Oltermanni on historiallinen arvonimi, joka tarkoittaa kylänvanhinta. Suomen kieleen se on lainattu todennäköisesti ruotsin sanasta byålderman. Englanniksi sana on alderman.
Järviseudulla oltermannijärjestelmän juuret ulottuvat 1750-luvun alkuun. Tuolta ajalta alueellamme on todisteita oltermanneista ainakin Alajärven Kurejoen kylästä. Sieltä on säilynyt tieto, jonka mukaan vuonna 1752 oltermannina toimi Simo Pynttäri.
Oltermannien toimenkuvaan kuuluivat muun muassa palotarkastukset. Kurejoella niitä järjestettiin kahdesti vuodessa: keväällä ja syksyllä. Oltermannilaitos oli kylässä voimissaan aina 1700-luvun loppuun asti, joskin sen toiminta oli satunnaista.
Harvan asutuksen vuoksi oltermannilaitos ei silti ollut 1700-luvun aikana Järviseudulla kovinkaan järjestäytynyt. Siksi oltermannien toiminnasta on säilynyt tuolta ajalta vain vähän merkintöjä, ja nekin tuon vuosisadan lopulta.
Oltermannilaitoksen merkitys Järviseudulla näyttääkin kasvaneen vasta 1700-luvun lopulla. Syynä tähän oli erityisesti vuonna 1797 tehty paloturvallisuussopimus. Tuolta ajalta oltermannilaitoksesta ei ole kuitenkaan säilynyt merkintöjä Alajärven itäisimpien kylien osalta, kuten ei myöskään Soinista ja Lehtimäeltä. On silti mahdollista, että niissäkin paikoissa on valittu kylänvanhimpia, kun on tarvittu tilapäistä paloapua.
Koska tietoja oltermanni-laitoksesta ei ole Järviseudulta myöskään 1800-luvun alkupuolelta, on vaikea hahmottaa, mitä kaikkea sen toimintaan kuului. Lappajärvellä, Evijärvellä, Kortesjärvellä ja Alajärven Kurejoella toiminta oli silti saanut joitain vakiintuneita rakenteita.
Merkintöjä ei ole säilynyt myöskään vuodelta 1821, vaikka silloin asetetun paloapusäännön mukaisesti oltermanneja olisi pitänyt olla. Poikkeuksen tähän tekee jälleen Alajärven Kurejoen kylä, jonka osalta merkintöjä löytyy.
Vaikka paloapusääntö velvoitti oltermannit tekemään palotarkastuksia, ei siinä ollut eritelty sitä, miten oltermannit itsessään tulisi valita. Eri vaihtoehtoja valinnan tekemiseen ovat olleet kinkerit, kyläkokoukset tai toimen kierrättäminen vuoroissa henkilöltä toiselle.
Ensin oltermannit olivat kyläläisten itsensä valitsemia, mutta käytäntö alkoi muuttua 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Alueellamme esimerkiksi Vimpelissä oltermanneja nimitti vuodesta 1847 alkaen ensin kappeli- ja myöhemmin vuodesta 1868 lähtien kuntakokous. Samalla oltermanni-nimitys oli vaihtunut palosyynimieheksi tai tulisijain syynimieheksi.
Nimitys vaihteli kunnasta toiseen
1800-luvun kahtena viimeisenä vuosikymmenenä oltermannien nimenmuutoksesta ja heidän valitsemisestaan kuntakokouksissa tulikin yleisiä käytäntöjä. Ensisijainen tarve nimityksiin oli se, että kunnissa oli alettu perustaa paloapuyhdistyksiä. Oli syntynyt tarve henkilöille, jotka tarkastaisivat tulisijoja.
Oltermanni oli tehtävään luonteva valinta: he kun olivat jo aiemmin olleet vastuussa vastaavista tehtävistä. Uutta oli tosin se, että nyt oltermannit valitsi kuntakokous ja heillä oli siten hallussaan ikään kuin kunnallinen luottamustoimi. Lisäksi kyläkokousten merkitys heikkeni, kun kuntakokous otti hoitaakseen oltermannien nimitykset.
Vaikka monien Järviseudun alueen kuntien oltermannilaitoksesta ei ole säilynyt tietoa 1800-luvun ajalta, ei se tarkoita, ettei sitä olisi ollut lainkaan olemassa. Alueellamme toimineita tulisijantarkastajia ja oltermanneja erotti oikeastaan vain heistä käytetty nimitys.
Monissa alueemme kunnissa valittiinkin 1800-luvun loppupuolen kuntakokouskaudella tulisijojen tarkastajia. Toimihenkilön nimitys vaihteli jonkin verran kunnittain. Alajärvellä oli käytössä nimitys tulisijaintarkastaja. Lehtimäellä ja Soinissa toimihenkilöä taas kutsuttiin palosyynimieheksi tai ruotumestariksi.
On myös todennäköistä, että vaikka 1800-luvun lopulla oltermanneista alettiin yleisesti käyttää tulisijantarkastaja-nimitystä, säilyi sana oltermanni edelleen kansan suussa.
Oltermanninsauvat ja kylänkapulat
Valtansa ulkoisena tunnusmerkkinä kylänvanhimmalla oli oltermanninsauva.
Järviseudun alueella käytettyjä keppimäisiä sauvoja on meidän päiviimme asti säilynyt useista pitäjistä, mutta ei kuitenkaan Soinista, Lehtimäeltä tai Vimpelistä. Kaksi Järviseudun vanhinta oltermannisauvaa ovat molemmat Kortesjärveltä. Samanikäisistä sauvoista löytyy molemmista kaiverrettuna vuosiluku 1803.
Pohjanmaalla oltermanninsauvat olivat useimmiten nelitahoisia ja kapenivat alaspäin. Tämä sauvamalli ei ollut silti käytössä kaikissa pohjalaispitäjissä. Järviseudun alueella mallista poikkesivat Alajärven Kurejoen ja Lappajärven Savonkylän ja kirkonkylän sauvat. Kaikki mainitut sauvat olivat kolmitahoisia.
Sauvan sijaan oltermannilla saattoi olla myös kylänkapula. Joskus hän saattoi omistaa molemmatkin.
Sauvan tai kapulan avulla hoidettiin väen kutsuminen kyläkokouksiin sekä asioista tiedottaminen. Sanoma välitettiin siten, että sauva tai kapula kiersi talosta taloon. Viestin saatuaan talonväen piti toimittaa kapula ja samalla viesti suullisesti seuraavaan taloon. Kun ihmiset alkoivat 1800-luvun loppua kohden olla lukutaitoisia, viesti saatettiin liittää kapulan mukaan paperilappuselle kirjoitettuna.
Alajärven Kurejoella väen koolle kutsuminen tapahtui kahden, edelleen tallessa olevan, oltermannisauvan voimin. Todennäköisesti toinen sauvoista on laitettu kiertoon myötä- ja toinen vastapäivään. Näin varmistettiin, että kutsu tavoittaisi jokaisen kyläläisen. Lopuksi sauva tai kapula palautui takaisin oltermannille.
Kyläkokouksiin useita syitä
Kyläkokous kutsuttiin koolle usein erilaisten tarkastusten vuoksi. Ne saattoivat koskea aitoja, ojia, teitä tai olla palotarkastuksia. Tiedottaa voitiin myös muista tärkeistä seikoista, vaikka ne eivät olisikaan varsinaisesti kuuluneet suoraan oltermannin vallan alaisuuteen.
Järviseudulla oltermannien tehtäväkenttä rajautui pääasiassa paloturvallisuuden valvomiseen. Joissain kunnissa, kuten Evijärvellä ja Kortesjärvellä, tehtäviin kuuluivat myös tie- ja aita-asioiden valvonta. Joskus oltermannien apua tarvittiin myös järjestyksenpidossa.
Myös metsästys oli osa oltermannien toimenkuvaa. Yksi siihen liittyvistä tehtävistä oli petoeläinten tapporahojen kerääminen. Järviseudulla oltermannit toimivat myös todistajina petojen kaadoissa. Lisäksi he olivat metsästysporukkojen koollekutsujia, kun sudenajoihin piti kerätä pitäjästä suuri määrä miehiä.
Oltermannit yhä voimissaan
Oltermannilaitos loppui pääasiassa 1800-luvun loppuun tultaessa, kun kuntakokoukset alkoivat nimittää tulisijantarkastajia.
Joillain paikkakunnilla oltermannilaitos oli voimissaan vielä pidempään. Esimerkiksi Kortesjärvellä toiminta loppui vasta ensimmäisen maailmansodan aikaan.
Vaikka oltermannijärjestelmä tulikin Suomessa tiensä päähän, sana oltermanni on edelleen käytössä. Useimmille se lienee tutuin Valion kermajuuston nimenä.
Nimitystä käytetään silti edelleen myös alkuperäisessä merkityksessään. Alajärvi-seura on esimerkiksi myöntänyt oltermanninsauvan kunnianosoituksena kotiseudun hyväksi tehdystä työstä Pekka Viitaniemelle vuonna 2019.
Myös Soini-seura luovuttaa kotiseututietoutta mittaavan Soini-visailun voittajajoukkueelle vuodeksi haltuun seuran itse suunnitteleman oltermanninsauvan. Visa on pidetty joka vuosi alkaen vuodesta 1984.
Kirjoituksen lähteenä on käytetty Pro Gradu -tutkielmaa "Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto" (Reino Kallio, 1982), "Alajärven historia" -teosta (Heikki Junnila, 1999) sekä teosta "Alajärven elämää" (toim. Aulis Ojajärvi, 1966).