Kiistely sikainfluessarokotteen ja lasten sekä nuorten lisääntyneiden narkolepsiadiagnoosien yhteydestä on lisännyt suomalaisten rokotusvastaisuutta. Tämä on näkynyt siinä, että yhä useampi perhe jättää lapsensa rokottamatta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen suositusten mukaisesti.
Rokottamattomien lasten määrät ovat vielä vähäisiä, mutta kasvussa. Yksittäinen lapsi ei ole esimerkiksi päiväkodissa merkittävä riski, sillä muiden saamat rokotukset antavat hänellekin niin sanotun laumasuojan. Rokottamattomien määrän lisääntyessä sairauden riski kuitenkin kasvaa nopeasti. Samalla he lisäävät myös rokotettujen riskiä sairastua, sillä mikään rokote ei anna sataprosenttista suojaa.
Pikkulapsille on olemassa selkeä rokotusohjelma, johon valitut rokotteet on tarkaan mietitty ja tutkittu, ja jota on helppo noudattaa. Meillä aikuisilla oman rokotesuojan ylläpito ei ole yhtä yksinkertaista.
Monet lapsena saadut rokotukset suojaavat toki aikuisenakin, mutta niitäkin on, joissa rokotussuoja pitäisi uusia määräajoin. Esimerkiksi jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokote tulisi ottaa suositusten mukaan kymmenen vuoden välein. Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvina ne ovat myös ilmaisia.
Omien rokotustietojen tarkistaminen ei ole aivan helppoa. Jos kaikki rokotukset on merkitty asianmukaisesti rokotuskorttiin ja kortti on tallessa, asia on helppoa. Muussa tapauksessa asia selvinnee kysymällä omasta terveyskeskuksesta, jossa rokotus on mahdollisesti annettu.
Ella Nurmi