Paluu 1970-luvulle. Aamulla aikaisin keskusradiosta kuuluu kovalla äänellä kaiuttimen särähdellessä laulu: ”Voiko ihanammin päivä enää alkaa”. Huoneen ovi vetäistään auki, kova huuto kuuluu ärsyttävän laulun läpi.
”Mitä täällä enää nukutaan, pesulle mars mars!” Juoksemme pesutilaan. Saman tien kuuluu käsky: ”Huoneisiin mars mars!”
Palaamme takaisin. Korpraali tarkastaa käden vain huomatakseen, että ne ovat kuivat. Emme kerinneet kraanaa aukaisemaan, kun jo takaisin kutsui. Sitten korpraali huutaa naama punaisena: ”Koko alokasryhmä kiertää kasarmin ympäri, kun ette totelleet käskyä, vaikka käskin teitä pesemään!”
Ja niin jouduimme alusvaatteissa kasarmin kiertämään. Siinä sitten kun olin kasarmin kiertänyt ja palasin sisälle, ajattelin, että on tämä hullua touhua.
Sitten käskettiin valmistautua ruokailuun. Sinne marssittiin parijonossa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Vanhemmat sotilaat kyllä sanoivat, että ruoka sisälti jarrua, vaikka enhän minä ymmärtänyt mitä tarkoittivat.
Kun olimme saaneet syötyä, korpraali laittoi lapun kiertämään, johon jokaisen piti nimensä kirjoittaa. Ja niinpä minäkin kirjoitin nimeni, niin kuin yleensä kirjoitan, siitä ei kyllä kukaan selvää saa. Korpraali luki lapun ja sitten viisasi minulle kysyen: ”Oletko joku lääkäri vai?”
Vastasin, että en ole kuin teknikko. Siihen korpraali sitten, että: ”Olet perunateatterissa joka ilta ilman mitään eri komentoa.”
No, opinhan armeijassa ainakin perunoita kuorimaan, jos en muuta oppinut.
Jarmo Raivio