Johtuneeko muuttuneesta maailmantilanteesta vai mistä, mutta sellaisen havainnon olen tehnyt Lehtimäellä, että yhä useammin keskustelu kääntyy menneitten asioiden muisteluun. Mitä enemmän tiedetään sen enempi halutaan tietää. Tiedonhalu on tarttuvaa laatua.
Murtolammin hautausmaalla kävijöiden määrä on lisääntynyt, kun monet haluavat kunnostaa esivanhempien hautaristejä, jos ne vielä ovat olemassa. Puiset muistomerkit ovat aikoja sitten lahonneet pois. Hautamuistomerkkiin on kirjoitettu yksinkertaisuudessaan vain nimet ja syntymä- ja kuolinajat, joskus on mainittu vainajan ammatti ja toisinaan on kirjoitettu vielä joku lause vainajan muistolle.
Heikki Honkolan hiljattain julkaisema teos antaa monipuoliset tiedot alueesta ja onpa hän viime vuonna myös pitänyt yleisölle hautausmaan kierroksen juuri siellä Murtolammilla. Mutta kuinka sinne haudattujen elämä on sujunut, siitä olisi mielenkiintoista tietää.
Viime aikoina on herätelty kysymyksiä siitä, että kuka tai ketkä ovat rakentaneet Lehtimäelle kivisiltoja. Muutamat sukututkijat ovat saaneet näistä asioita selville jonkin verran.
Sitten on kyselty, missä ovat olleet talojen ensimmäiset vesiputket ja tuulimyllyt Lehtimäellä. Vesiputkistot on sen verran uusi asia, että muistikuvia on säilynyt paremmin, tuulimyllyt sen sijaan ovat niin vanhoja asioita, että harva niistä enemmän tietää, vaikka olisi yhden tai jopa kaksi tuulimyllyä nähnytkin.
Korviini on kantautunut sellaista, että leikkimielisesti on heitetty ilmoille toive että seuraavan kotiseutukirjan aiheena olisi juuri nuo kivisillat sekä tuulimyllyt. Helpommin sanottu kuin tehty. Siinäpä pohtimisen aihetta pitkäksi aikaa.