Ihmiselämässä on paljon erilaisia sattumia ja tapahtumia, ja ne silloin tällöin putkahtavat mieleen, varsinkin ne vanhemmat. Tässä tuli mieleeni eräs juttu joka tapahtui, kuinkas muutenkaan, kuin taas siellä 70-luvulla.
Olin työmatkalla vähän tuolla kauempana ja rupesi olemaan kovasti nälkä. Siinä sitten näin edessäni Esson ja ajoin sinne. Menin sisälle ja tilasin hawaijinleikkeen. Otin leivän ja maidon tarjottimelle sekä kassan antaman numerolapun. Maksoin. Tarjoilija toisi sitten hetken päästä ruuan pöytään.
Menin pöytään istumaan ja seurasin ihmisiä. Katsoin ikkunasta ulos, kun pihaan ajoi Volvo-merkkinen rekka parkkeeraten minun autoni viereen.
Autosta tuli ulos vähän tukevahko rekkakuski sekä nainen ja lapsi. Ajattelinkin, että saattaa olla kuskin vaimo ja lapsi, jotka ovat hupulaiseksi lähteneet. Tulivat sisälle, tilasivat ruuat ja asettuivat istumaan minua vastapäiseen pöytään. Ei mennyt kauaakaan, kun tarjoilija toi heille ruoat.
Minulle tarjoilija sanoi, että menee vielä hetki, niin tuo sitten ruoan myös minulle.
Vielä hetken odotin
Siinä sitten katsoin, kun rekkamies rupesi syömään. Ihmettelin, että kun ei edes lakkia päästä ottanut pois. Ajattelin, ettei varmaan ole huonoa aikaa tainnut nähdäkään, kun ei sen vertaa ruokaa kunnioita, että lakin päästä pois ottaisi, kun syö.
Saivat siinä sitten syötyä, palasivat autolleen ja niin Volvo lähti uusia paikkoja kohti.
Katsoin sitten oikeassa kädessä olevaa kelloani ja myös vasenta kättäni, vaikkei siinä kyllä mitään kelloa ollut. Ainoastaan siksi sitä katsoin, että näenkö sen.
Televisiossa oli sellainen sarja, jossa näkymätön mies seikkaili. Rupesin jo epäilemään, olisinko minäkin muuttunut näkymättömäksi, kun olin odottanut ruokaa jo puoli tuntia eikä sitä oltu vieläkään tuotu.
Vielä hetken odotin. Kun mitään ei tapahtunut, nousin pöydästä, laitoin takin päälleni, lakin päähän ja lähdin ulos.
Tokihan olisin voinut maidon juoda ja leivän syödä nälkääni, mutten viitsinyt.
Oikein havaijinleike
Pihalle päästyäni katsoin taakseni. En toki siksi, että odotin tarjoilijan huutavan, että ruoka on valmis. Vaan siksi, että pelkäsin, että huutavat perääni, että olen lautasen varastanut, kun menevät pöytää tyhjäämään – huomaavat, että lautanen puuttuu.
Olisinhan toki voinut tarjoilijalle sanoa, että ei ruokaa sitten tullutkaan, mutta eihän se tarjoilijan vika ollut. Kyllähän se minun vika oli, kun menin hawaijinleikkeen tilaamaan.
Saattoihan toki olla, että kokki lähti sitä Havaijilta hakemaan. Olisi pitänyt tilata lihapullat ja muusi. Ne olisi varmaan heti tuotu, mutta kun tuli pröystäiltyä ja oikein hawaijinleike.
Jarmo Raivio
Teksti jatkaa juttusarjaa, jossa alajärveläinen Jarmo Raivio (s. 1952) muistelee menneitä.