Sininen tie Blå vägen -kyltti lienee tuttu lähes jokaiselle, joka on joskus kulkenut poikittain Suomen halki.
Tien historia matkailutienä alkaa jo 1960-luvulta, kun ensin Ruotsissa ja sitten Suomessa perustettiin tieyhdistykset. Suomessa yhdistys on saanut aikaan muun muassa Vaasasta Tohmajärvelle yltävät tiekyltitykset.
Kokonaisuudessaan reitti kulkee Norjan Mo i Ranasta Venäjän Karjalaan.
Kultavuosina Suomen Sininen tie -yhdistykseen kuuluivat lähes kaikki kunnat, joiden alueella tie kulkee. Nykyisin yhdistyksessä on enää kolme jäsentä, Alajärvi ja Lapua ja viimeisimpänä mukaan liittynyt Lappajärvi. Kuntien säästöt ovat syöneet yhteiset matkailuponnistukset.
– Suomen osuutta, joka kulkee osin valtateitä pitkin, yritettiin saada kokonaan luokitelluksi valtatieksi. Kantatien 77 muutos ei kuitenkaan onnistunut, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja alajärveläinen Jorma Keijonen.
Keijonen korostaa reitin merkitystä matkailun lisäksi huoltovarmuudelle. Laivareitti Vaasasta Uumajaan mahdollistaa yhtenäisen reitin aina Atlantin rannoille saakka.
Ruotsissa ja Norjassa Sininen tie on Eurooppatie 12. Suomessa tie kulkee pitkin valtateitä 16 ja 18 sekä kantatietä 77 Kyyjärveltä Siilinjärvelle. Loppuosuus on valtatietä 9.
Paikoin tie on kapea ja kuoppainen. Kantatie 77 on hoitoluokitukseltaan alempi kuin valtatiet. Etenkin talvella matkailu muuttuu helposti seikkailuksi, jonka aikana väistellään uria, kuoppia ja suurempia vastaantulijoita.
Yhteisen tahdon hiipumisesta huolimatta Sinistä tietä ja sen merkitystä matkailureittinä yritetään herättää jälleen henkiin. Lappajärvi Invest hallinnoi esiselvityshanketta, jonka alkuun saattaminen vaati lähes salapoliisityötä.
Takavuosina yhteys Suomen ja Ruotsin tieyhdistysten välillä oli tiivis, mutta nyt projektipäällikkö Annie Laitila kertoo metsästäneensä Ruotsin suunnan yhteystietoja pitkään ja hartaasti.
Lopulta yhteys Lyckselen kuntaan löytyi ja esiselvityshanke saatiin liikkeelle.
– Ruotsissa tieyhdistys on painottanut enemmän infrahankkeita, tien kuntoa. Nyt voimme vaihtaa tietoa, kun Suomessa panostukset ovat olleet matkailullisia.
Esiselvityshankkeessa keskitytään Suomeen ja Ruotsiin. Syy on yksinkertainen, Norja ei ole EU-maa. Myöhemmin sekin pyritään saamaan mukaan.
– Venäjä ei luonnollisesti hankkeessa ole mukana. Nyt pysähdytään Tohmajärvelle, Laitila painottaa.
Laitila näkee, että Sinisen tien ympärille voisi rakentua laajempi matkailukokonaisuus. Yhdistyksen ja projektipäällikön toiveissa on, että tienvarren kunnat innostuisivat uudelleen mukaan.
Sinisen tien lähialueella asuneena mielikuvitusta kiehtoi jo nuorena, mihin tie mahtaa viedä.
Arjessa Sininen tie oli reitti opiskelupaikkakunnalle Kuopioon. Silloin reittiä oli mahdollista kulkea vielä bussilla, jonka reitti lähti liikkeelle Vaasasta. Matka Keski-Suomesta Kuopioon oli pitkä ja mutkainen, mutta mahdollinen.
Sittemmin liityin joukkoon, joka toivoi Kantatie 77:n muuttamista valtatieluokitukseen, kun suuri osa työmatkasta kulki pitkin Sinistä tietä Viitasaarelle. Reitti oli luvalla sanoen jännittävä, etenkin talvisin.
Ja edelleen työmatka kulkee pitkin Sinistä tietä, nyt vain kohti länttä.
Muutama vuosi sitten selvisi sekin, minne tie lännessä vie. Päämäärättömällä kesälomamatkalla Uumajassa päätimme lähteä seuraamaan Sinistä tietä ja päädyimme Norjaan, Mo i Ranaan.
Matkaa ei olisi varmasti tehty ilman Sinisen tien kylttejä, jotka ovat olleet osa maisemaa oikeastaan aina. Tai oikeammin 1990-luvulta, jolloin ne saatiin kokeiluluvalla pystyttää ensimmäisen kerran matkailutielle.
Sinisen tien maineen nosto on varmasti tervetullut kunnissa, joiden halki se kulkee. Matkailijoiden houkutteleminen on vaikea laji. Ja jos samalla saadaan parannettua tien kuntoa vaikka hankerahalla, tekee se matkailijoiden saapumisenkin helpommaksi ja poikittaisreitti maan halki pysymään kunnossa.
Matkan aloittamiseen ei tarvita kuin vilkas mielikuvitus ja ripaus seikkailumieltä sekä uteliaisuutta. Joskus kannattaa vain lähteä katsomaan, mihin tie vie.