Järviseudun paperi- ja verkkolehdessä viime viikolla julkaistu juttu Kuusiniemestä kirvoitti paljon muistoja.
Ohikuljetut tarinat -juttusarjassamme (Järviseutu 6.4. ja jarviseutu-lehti.fi 7.4.) kerrottiin, että talo on nähnyt lukemattomat ihmiskohtalot 104 vuodessa. Se on toiminut kunnalliskotina, vanhainkotina ja nyt Kuusiniemikotina.
Mieleen painunut Aaretti
Yksi mieleenpainuneista ihmiskohtaloista oli Aaretti Nieminen, josta Sakari Joensuu kertoo seuraavaa:
"Vaimoni Raili oli Kurejoella Heikinkankaalla sairaanhoitajaopintojen työharjoittelijana töissä kesäisin lähes 40 vuotta sitten. Kun kävin siellä joskus, Aaretin tapasi ulkona lähes jokaisella käyntikerralla. Aaretti oli tullut minulle tutuksi jo 1970–80-luvuilla,kun hän oli asioimassa tai muuten vain käymässä keskustassa."
Myös Marita Isotalolle Kuusiniemi on tuttu. Hän kertoo jutusta Järviseudun Facebookin tehdyssä päivityksessä seuraavaa:
"Olin siellä töissä 1978-79 keittiöllä. Ihanat muistot asukkaista ja henkilökunnasta. Koskaan ei ollut niin kiirettä, etteikö olisi joutanut vanhusten kanssa juttelemaan. Ruokasaliin pöytien kattaminen oli oikein mieluista, kun asukkaat kerääntyi seinänvierustuoleille odottamaan ruokailua. Kyllä siinä monet tarinat kuuli. Jokaisella oli oma paikka pöydissä... Väinö, Tuovi, Elli, Urho, Aaretti, Jalo, Martta ja monta muuta ihanaa vanhusta."
Yhteisöllistä elämää
Varkaudessa nykyään asuvalle Kirsti Murtomäelle Kuusiniemi on tuttu talo, josta hänellä on monta hauskaa muistoa ja elämäntarinaa.
"1980-luvulla, lukioaikana, olin vanhainkodilla kesäisin hoitoapulaisena.Toinen puoli talosta oli niin sanottu sairasosasto, jossa oli huonokuntoisia vuodepotilaita. Toisella puolella asusteli virkeähköjä mummuja ja pappoja (ja vähän nuorempiakin asukkaita), jotka osallistuivat voimiensa mukaan talon päivittäisiin touhuihin.
Yhteisöllisyydestä ei silloin vielä paljoa puhuttu, mutta yhteisöllistä elämä siellä toden totta oli. Ei se tuntunut oikein työltäkään, kun oltiin kuin yhtä perhettä kaikki", Murtomäki kirjoittaa.
Teijoantero Pollari muistaa, kuinka kävi Kuusiniemessä ollessaan ensimmäisellä tai toisella luokalla. Hoitaja vei pojan erääseen huoneeseen, jossa istui tuolissa reipas 100-vuotias pappa.
"Kyllä ihmettelin että niin vanha!"
Puuhailua vanhusten kanssa
Taija Rentolalle Kuusiniemi oli ensimmäinen työpaikka neljän vuoden ajan, kun hän oli valmistunut apuhoitajaksi vuonna 1985.
"Lämmöllä muistelen noita aikoja. Silloin ehdittiin puuhailla yhdessä vanhusten kanssa, lähdettiin vaikka mustikkaan ja tehtiin ex tempore
-retkiä. Meidän mökilläkin kävimme kerran Pynttärissä ja rohkeimmat jopa pulahtivat uimaan! Työn lomassa pienet harmittomat kepposet piristivät usein päiviä. Henkilökunta viihtyi ja yhdessä olimme kuin iso perhe."
Rentola muistaa erityisesti papan, joka jäi usein lounaan jälkeen istumaan ruokasaliin, eikä kukaan muu kuin Rentola saanut auttaa häntä wc:n kautta päivälevolle.
"Pappa oli sokea mutta kuulo sitä parempi ja hän tiesi aina, milloin olin töissä. Huuteli sitten ihan nimeltä. Iltaisin hän halusi että minä peittelen hänet vuoteeseen ja sitten piti laulaa: Kuunvalo kattomme harjalle hohtaa, ilta kun joutunut on. Lepoon on käyneet pikkuiset linnut,aika jo sinunkin on. Aamulla heräät ja aurinko loistaa kirkkaana tielläsi sun.Uinu mun lapseni, poikani pieni,rakkaani, aarteeni mun.
Ei voi kuin huokaista, kun vertaa nykyhetkeen ja todeta: Oi niitä aikoja!"