Muistan 1960-luvun kouluajalta erään hiihtokilpailun.
Oli oikein juhlavaa: jokaisen hiihtäjän nimi kuulutettiin megafoonilla.
Minun nimeni kuulutettiin ja lähdin matkaan.
En toki ollut mikään hyvä hiihtäjä ja niinpä puolessa väliä matkaa meidät viisi hiihtäjää oli ohitettu.
Alaluokkalaisten latu oli merkitty punaisella kreppipaperilla, jota me hiihdettiin, yläluokkalaisten latu merkitty sinisellä paperilla ja latu oli pitempi.
Siinä puolessavälissä latu erkani meidän lyhyempään ja toiseen pitempään.
Katsoimme, kun meidän luokkalaiset lähtivät hiihtämään väärää latua, joka oli merkattu sinisellä.
Ajattelimme, että seuraammeko heitä. Mauno, meidän luokkalainen, sanoi: mennään vain oikeaa latua, jota meidän kuului hiihtää.
Maaliin tullessamme minä olin kolmas.
Opettajat meiltä kysymään, missä muut ovat. Sanoimme, että lähtivät hiihtämään yläluokkalaisten latua.
Siinä meni jonkin aikaa, että he tulivat maaliin ja olivat pettyneitä, kun hiihtivät harhaan.
Minä olin siis kolmas, vaikka minulla oli vain puusukset, nekin eriparia.
Toinen suksi oli pitempi ja sauvoista toisesta puuttui porkka ja suksiin olin hinkannut pohjiin kynttilää, jotta paremmin luistaisivat.
Jalassa oli huopikkaat, jotka laitettiin mäystimiin.
Toisilla oli Järvisen sälesukset, monot ja y-siteet, pohjassa Vauhti-suksi- voidetta.
Kotiin tullessani ylpeänä sanoin: Olin kolmas ja huomenna saan palkinnon. Oli niin mahtava olo ja jännittynyt, ettei meinannut saada unta.
Aamulla äiti oli laittanut minulle paremmat vaatteet valmiiksi, että olisi hienompaa noutaa palkinto, kun muut oppilaat taputtaisivat.
Kouluun tullessani tarkistin vielä ilmoitustaululta, oliko minun nimi kolmantena, ja olihan se.
Olin pakahtua onnesta ja jännitys kasvoi entisestään, kun koko koulu saapui juhlasaliin.
Palkintojen jako alkoi ja sitten tuli meidän luokan vuoro. Olin valmiina hakemaan palkinnon, kun nimeni sanottaisiin ja kaikki taputtaisivat.
"Ensimmäisen palkinnon saa..." ja sitten väärät nimet!
Opettaja selittämään: ovat opettajien kanssa päättäneet, että pitemmän, vaikkakin väärän ladun, hiihtäneet palkittiin ja lyhyemmän ladun hiihtäneet hylätään.
Oli valtava pettymys. Odotin vain, että koulu loppuisi ja pääsisi kotiin. Kotiin tullessa äiti kysyi, minkälaisen palkinnon sait?
En saanut sanaa suustani ja juoksin pihalle hillittömästi itkien.
Äiti tuli lohduttamaan, ja kerroin, kuinka palkinnolle kävi.
Jarmo Raivio
Raivion ropinat on Järviseudun juttusarja, jossa alajärveläinen Jarmo Raivio muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan.