Se on kesä ja kolme kuukautta aikaa tehdä kaikki. Pihan perkauksesta on hyvä aloittaa, siinä saa näkyvää aikaan, pääsee möyrimään ja sanotaan, että se vasta tekee ihmiselle hyvää.
Talo on joen rannassa ja jokipenkalta on levinnyt pihaan pyytämättä reipas ja virkeä köynnös. Käytetään tässä nyt kasvista tuollaista yleisnimitystä ettei intimiteettisuoja rikkoudu. Tämä elinvoimainen veijari luikertelee ripeästi vihreä nenä pitkällä ja takertuu kaikkeen.
Omalla tavallaan se on nättikin, kukkii valkoisena, mutta tukahduttaa voittokulussaan muut kasvit. Päätin etsiä sen komentokeskuksen ja keskustella tilanteesta. Kaivauduin kivien alle, menin herkin sormin multien uumeniin ja seurasin sen voimajohtoja sydänkirurgin otteilla.
Poistin metritolkulla juuristoa, suhruisia vyyhtejä, joista sähkömieskin masentuisi. Lopulta sain yllättyä. Päästyäni poisto-operaatiossa kiviaidan päähän voin vaikka vannoa, että vasta irrotetut juuristot liikahtelivat toisessa päässä kohti kotipesäänsä.
Aamulla asia varmistui. Uteliaita vihreitä nenänkärkiä pilkisteli koko matkalta. Luonto voittaa, ennemmin tai myöhemmin.
Lämpöaalto hulmahti yllemme ja sen mukana lahkeet lyhenivät ja hihat katosivat. Nyt olisi sirutuksen aika!
Miettikää jos vaikkapa kämmenselkään saisi pikkuruisen älysirun, joka sisältäisi maksuyhteyden, kirjastokortin ja kehittyneimmät versiot puhelimeen verrattavan yhteydenpito-ominaisuuden. Ei enää hikistäviä kasseja eikä pelkoa minne lompsa unohtui.
Nuoriso arvostaisi festareillaan tämmöistä sirua ehdottomasti. Siruun saisi valita lisämaksusta hologrammikuvan, se kiiltelisi kivasti auringossa ja kertoisi jotakin kantajansa persoonallisuudesta. Mutta lukijat, vaikka siru vielä puuttuu niin ollaan juhannuksena molemmat kädet vapaana, kahta kättä heilutellen!