Soinin kunta järjesti yhdistyksille ja seuroille yhdistysillan, jonka tarkoituksena oli jakaa tietoa ajankohtaisista aiheista sekä kuulla yhdistysten toiveita ja ideoita.
Keskeisinä teemoina olivat avustusuudistus ja uusi yhdistyshanke.
Kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi korosti, että yhdistykset lisäävät kunnan elinvoimaa ja hyvinvointia.
Yhdistykset tarjoavat mielekästä vapaa-aikaa ja mahdollistavat osallisuutta hoitaa ja rakentaa ympäristöä ja järjestää hyvinvointipalveluita. Soinin kunta kulkee yhdistysten kumppanina ja omalta osaltaan tukee yhdistysten toimintaa.
– Vuonna 2022 maksettiin 76 000 euroa erilaisia tukia ja avustuksia soinilaisille tai Soinissa toimiville yhdistyksille. Se tekee noin 38 euroa per asukas. Se on merkittävä summa, kehaisi Rannanjärvi.
Kunta haluaa jatkossakin tarjota kunnan tiloja veloituksetta yhdistysten käyttöön. Väistyvä kunnanjohtaja lupasi esittää vuoden 2024 talousarvioon palautettavaksi kyläavustusta, joka jouduttiin kuluvalle vuodelle karsimaan. Myös muut yhdistyksille tarkoitetut määrärahat pidettäisiin ennallaan.
Yhdistyksiin elämää ja toimintaa hankkeella
Soinin kunta aikoo hakea Leader-rahoitusta koko ensi vuoden kestävälle Soinin yhdistyshankkeelle. Tällä hetkellä Vesien virkistyskäyttö -hanketta vetävä Jaana Pöllänen kertoi uuden hankkeen taustoista ja tavoitteista.
Tarve hankkeelle lähtee Soinin väestökehityksen realiteeteista. Yhdistysten aktiiviporukka ikääntyy ja uusia toimijoita on vaikea saada mukaan. Toisaalta Soinin vahvuus on kökkähenki. Yhdessä on saatu paljon aikaan ja investointeja on tehty runsaasti.
Tavoitteena on vahvistaa yhdistysten ja seurojen toimintakykyä monipuolisesti, aktivoida hiipumassa olevia yhdistyksiä, tukea ja kehittää yhteistyötä, etsiä tekijöitä konkreettisesti sekä auttaa yhdistyksiä hakemaan tarvittavaa asiantuntija-apua, koulutusta ja rahoitusta toiminnalleen.
Hanke ei maksa yhdistyksille mitään. Pöllänen toivookin pikaisesti ideoita ja toiveita yhdistyksiltä sekä tietoa mukaan lähtevistä yhdistyksistä.
Tapahtumakalenteria kehitetään
Matkailu- ja viestintäkoordinaattori Eeva-Marja Jokinen kehotti yhdistyksiä ja seuroja ottamaan entistä tehokkaammin käyttöön Soinin tapahtumakalenterin. Erityisesti hän toivoi, että vielä vähäisessä käytössä olevaa ilmoitustauluosaa hyödynnettäisiin paremmin yhteydenpitovälineenä.
Tulossa on uusi harrastekalenteri, johon voidaan laittaa säännölliset, toistuvat harrastustoiminnat. Erityisen hyvin tämä sopii urheiluseurojen harjoitustoimintaan. Harrastekalenterilla vastataan myös hyvinvointialueen asiakkaiden tarpeisiin.