Hotelli Alvariinissa järjestetään lauantaina tapahtuma, jonka tuotot ohjataan lyhentämättömänä huumeiden vastaiseen työhön.
Idean isä on ravintoloitsija Tomi Hemminki, joka on työssään huomannut, että Alajärvi ei ole enää huumeiden suhteen lintukoto.
– Muutama vuosi sitten jouduimme lisäämään turvatarkastuksia, kun täällä alkoi liikkua ”tiettyjä” porukoita. Joidenkin silmistä vaan näkee, että on käytetty muutakin kuin alkoholia, Hemminki sanoo.
– On tiedossa, että nuoria kuolee huumeisiin ja se sai minut pysähtymään miettimään, voimmeko me tehdä jotain, hän jatkaa.
Iltaan on vapaaehtoinen pääsymaksu. Hemminki toivoo, että varoja kertyisi, mutta toteaa, että jokainen osallistuu mielensä mukaan.
– Joku voi laittaa euron, joku vaikka kympin, mutta pakko ei ole maksaa mitään.
Hemminki kertoo, että varat ohjataan Alajärven helluntaiseurakunnan pastori Kari Korhosen tekemään huumetyöhön.
– Syksyllä on tarkoitus järjestää uusi tapahtuma. Sisältö on vielä avoin, kutsutaanko sinne vanhempia Wilman kautta vai suunnataanko ohjelmaa työntekijöille, jotka esimerkiksi kaupan kassalla kohtaavat huumetilanteita.
Illan aikana on tarjolla livemusiikkia ja porukkaa tanssittaa myös DJ Ysärimän.