Useimmat ihmiset kokevat elämässään ainakin joskus epäoikeudenmukaista kohtelua. Silloin tekisi mieli lyödä takaisin, haukkua, mustata mainetta, puhua pahaa, panna välit poikki. Miten hyvälle mielelle siitä tulisikaan, kun voisi suloisesti kostaa. Lyödä oikein kunnolla.
Kaikkein ihaninta olisi kokea vahingoniloa. Kunpa tälle väärin tehneelle tapahtuisi jotakin pahaa. Se olisi sille ihan oikein.
Pietari oli tehnyt ikävän tempun Jeesukselle. Oli mieltynyt toiseen. Oli leikkinyt kovaa jätkää. Oli väittänyt, ettei tiedä Jeesuksesta mitään, ei ole koskaan edes nähnyt. Jeesuksella olisi ollut täysi syy panna välit poikki, huutaa: ”Painu helvettiin, raukka! Se on loppu nyt!”
Varmaan Pietarilla oli tosi kurja olo pääsiäisen jälkeen. Pilvilinnat olivat romahtaneet. Unelma Jeesuksen seuraamisesta vaikka kuolemaan oli hajonnut sirpaleiksi. Tunsi itsensä maailman surkeimmaksi olennoksi.
Ei varmasti ollut kertonut kenellekään, mitä oli tullut tehtyä. Hävetti suunnattomasti. Ylösnousseen Jeesuksen kohtaaminen pelotti. Mitä Jeesus sanoisi hänelle vai oliko loppu nyt?
Vain Jumalan Poika kykeni hoitamaan senkin tilanteen oikein. Vei Pietarin erilleen ja vaati häntä vastaamaan elämän vaikeimpaan kysymykseen kolme eri kertaa: ”Pietari, rakastatko minua?”. Kova oli tentti. Pietari sai jatkaa, mutta Jeesus ei lupaa helppoa tietä.
Tuon kysymyksen eteen minäkin olen monta kertaa joutunut. Eikä siihen uskalla vastata muuta kuin: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, oletko minulle rakas.”