Olimme kovasti innoissamme, kun koulussamme alkoi paperinkeräys.
Kuljimme talosta taloon maitokärryjä punnaten ja niihin paperia laittaen, aina, kun paperia talosta saimme.
Meille oli sovittu omat alueet, mistä keräsimme, ettei samoissa taloissa toista kertaa käytäisi eikä siten talon väkeä liikaa häirittäisi.
Joistain taloista saimme Mustanaamio-lehtiä ja myös Villi länsi -lehtiä, joissa kapteeni Mike seikkaili.
Eihän tällaisia lehtiä heti malttanut keräykseen laittaa, joten istuimme ojanpenkalle ja joskus maitolaiturille, jos sellainen sattui olemaan, ja rupesimme lehtiä lukemaan.
Siinä meni aika rattoisasti.
Joskus vain sattui, että opettaja tuli pyörällä katsomaan, kun emme muistaneet käydä tyhjäämässä kärryä.
Hän patisti meitä kovasti keräämään paperia ja otti meiltä lukemamme lehdet pois.
Ajattelimme, että kuitenkin menee koululle Villiä länsiä lukemaan.
Keräämämme paperit laitettiin yhteen tyhjään luokkahuoneeseen ja olimme saaneet sen täyteen, tuli umpikorilla varustettu rekka-auto, johon paperit luokasta kannoimme.
Tämä paperin keräys oli meille kovin mieluista puuhaa.
Syy, miksi paperia kerättiin, oli se, että televisio oli tullut kauppoihin ja koulu halusi ostaa television koulun juhlasaliin. Näillä paperinkeräysrahoilla se sinne sitten ostettiin.
Mekin joskus sitä ihmettä saimme katsella juhlasalissa. Olihan se tekniikan ihme, kun kuva tuli puulaatikosta.
Jouduimme keräämään myös puolukoita. Jokainen oppilas joutui tuomaan koulun käyttöön viisi litraa itsepoimittuja marjoja.
Puolukan keräys ei ollut niin mieluista kuin paperin keräys, mutta jokainen ne aina keräsi.
Jarmo Raivio