittömyyttään ja kunnollista elämäänsä.
Lisäys
Sen jälkeen, kun em. kirjoitukseni oli julkaistu Sanansaattajassa 19.11.2009, luin opetusneuvos Toivo Kivipellon kannustamana emerituspiispa, TT Kalevi Toiviaisen, 81, kirjoittaman kokonaiselämäkerran Erkki Kailasta. Kirjassa Toiviainen tuo esille aiheeseeni liittyviä lisätietoja. Hänen mukaansa Matilda Johansson oli rippikoulunsa pohjalta evankelinen ja käytti sen jälkeen jatkuvasti hartauslukemisenaan pyhäisin Lutherin Kirkkopostillaa ja arkisin Lutherin ajatusten kokoelmaa Manna för Guds barn (Mannaa Jumalan lapsille). Erkki Kailan todistuksen mukaan hänen äitinsä piti kantansa ”loppuun asti”. (Toiviainen, Kalevi 2007: Erkki Kaila – Yliopistomies ja kirkonjohtaja. STKSJ 255. Helsinki. s.25,30).
TEKSTI: AHTI HONKOLA
