Pitkäperjantai on hyvin väkivaltainen juhla.
Vihapuheen ja vihan kohteena on Jumalan Poika, jota häväistään, pilkataan, ruoskitaan, lyödään ja lopulta naulitaan ristille. Pitkäperjantaina veri roiskuu. Vapahtaja saa kokea ihmisen vihan ja pahuuden.
Suuri enemmistö salli kaiken tapahtua, kansa seisoi hiljaa ja katseli.
Martin Luther King puki sen myöhemmin sanoiksi: ”Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus vaan hyvien ihmisten hiljaisuus.”
Monet arvostelevat uskontoja niiden nimissä tehtävän väkivallan vuoksi. Kristinusko saa kärsiä sen nimissä tehdyistä julmuuksista: ristiretket, noitavainot ja vääräuskoisten murhaamiset.
Islam ei selviä yhtään puhtaammin paperein. Väkivallan syyt ovat syvemmällä kuin uskonnossa.
Simpanssien on kerrottu harjoittavan systemaattiseen kansanmurhaan rinnastettavaa toimintaa: läheisen lauman yksilöitä tapetaan, kunnes lauma on kokonaan tuhottu.
Alkukantaisista ihmisyhteisöistä on tutkimus saanut selville, että murhatuksi tuleminen on ollut keräilijä-metsästäjämiesten tavallisin kuolinsyy. Sotia on käyty hyvinkin pienten ihmisyhteisöjen välillä.
Kristinuskon merkki on risti, teloituspuu. Se kertoo toisaalta ihmisen pahuudesta, mutta myös Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta.
Pahuudesta, vihasta, väkivallasta, ja pahuuden alkusyystä, synnistä, kärsivä ihminen voi saada kaiken anteeksi. Ei hän sen takia muutu hyväksi, vaan Jumalalle kelpaavaksi.
Pitkäperjantaissa ja pääsiäisessä näkyy Jumalan rakkaus.
Jumalan rakkaus voittaa ihmisen vihan.