Aivan muutaman päivän kuluttua on taas aika hyvästellä yksi vuosi ja toivottaa uusi tervetulleeksi. Samalla on hyvä tehdä pientä henkilökohtaista inventaariota siitä, minkä haluaa viedä päättyvästä vuodesta mukanaan uuteen vuoteen ja minkä yrittää jättää taakseen.
Itselleni pian päättyvästä vuodesta jää ehkä päällimmäisenä mieleen uuden perheenjäsenen saapuminen. Nelijalkainen pikinokka on jo vallannut sydämen lisäksi paikan myös sohvalta sekä sängystä. Vaikkei karvaturri ole meillä vielä montaa kuukautta asunutkaan, pystyn hädin tuskin muistamaan, millaista elämä oli silloin, kun kengät sai jättää huoletta lojumaan eteisen lattialle ja kukaan ei tullut viereen tuijottamaan, kun päätit syödä iltapalaleivät sohvalla.
Uusivuosi on suurten lupausten aikaa. Kuka päättää aloittaa liikunnan ja laihdutuskuurin, kuka muuten vain muuttaa tapojaan paremmiksi. Osa onnistuu, ja osalla elämänmuutos ei kestä viikkoakaan.
Minä en ole ollut koskaan erityisen innostunut uudenvuodenlupauksista. Ehkä olen niitä joskus tehnyt, mutta mitään pysyvää en usko noilla mahdollisilla lupauksilla saavuttaneeni. Tämä vuosi ei tee poikkeusta, joten uskallan luvata, etten tee yhtään uudenvuodenlupausta.
Minulla on tulevalle vuodelle kuitenkin pari toivetta. Ensiksikin toivon, ettei maailma menettäisi ensi vuonna yhtä montaa popmusiikin ikonia kuin kuluvana vuonna olemme menettäneet. Toiseksi toivon, että ihmiset muuttuisivat edes hieman suvaitsevaisimmiksi ja armollisemmiksi itseään ja varsinkin toisiaan kohtaan.
Ella Nurmi