Vielä 1900-luvun alussa kummitustarinat olivat kiinteä osa järviseutulaisten arkea. Ajat, jolloin kummitukset olivat taloissa yleisiä vieraita, ovat nyt ehkä ohi, mutta tarinat niistä ovat säilyneet.
Erilaiset kertomukset temppuilevista räyhänhengistä ja aaveina ilmestyvistä vainajista ovat kulkeneet suullisena perintönä sukupolvilta toiselle jopa -satojen ajan.
Nuo tarinat kuvaavat yliluonnollisten ilmiöiden ohella ehkä ennen kaikkea tuon ajan ihmisten maailmankuvaa. Ne ovat kansanperinnettä, jonka avulla on yritetty ymmärtää selittämättömiltä näyttäneitä asioita.
Yhdysvalloista Suomeen viime vuosina rantautuneen Halloweenin hengessä lähdimmekin keräämään yhteen paikallisia kummitustarinoita, joita on julkaistu myös Järviseutu-lehdessä vielä 1960-luvullakin.
Lue, jos uskallat!
Lintu-henki: ääniä ja lenteleviä tavaroita
Aloitetaan vuodesta 1764. Silloin Alajärven Kurejoella Saukon talossa havaittiin selittämättömiä tapahtumia. Niiden takana ajateltiin olevan talon asukkaita riivaava henki, josta käytettiin nimitystä "lintu".
Mellastavaan henkeen liittyviä tapahtumia kutsutaan saksalaisen lainasanan mukaan poltergeist-ilmiöksi. Ilmiö on tuttu hyvin monien eri kulttuurien kansanperinteessä, jossa sen selitykseksi on usein tarjottu pirun tai muun pahan hengen läsnäoloa.
Erilaisia henkitarinoita edustavat myös tarinat esimerkiksi koti- ja riihihaltioista.
Hengen mellastus Saukon talossa alkoi Mikkelinpäivän tienoilla ja kesti noin viisi kuukautta päättyen vasta ennen laskiaista vuonna 1765.
Tapauksesta raportoi Hans Erik Aspegren vuonna 1766 ilmestyneessä väitöskirjassaan ja hän myös vieraili talossa itse samaan aikaan, kun henkien sanottiin siellä olevan.
Talon asukkaat kertoivat äkkinäisesti alkaneista omituisista äänistä, joihin kuului esimerkiksi koputuksia, kovempia iskuja ja suurten kynsien raapimista muistuttavaa ääntä. Kun äänten aiheuttajaa ei löytynyt.
Jos taas hengeltä kysyttiin jonkun ikää tai kellonaikaa, se vastasi koputtamalla oikean vastauksen.
Tämän lisäksi esineet lentelivät talossa ilman halki ja soraa lensi ulos uunista. Karjasuojan väli- ja vesikatto repeytyivät irti eräänä aamuna, mutta katto tippui takaisin paikalleen.
Kerrotaan myös, että erityisesti talon lasten kasvoihin ja kehoihin ilmestyi jälkiä iskuista, joille ei ollut mitään selitystä.
Kun talonväki ei saanut jatkuvien äänten takia unta ja yritti mennä nukkumaan toiseen huoneeseen, heidän sänkynsä alkoivat tarinan mukaan siirtyä lattiaa pitkin aivan kuin jokin näkymätön voima olisi työntänyt niitä eteenpäin. Perhe joutuikin lopulta nukkumaan penkeillä, jotta olisi saanut edes vähän unta.
Ilmiötä saavuttiin katsomaan kauempaakin ja sillä kerrotaan olleen satoja todistajia.
Saukon talon henki-ilmiölle on esitetty selitykseksi talon kalkkikiviuunia. Kuumetessaan piisi alkoi paukahdella, mikä olisi selittänyt talossa alkaneet kummalliset äänet. Myös soran lentäminen uunista lattialle selitettiin kalkkikiven rikkoutumisena.
Torpan oudot äänet
Samanlainen tapaus tunnetaan myös Vimpelistä 1800-luvun puolivälistä. Vesterbackan torpassa oli alkanut kuulua outoja ääniä ja paikalle kutsuttiin Lappajärven kirkkoherra rovasti Jakob Fellmann. Saavuttuaan paikalle rovasti piti äänten syynä juuri kalkkikivestä tehtyä uunia.
Kun uuni hajotettiin ja rakennettiin uudelleen erilaisista kivistä, myös "henkien" vierailut loppuivat.
Fellmann kiinnostui kuitenkin tämän tapauksen johdosta seudun kalkkia sisältävistä kivistä. Kirkkoherra panikin paitsi lopun kummittelulle, myös alun Sääksjärven kalkinpoltolle.
Lehtimäen Pellosmaan piru
Poltergeist-ilmiötä kuvaavissa tarinoissa keskiössä on usein epätasapainoinen murrosikäinen lapsi, jonka huomionhakuisuudeksi monet tempauksista ovat myöhemmin osoittautuneet.
Sen sijaan, että talossa olisi todella mellastanut henki, onkin teini kehitellyt temppuja, jotka on saanut näyttämään yliluonnollisen voiman tekosilta.
Yksi esimerkki tällaisesta on Lehtimäen Pellosmaalla joko vuosina 1915–1916 tai 1917–1918 joulusta syksyyn tapahtuneiden poltergeist-ilmiöiden sarja, jota on pidetty yhtenä koko Suomen erikoisimmista.
Syynä tähän on se, että perheen Aino-tytär esiintyi tapauksessa välittäjänä kyläläisten ja paranormaalin maailman välillä. Ainolla oli tilanteessa valta-asema ja hän saikin ihmiset tekemään mitä erikoislaatuisimpia toimia, jotta pahat henget saataisiin leppymään.
Tapahtumat alkoivat joulun alla vuonna 1915 tai 1917. Ensimmäinen havaittu yliluonnollinen ilmiö oli, kun tuvan seinän hyllyllä ollut vesikuppi tai pullo alkoi liitää ilmassa. Kun astia oli tehnyt täyden kierroksen koko tuvan ympäri, se tipahti lattialle.
Sen jälkeen monia omituisia ilmiöitä havaittiin kotieläinten parissa.
Kertomuksen mukaan esimerkiksi yli vuoden ikäinen sonni nousi lattiasta yli metrin korkeuteen ja jokin näkymätön voima näytti riepottelevan niin hevosta kuin lehmiäkin epäluonnollisissa asennoissa ympäri pihaa.
Kun talonväki oli muutaman viikon kärsinyt omituisista sattumuksista, kertoivat he niistä naapureilleen.
Pahojen henkien karkottamiseksi torpassa pidettiin kirkkoherra Kalle Mattilan johtamat seurat ja pyydettiin myös taikataitoihin perehtynyttä "Norjan-Jussia", eli Juho Leppästä, apuun hengistä eroon pääsemiseksi.
Navetasta löydettiinkin Leppäsen johdolla omituisia luita, jotka koottiin tuvan terassille ja merkittiin. Pian osa niistä oli kuitenkin kadonnut ja ne löytyivät myöhemmin navetasta.
Lopulta tapauksesta kiinnostunut tamperelainen Iisakki Maula lähetti kirjeen, jossa kertoi omaavansa ratkaisun. Kertomansa mukaan hän lähetti Tampereelta Lehtimäelle neljä hyvää henkeä, joiden tehtävänä olisi karkottaa pahat henget pois.
Henkiä oli neljä: Matti, Erkki, Maria ja poika, jonka nimi ei ole jäänyt muistiin. Kummittelu loppuikin ja hyvät henget asettuivat asumaan navettaan.
Ainoa henkilö, joka, tällä kertaa hyviin, henkiin sai yhteyden, oli Pellosmaiden 13-vuotias Aino-tytär. Hän välitti kyläläisille henkien kertomuksia siitä, että häiriköinnin syynä olisi ollut se, että torpan ympäristössä on käytetty hautausmaalta peräisin olevaa multaa.
Aino kertoi henkien ilmaisseen, että ilmiöt saisi lakkaamaan kahdella eri tavalla. Voisi joko mennä keskiyöllä kirkkoon, jossa pitäisi suorittaa jokin määrätty tehtävä. Toisena vaihtoehtona olisi ajaa hautausmullan päältä hevosilla ja sekoittaa multa.
Keinoksi valittiin hevosilla ajelu ja Pellosmaat pyysivät karkotustoimiin apua lähiseudun hevosmiehiltä.
"Tämä alkaa tuntua hullulta"
Useita miehiä saapuikin hevosineen paikalle eräänä kesäyönä. Pelkkä pellolla ajelu ei kuitenkaan riittänyt, vaan Aino ilmoitti henkien vaativan myös muita tehtäviä.
Kun ajot oli saatu suoritettua, jokaisen yli kymmenen hengen joukosta oli kiivettävä yhtä aikaa istumaan navetan kurkiaiselle ja katsottava samaan suuntaan.
Sen jälkeenkään ei ollut valmista, vaan osallistujien piti vielä juosta tallirakennus kolme kertaa myötä- ja kolme kertaa vastapäivään.
Juoksukierrosten jälkeen lopen uupunut sakki oli kolmen aikaan aamulla lopulta saanut levätä, mutta vain hetken.
Aamuviideltä Aino nimittäin ilmoitti, että hevosilla tulisi lähteä taas ajoon, tällä kertaa talvitietä Räyringin rantaan ja kytötietä takaisin.
Tässä vaiheessa yksi ajajista, Timo Välisaari oli alkanut epäillä koko juttua ja kuiskannut niin ikään hevosta ajavalle Antti Takalalle: "Lähdetään kotiin, tämä alkaa tuntua hullulta."
Aino kuitenkin huomasi miesten lähtöaikeet ja yritti estellä heitä sanomalla, että pirut villiintyisivät, mikäli tehtäviä ei suoritettaisi.
Tähän Välisaari oli todennut: "Pannaan pirut tasan jos tarvitsee, enemmästä en huoli, mutta kotiin menen!" Tämän sanottuaan hän olikin lähtenyt paikalta.
Vielä tämän jälkeenkin miehet joutuivat suorittamaan Ainon välittämillä henkien ohjeistuksilla mitä mielikuvituksellisimpia tehtäviä aina Pellosmaan pässillä kyntämisestä katolla onkimiseen.
Rituaalien suorittamisen jälkeen omituiset ilmiöt vähenivät Pellosmaassa ja loppuivat kokonaan syyskesän ja loppuvuoden aikana.
Tapausta on myöhemmin tarkasteltu siitä näkökulmasta, miten paljon valtaa nuorella Ainolla oli tilanteessa. Koska hän oli ainoa, joka saattoi kuulla henkien toiveet, oli hän myös ainoa, jonka avulla pahoista hengistä päästäisiin eroon.
Ainon maine olikin kasvanut ja häntä saavuttiin tapaamaan kaukaakin, jotta voitiin kysyä hyviltä hengiltä neuvoa elämän ongelmiin.
Järviseudulla tällaisia mellastaviin henkiin liittyviä poltergeist-ilmiöitä havaittiin useita, mutta Pellosmaan piru oli näistä selvästi kuuluisin.
Mellastavista hengistä raportoitiin myös esimerkiksi Vimpelin Poikkijoella, Evijärven Mäkitalossa, Vanhassa Hannuksessa ja Navetta-ahossa sekä Kortesjärven Ylikylän Hölsöbackassa.
Viihteelliset kummitustarinat
Toiseksi yleisin tarinatyyppi poltergeist-ilmiöiden jälkeen ovat vainajien kummittelutarinat.
Niiden tarkoituksena oli toimia varoituksina eläville, sillä kummittelun uskottiin johtuvan siitä, että vainaja oli eläessään tehnyt jotain sellaista, mikä oli syynä hänen rauhattomuuteensa kuoleman jälkeen.
Ehkä Järviseudun tunnetuin viihteellinen kummitustarina liittyy Isoksi-Erkiksi kutsuttuun henkilöön.
Iso-Erkki valmisti työkseen hauta-arkkuja ja kaivoi hautoja. Kerran hän oli viemässä pimeällä harkkua Sänkiahoon.
Matkan varrella vastaan tuli hoiskolaisia naisia. Iso-Erkki oli huomannut naisten pelkäävän ja päätti härnätä heitä:
– Lähin pois Alajärven hautuumaasta, kun siellä tuli riita. Meen Vimpeliin, Ison-Erkin kerrotaan sanoneen naisille.
Säikähtäneinä naiset olivat lähteneet juosten pakoon.
Toisen tarinan mukaan Iso-Erkki olisi pimeänä syysiltana arkkua selässään kantaessaan törmännyt mieheen, joka oli kysynyt häneltä:
– Ootko sinä ihminen vai mikä?
Tähän Iso-Erkki ei kuitenkaan ollut vastannut mitään, vaan vain kävellyt miestä kohti, jolloin tämä oli toistanut kysymyksensä.
Silloin Iso-Erkki oli lähtenyt juoksuun ja huutanut:
– Totisesti lähen pois Alajärven hautausmaasta ja muutan Vimpelin hautausmaahan, kun täällä on niin kylymä, että jalkapohojia paleloi!
Alajärven nuorisoseuran kummitukset
Yksi toinen tunnettu kummittelutarina Järviseudulla on tarina Alajärven nuorisoseuran kummituksista.
Nuorisoseuralla on nähty kaksi eri kummitusta. Sotilaspukuinen mies, jonka silminnäkijät kertovan kävelleen salissa alas lavalta.
Toinen kummituksista on nainen ja hänen epäillään olevan Ebba Lindroos. Lindroos työskenteli sihteerinä Väinö Aallolle ja oli tämän toimen lisäksi myös nuorisoseuran sihteeri.
Hän rakastui Alajärvellä ollessaan paikkakunnalla oleilleeseen upseeriin. Annetut lupaukset kuitenkin rikottiin, kun upseeri lopulta lähti ja jätti Eban.
Lindroos on haudattu Helsinkiin, mutta hänen haamunsa kummittelee kertomusten mukaan yhä nuorisoseuralla. Lindroosin aaveen on nähty muun muassa tanssivan rakennuksessa.
Hänen kuolemaansa liittyy eräs omituinen yhteensattuma.
Samana päivänä, kun Ebba Lindroos kuoli, iski salama Alajärven nuorisoseuraan. Salama sytytti tulipalon, joka saatiin onneksi sammumaan ennen kuin suurempia vahinkoja rakennukselle ehti sattua.
Veljen haamu palaa kummittelemaan
Vuonna 1966 Järviseutu-lehdessä ilmestyi Muistitetoa-palstalla kirjoitus "Tohun haamu". Se on niin ikään kummittelutarina ja sijoittuu 1800-luvun loppuun.
Alajärven Saukonkylässä asuneet Tohun veljekset olivat palaamassa metsätyöpäivän jälkeen kotiin ja ajoivat peräkanaa kumpikin omalla hevosellaan puukuormaa vetäen.
Jossain vaiheessa edellä kulkenut veli oli katsahtanut taakseen ja nähnyt veljensä yrittävän hypätä puukuorman päälle ja horjahtavan alas.
Mitään ei näyttänyt kuitenkaan sattuvan ja matka jatkui. Pian edellä kulkeva veljen kuitenkin valtasi tunne siitä, ettei kaikki ole kohdallaan.
Samassa hän näki edessään aaveen ja kääntyi säikähdyksissään taakseen veljeään tavoitellen.
Veli ei kuitenkaan ollut enää hänen perässään, vaan löytyi kauempana kuolleena kuormansa ja hevosensa vierestä.
Vainajalle pidettiin hautajaiset, mutta tämä palasi niiden jälkeen kummittelemaan veljensä kotiin. Kun veli oli kysynyt aaveelta, mitä asiaa tällä oli, aave vastasi hänelle tulleensa noutamaan pikkulapsia ja katosi ilmaan.
Seuraavan yön aikana kaksi talon lasta löydettiin kuolleena.
Kirjoituksen Järviseutuun jättänyt nimimerkki E.J. kertoo, että samanlainen tragedia toistui Alajärven Kurejoella kaksi yötä noiden tapahtumien jälkeen. Siellä Juutin talossa kuoli saman yön aikana kaksi pientä lasta, jotka olivat kertojan pikkuveljiä.
Toinen kuolleista lapsista oli kaksivuotias ja toinen vain muutaman kuukauden ikäinen. Vaikka tässä talossa ei ollutkaan vieraillut aavetta ennen kuolemia, jutun kirjoittanut E.J. epäilee, että näillä kuolemilla olisi ollut jokin yhteys toisiinsa.
Sääksjärven ilmaan haihtuvat mummot
Vimpelin Sääksjärveltä on peräisin vuosikymmeniä vanha kummitustarina niin kutsutuista "Peukalokallion mummoista".
Useat ihmiset kertovat nähneensä Peukalokallion kohdalla tien vieressä kaksi vanhaa naista.
Naiset ovat pukeutuneet harmaisiin vaatteisiin ja heillä on selässään pussit. Naiset ylittävät yhdessä tietä toinen edellä ja toinen jäljessä.
Kun heitä sitten lähestyy, häviävät he tarpeeksi lähelle tultaessa ilmaan aivan kuin eivät olisi paikalla koskaan olleetkaan.
Kummitustalo, joka paloi
Kummitustarinoita on liitetty myös Soinissa sijainneen vanhan Pesolan maatilan päärakennukseen.
Rakennus sijaitsi aivan Alajärven ja Soinin rajamailla, ja se tuhopoltettiin tammikuussa 2008. Talon poltti illanvieton jälkeen humalaisen päähänpiston saanut nelihenkinen miesporukka, joka saatiin kiinni vasta kaksi vuotta tapauksen jälkeen.
Tutkimuksissa todettiin, että miehistä vain yksi oli vastuussa palon sytyttämisestä. Motiivikseen he olivat kertoneet sen, että halusivat saada kummittelun loppumaan.
Ennen palamista siitä liikkui tarinoita, joissa sitä kuvailtiin kummitustaloksi. Sen vuoksi talo herätti erityisesti nuorten kiinnostuksen ja heitä kävikin siellä iltaisin tarinoiden houkuttelemina.
Tarinoissa esimerkiksi talon pöydällä olevan Raamatun lehtien kerrottiin kääntyvän itsestään. Eräs talossa vieraillut väittää myös ottaneensa talossa valokuvia, joissa näkyy pieni, sininen poika ja kasvoja ikkunoissa, vaikka kuvat otettiin pimeydessä keskiyöllä.
Jotkut paikalla vierailleet väittävät myös kuulleensa talon riihen lattialautojen alta vauvan itkua. Muitakin tarinoita talosta liikkui, muun muassa lehmän lannan ilmestymisestä tupaan.
Jotkut epäilevät tarinoiden saaneensa alkunsa siitä, että talon pihapiirissä olisi sijainnut ruumisaitta.
Kirjoituksessa on käytetty seuraavia lähteitä: Olevaisen yöpuoli - teos (Heikki Tikkala, 1993), Järviseudun historia III (1990) Sääksjärvi-Hallapuoro kyläkirja (2014), Järviseutu-lehden arkisto, Ilta-Sanomat (16.2.2010), Alajärven nuorisoseuran kotisivut, nettikeskustelut kummitteluilmiöistä Alajärvellä.