Ajattelin esitellä teille kaksi pidemmän aikavälin havaintoani.
Ensinnäkin olen huomannut, että täällä monet paikalliset ovat epävarmoja osoitteiden perusteella suunnistajia. (Olen kuullut vastalauseita tästä, vaikka mielestäni otantani on jo melko laaja.) Jos alajärveläiselle antaa tiedoksi pelkän osoitteen, johon heidän tulisi saapua, lähes poikkeuksetta sitä seuraa tarkentavia kysymyksiä: Mikä alue, mitä siinä on lähellä? Ottaisitko kuvan siitä paikasta?
On minua pyydetty kotioveni ulkoasuakin kuvailemaan sen löytymisen varmistumiseksi. Huom: Nämä havainnot perustuvat aikuisempiin ihmisiin, paikallinen nuorempi väestö suunnistaa kokemukseni mukaan sujuvammin.
Saattaahan se vaikka olla, että karttasovellus on täällä normaalia epäluotettavampi. Omalla kohdallani se on aiheuttanut hämmennystä ohjaamalla minut reitille, jota ei todellisuudessa ollut olemassa. Tämä paljastui minulle ihan ensimmäisinä päivinäni täällä.
Silloin minuun meinasi iskeä stressi, kun lähin reitti sivistyksen pariin, eli keskustan kauppoihin, meinasi venyä mukavasti käveltävästä melko tuskaiseen vaeltamiseen.
Tuolloin aloin pienesti kyseenalaistamaan asuinaluevalintaani. Tavallaan ymmärrän siis epäluottamuksen, ja ehkä näitä karttaharhautuksia löytyy alueelta lisääkin.
Toinen havaintoni on ollut se, että täkäläinen nuoriso hoitaa suuren osan kaupungin lumien auraamisista ja renkaidenvaihdoista. Olenkin olevinaan muka niin hauskasti todennut, että Alajärveä pyöritetään lapsityövoimalla.
Eivät nämä nuorukaiset oikeasti tainneet liian nuoria työntekoon olla, mutta joitain kertoja olen kauhistuneella silmällä asiaa ihmetellyt, kun he ovat esimerkiksi jollain aurauskoneella ohi viilettäneet.
On minusta kuitenkin oikeasti tärkeää, että he oppivat ja pääsevät tekemään töitä. Ja onneksi täällä Alajärvellä tai ylipäänsä koko maassa ei pitäisi oikeaa lapsityövoimaa olla. Menisi vähän liian pitkälle tuo nuorten karaiseminen ja rohkaisu tulevaisuuden työelämään.
Hyvähän se on, jos he kerkeävät koulussakin käymään. Kaikkea siis kohtuudella.
Olen pian muuttamassa pois Alajärveltä, ja tämä saattaa olla viimeinen kolumnini Järviseutu-lehdessä.
Toivon, etten ole suututtanut ihmisiä välillä melko kärkkäillä mielipiteilläni tai sanoituksillani. Paljastuksena voin sanoa, että en välttämättä aina oikeasti mieti asioita niin mustavalkoisesti kuin ne olen teksteissäni esittänyt.
Välillä on hauska herättää ihmisissä tunteita.
Inka Härkönen muutti tammikuun alussa Alajärvelle ilman aiempaa yhteyttä kaupunkiin. Tällä kolumnipaikalla seuraamme niin sanotun ummikon näkökulmasta, millaisia havaintoja ja ajatuksia hänellä on uudesta kotipaikkakunnastaan.