Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Soinin kir­jas­ton somessa jälleen Jaana Laakson jou­lu­ka­len­te­ri

Soini

Hilma ja Nikolai toivottavat hyvää joulua metsän väelle. Tonttupari sai nimensä Jaana Laakson isovanhempien mukaan.
Hilma ja Nikolai toivottavat hyvää joulua metsän väelle. Tonttupari sai nimensä Jaana Laakson isovanhempien mukaan.
Kuva: Jaana Laakso

Soinin kirjaston someen viime vuonna joulukalenterin tehnyt Jaana Laakso on taas ahkeroinut.

Laakso on tehnyt leikin ilosta uuden joulukalenterin Soinin kirjaston sosiaaliseen mediaan.

Kalenteri koostuu Kallioniityn Tonttula -maailmasta otetuista kuvista, minitarinoista ja kirjavinkkauksista.

- Kirjavinkkauksista keräsin puolet ja toisen puolen kokosi kirjaston väki. Kirjavinkkeihin otin rakkaita kirjoja, vanhoja suosikkejani ja tänä vuonna löytämiäni hyviä kirjoja, Laakso kertoo.

Kirjavinkkauksilla joulukalenteri juurtuu mainiosti kirjaston toimintaan.

Joulunodotus on ihanaa aikaa, kalenterilla Laakso halusi lisätä siihen sadun lumoa ja iloa.

Kalenterissa seikkailee viime vuoden kalenterista tuttuja hahmoja ja myös uusia tuttavuuksia.

- On aika kurkata mitä kuuluu käpytonttu Oiva Veikkoselle, Martalle ja Esko Onnenpojalle. Toivottavasti joulukalenteri löytää luukkujen avaajia ja saa ilahduttaa.