Filosofian kandidaatti, rehtori Veikko Juhani Leväniemi kuoli Vimpelissä 4.1.2026. Hän oli syntynyt sodan vielä kestäessä 7.7.1943 Lappajärven Kärnänsaaressa Hilma ja Erkki Leväniemen maanviljelijäperheeseen. Lapsuus sodan jälkeisinä niukkoina vuosina oli aineellisesti niukkaa, mutta vanhemmat pitivät itsestään selvänä, että lasten tulee saada koulutusta tulevaa elämäänsä varten.
Keskikoulun jälkeen Veikko hakeutui jo 17-vuotiaana asepalvelukseen. Lappajärvellä käynnistettiin lukio-opetus vuonna 1962, ja Veikko painoi valkolakin päähänsä koulun ensimmäisten ylioppilaiden joukossa 1965, jo armeijan käyneenä.
Syksyllä edessä oli valinta yliopisto-opinnoista. Veikko valitsi Jyväskylän yliopiston ja Suomen historian opinnot – valinta, jota ei tarvinnut katua. Samana syksynä hän kihlautui vimpeliläisen Anitan kanssa ja häitä vietettiin seuraavana juhannuksena. Perheeseen syntyi muutaman vuoden sisällä poika ja tytär. Veikko valmistui filosofian kandidaatiksi 1969 ja pian hänet valittiin Pieksämäellä sijaitsevan Vaalijalan keskuslaitoksen johtajaksi.
Vuonna 1972 perhe palasi Vimpeliin, ja Veikko valittiin yhteiskoulun historian opettajaksi. Perhe kasvoi vielä kahdella tyttärellä. Peruskoulu-uudistuksen käynnistyessä 1974 Veikko valittiin yläasteen koulun johtajaksi ja 1978 rehtoriksi. Hän oli järjestelmällinen, eteenpäin katsova rehtori, joka tarkasteli opetuksen suunnittelua usean vuoden aikajänteellä.
Opettajainhuoneessa saattoi aavistaa, milloin kirjoitus tai mielipide oli tulossa lehtiin, sillä hän esitti ajatuksiaan etukäteen kahvipöydässä. Veikon vahva ajatus oli ”ammattilukio”, jossa Järviseudun toisen asteen opiskelijat toimisivat yhden organisaation alla. Hän oli koko koulukeskuksen ja sivistyksen äänitorvi ja osasi myös kiittää henkilökunnan työstä.
Eläkkeellelähtö viivästyi, kun hän siirtyi hoitamaan väliaikaisesti kunnan sivistystoimen johtajan virkaa. Hänelle lankesi epäkiitollinen tehtävä valmistella kouluverkon supistamista kunnan heikon taloustilanteen vuoksi. Hän ymmärsi vanhempien kritiikin, mutta ei sitä, että osa valtuutetuista ei halunnut kantaa asiassa vastuutaan.
Rehtorin työn ohella Veikko ahkeroi monilla saroilla. Lapsuuden lukuharrastuksesta kasvoi intohimo kirjoittamiseen ja kotiseudun historian tallentamiseen. Hän oli Järviseudun historian kirjoittajakaartissa ja laati useita yhteisöjen historiikkeja sekä omakustanteita, joista Tulipahan sanotuksi sai erityistä kiitosta.
Häntä on luonnehdittu ”Järviseutupatriootiksi”, eikä liioitellen: hänen kirjoituksensa olivat toisinaan suorasukaisia ja kriittisiä, mutta ne perustuivat asioiden huolelliseen selvittämiseen.
Veikko perehtyi erityisesti Suomen itsenäisyyden alkuvaiheisiin, jääkäriliikkeeseen, suojeluskuntiin ja Järviseudun sotahistoriaan. Hänestä tuli aihepiireissä arvostettu juhlapuhuja ja esitelmien pitäjä. Hän osallistui myös kunnallispolitiikkaan, toimien 12 vuotta Vimpelin kunnanvaltuustossa.
Fyysisestä kunnostaan Veikko piti huolta ahkerasti lenkkeillen ja hiihtäen. Metsätyöt, rakentaminen ja kiinteistöjen hoitaminen olivat hänelle luontaisia.
Eläkepäiviään Veikko ja Anita viettivät Seinäjoella ja Vimpelin Pokelassa sekä matkaillen. Vaarin tehtävät olivat Veikolle mieluisia. Anitan kuoltua 2021 hänen elämänsä muuttui ja terveys heikkeni vähitellen, ja hän vieraili säännöllisesti puolisonsa haudalla.
Veikon elinvuosia leimasi laaja ja vaikuttava elämäntyö. Hänen aikaansaannoksensa elävät kirjoituksissa ja seuraavissa sukupolvissa, jotka muistavat häntä lämmöllä, kunnioituksella ja kiitollisuudella.
Veikko on laskenut matkasauvansa. Hän on päässyt perille.