Omavaraistalouden aikaan vuosi jaksottui vuodenaikojen luonnollisen rytmin mukaan. Maataloustyöt järjestettiin sen mukaisesti.
Työkalenteria jaksottivat vuodenaikojen lisäksi tietysti vuosittaiset juhlapyhät: niistä laskettiin viikkoja ja hyvänä muistisääntönä olivat sananparret.
”Nuutti kolmannella, Henrikki neljännellä, Paavali viiennellä, Kyntteli kuuennella, Kynttelistä kolme Mattiin, Matista neljä Mariaan, siitä viisi Vappuun, siitä puolikolmatta Erkkiin, siitä viisi Juhannukseen, siitä viisi Jaakonpäivään, siitä viisi Pertteliin, siitä viisi Mikkeliin, siitä viisi Köyriin, Köyristä seitsemän Jouluun.”
Ennen lumien sulamista ja jäiden lähtöä oli lantapatterit ajettu pelloille, tervaspuut kolottu ja tukit ajettu uittoa varten lansseille jokivarsiin. Uittotyöt alkoivat jäiden lähdettyä.
Uittoväylien varrella oleva miesväki sai tukkien vesille panosta lisäansiota.
Uitot olivat kiireistä aikaa
Lehtimäen ja Soinin puut uivat Kuninkaanjokea ja Levijokea pitkin, pohjoisesta uitto tuli Paaluomaa ja Savonjokea pitkin Poikkijokeen ja Menkijärven - Plevnan suunnalta Lakajokea pitkin.
Järvien kohdalla tukit koottiin lautoiksi, jotka hinattiin seuraavan joen suulle.
Uitot olivat kiireistä aikaa; kun vesi väheni, uitto hiljeni.
Ähtävänjoki toimi uittoreittinä 1960-luvulle saakka, jolloin suoritettiin viimeinen uitto.
Viljelyksiä parannettiin ajamalla pelloille karjanlantaa ja kyntöpelloille savea. Savi ajettiin jäisenä, jolloin se oli helpompaa levittää.
Kydöillä korjattiin latoja ja uusittiin olkikattoja. Hankikannon aikana haettiin aidaspuita.
Satokauden ennustamisen kannalta olivat tärkeimpiä huhtikuun suviyöt 12.-14.4., Julianuksen ja Justinuksen ja Tiburtiuksen.
Vähän myöhemmin tärkeinä pidettiin vanhoja suviöitä 23.-25.4., Yrjön, Pertin ja Markun päivää vasten.
Jos suviöiden aikaan oli yöpakkasia, saatiin odottaa hallakesää.
Hevoskärry ajopeliksi
Kun routa alkoi sulaa ja tiet kuivuivat, vaihtui hevosreki kärryihin.
Reet nostettiin varastoon odottamaan seuraavaa rekikeliä.
Lantapatterit oli hajotettu, saatu suliksi ja voitiin levittää ja äestää ennen kylvöä. Välineenä oli hevosvetoinen nivelkarhi, myöhemmin myös jousikarhi ja rullaäes.
Ensimmäiseksi maahan kylvettiin kaura, joka sieti hyvin kylmää.
Ohrasta sanottiin, ettei sitä saanut kylvää ”kuivaan varpuun” eli lehdettömän puun aikana. Sopivaksi katsottiin puun hiirenkorvan aika, kun lehtimetsä voitti vihreydessä havumetsän.
Yleensä tämä aika oli toukokuun lopulla: ”Urpo kylväjän kouran avaa, Kustaa kiinni panoo”.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Kylväjä oli yleensä mies, talon isäntä tai vanhaisäntä. Kylvämisessä käytettiin sitkelmätikkuja eli sikkeltikkuja, joilla kylvöalat merkittiin.
Aitatyöt tehtiin ennen kylvöjä tai heti niiden jälkeen.
Ennen aidattiin viljelysmaat ja myöhemmin myös heinäpellot, koska karja kulki vapaana metsissä. Aitojen tekeminen saattoi kestää parikin viikkoa. Aitamestari oli yleensä vanhempi mies, kuusen oksista tehtyjen vitsasten hautominen oli poikien tai naisten työtä.
Ja kun oli paljon aitaa, oli myös paljon veräjiä.
Karja laskettiin laitumelle
Karjan uloslasku on maaseudulla perinteisesti ollut kevään kohokohtia. Siitä katsottiin kevään varsinaisesti alkavan.
Järviseudulta tunnetaan sanonta: ”Erkki einestä anoopi, Urpanuskin uikuttaa, mutta paskaa Urpon noukkaan!” Tällä tarkoitettiin sitä, että rehujen piti riittää Urpon päivään saakka, kun luonto ei tarjonnut vielä ravintoa.
Karja laskettiin ulos ja kello ripustettiin johtajalehmän kaulaan.
”Vasikat ennen pihalle päästämistä talutettiin kukin vuorollaan kellokkalehmän hännän alla ja lyötiin kolmasti sitä turvallen ja sanottiin, että seuraa tätä kun piru lautamiestä.”
Järviseudullakin yleinen tapa oli kastella lehmien kanssa kotiin palaava paimen uloslaskupäivän iltana.
Paimenen päälle heitettiin vettä tai upotettiin vesikuoppaan. Tarkoituksena oli saada lehmät lypsämään hyvin kesän aikana.
Lähteet ja lainaukset: Järviseudun historia 3
