Tuossa kerran valikoin tavaroitani, joita minulle on kertynyt jo vähän turhankin paljon. Ajattelin niistä vähän ylimääräisiä myydä pois, siksi varasin kirpputorilta hyllykön myyntiä varten.
Tavaroiden joukosta tuli esiin tuo yli 70 vuotta vanha naulalaatikko täynnä sepän tekemiä venenauloja.
Siinä niitä katsellessani tuli mieleeni keskustelu erään henkilön kanssa, joka sanoi lukeneensa joitakin juttujani. Hän sanoi, että taitaisi olla vaikea kirjoittaa rautakangista tai -nauloista.
Siinä vähän naurahdin ja sanoin, että voisi tulla aika kuiva juttu.
Nyt, kun nuo naulat näin, juttu muistui mieleeni ja ajattelin, että mikä ettei, teenpä jutun nauloista.
Ja niinpä menin kuvaannollisesti naulaksi naulan paikalle.
Sepän pajasta kaupan hyllylle
Seppä minua taitavasti takoi ja hattuun vielä hienon ristin läppäsi.
Kun olin valmis, seppä viskasi minut hienoon puulaatikkoon, jossa oli vielä miellyttävä uuden puun haju.
Seppä sai laatikon täyteen nauloja, sitten laittoi kannen päälle.
Jonkin aikaa olimme varastossa.
Kuulin, että auto tuli pajan eteen ja kannen raosta näin, että auto oli Katz-merkkinen. Niin laatikko, jossa oleskelin, nostettiin auton lavalle.
Matka kohti Alajärveä alkoi.
Määränpäähän saavuttuamme laatikkoni nostettiin Kokko Oy:n myyntihyllylle muiden naulalaatikoiden joukkoon.
Pienestä raosta näin, kun asiakas astui naulalaatikkoani kohti.
Ajattelin, että pääsen siihen tehtävään, johon minut on tehty. Olinhan sulavalinjainen isolla hatulla.
Kaikki tulisivat ihailemaan, kun veneen kokkapuussa oleilisin. Välillä jopa käsi hienoa hattuani koskettaisi.
Käsi lähestyy laatikkoani, mutta aivan viime hetkellä se nostaakin viereisen laatikon.
Pettyneenä ja surullisena jään katsomaan, kun toista laatikkoa viedään.
Kauppias tulee järjestelemään hyllyjä ja työntää laatikkoni takimmaiseen nurkkaan.
Hän nostaa eteeni uusia galvanoituja nauloja ja niin laatikkoni jää unholaan uusien naulojen tieltä.
Tunsin itseni tarpeettomaksi.
Ja niin aikojen kuluessa laatikko vietiin rakennuksen yläkertaan ja sinne unohdettiin.
Olen köllöttänyt laatikossa nyt yli 70 vuotta, unohdettuna muiden naulavanhusten kanssa.
Miksi näin kävi? Olinko minä huonompi kuin muut naulat, jotka pääsivät paraatipaikalle? Olisinhan minäkin halunnut olla tarpeellinen.
Nyt olen jo vanha, vaikkakin vielä hyväkuntoinen.
Toki pintaan on tullut jo vähän ruostetta, mutta pääni kestää jopa Billnäs-vasaran iskut.
Sulavalinjainen notkea vartaloni kestää vielä kotkauksen katkeamatta, sillä olen vieläkin taipuisa.
Jarmo Raivio