Alajärven Karstaperällä on alue, jonka moni kyläläinen tuntee edelleen karjalaiskylänä.
Savonjoki erottaa karjalaiskylän niin sanotusta Karstaperän vanhasta puolesta.
– Karjalaiskylä on lempinimi, jolla alueesta ruvettiin puhumaan erotuksena muusta kylästä, sanoo Karstaperällä lähes koko ikänsä asunut Paavo Peltola, 83.
Karjalaiskylän talot sijaitsevat nykyisen Uusikyläntien varrella.
– Tilat olivat pitkiä, suorakaiteen muotoisia. Ne rajoittuivat toisessa päässä Savonjokeen, toisessa päässä Vihanninkorpeen. Ne raivattiin sotien jälkeen valtion metsistä.
Karjalaiskylän alkuperäisistä rakennuksista moni on pystyssä edelleen.
Karjalaiskylässä asui perheitä, jotka olivat joutuneet sotaa pakoon Uukuniemen pitäjästä.
– Siellä asuivat Pesut, Kokot, Pesoset, Härkäset, Ikoset, Pirhoset ja Hämäläiset. Parin kilometrin päässä asuivat myös Uukuniemeltä lähtöisin olleet Kososet, Peltola kertoo.
Uukuniemeläisiä asutettiin myös Iiruun Aitasaareen: heitä olivat Lemiset, Maliset ja Tiaiset.
Karstaperän vahvat vuodet
Suurin osa Uukuniemestä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen. Pitäjän noin 6 000 asukkaasta reilut 4 000 joutui jättämään kotinsa lopullisesti.
Uukuniemeläistä siirtoväkeä sijoitettiin muun muassa Lappajärvelle, Vimpeliin, Soiniin ja Alajärvelle.
Alajärvelle ensimmäiset uukuniemeläiset muuttivat vuonna 1946.
Heille Alajärvi oli määrätty lopulliseksi sijoituspaikaksi.
Vuonna 1949 Alajärvellä asui 288 siirtolaista, joista suurin osa oli kotoisin Uukuniemeltä.
– Kylä eli niinä vuosina nousukautta. Meillä oli uusi kauppa ja Koivumäen koulun oppilasmäärä lähes tuplaantui karjalaislapsien saavuttua, Paavo Peltola muistelee.
Karjalaiset olivat taitavia rakentajia ja uusia rakennuksia nousi kylään rivakasti.
Peltolan Elli-äiti oli ompelija, joka teki myös karjalaisperheiden koululaisille vaatteita.
– Kangaspula oli ankara, eikä nappejakaan tahtonut olla. Yhteisvoimin siitäkin vaan selvittiin.
Peltolan kotona oli Karstaperän ensimmäinen puhelin. Elli Peltola avusti monet kerrat karjalaisiakin puhelujen tilaamisessa.
– Äiti toimi puolittaisena keskusneitinä, Peltola naurahtaa.
Lapsia kylään syntyi tiheään. Usein kätilölle käytiin soittamassa Peltolan puhelimesta.
– Yleensä kätilö haettiin tänne hevosella Hoiskosta.
Avioliittoja yli heimorajojen
Siirtoväen sijoitussuunnitelmassa pyrittiin siihen, että samalta seudulta kotoisin olleet karjalaiset pääsivät asumaan lähelle toisiaan. Se helpotti kotiutumista.
Suurin osa evakoista oli maanviljelijöitä, joten Alajärvellekin muuttaneet haluttiin kiinnittää maahan. Siirtoväki raivasi valtavan määrän peltoa ja rakensi teitä.
Karjalaiset sopeutuivat nopeasti alajärveläiseen elämänmenoon.
Naimisiin mentiin yli heimorajojen. Vuosina 1939–1946 karjalaisten ja alajärveläisten välisiä avioliittoja solmittiin 82.
Yksi tapaamispaikka oli vuonna 1949 käyttöön vihitty uusi Karstaperän pienviljelijäyhdistyksen talo.
– Siellä pidettiin tansseja, kesäjuhlia ja monenlaisia koulutustilaisuuksia.
Lisäksi nuoret tapasivat toisiaan urheilukilpailuissa kesäisin, Peltola muistelee.
Tansseissa toisensa tapasivat myös Onni Pesu (s. 1924) ja Suoma Ojala (s. 1932).
Pesu oli Uukuniemen evakkojen lapsi, Ojala Uusikylän kylän tyttöjä.
Kalattomasta Revonlahdelle ja Rääkkylään
Onni Pesun vanhemmat Pekka (s. 1894-1975) ja Hilma (s. 1897-1971) Pesu viljelivät Uukuniemen Kalattoman kylässä keskimääräistä isompaa maatilaa, jossa oli komea kivinavetta.
Kesällä 1939 tuolloin 50-vuotias Pekka Pesu oli laajentamisaikeissa ja oli ostanut uuden tilan.
Sota muutti kaiken. Pesut päätyivät talvisodan jaloista junalla evakkoon Revonlahteen Pohjois-Pohjanmaalle.
– Heidän tavaransa menivät rautateitse Ouluun. Siellä ne ajettiin odottamaan meren jäälle ja mereen vähäiset tavarat, kuten ompelukone, lopulta upposivat, kertoo isovanhempiensa vaiheista Keijo Pesu.
Hän on eläkkeelle jäänyt poliisi, joka palasi synnyinseudulleen Uusikylään 14 vuotta sitten.
Revonlahdella Pekka ja Hilma Pesun yhdeksänlapsinen perhe asui syksyyn 1941 saakka. Tuona aikana lapsista Eemeli (s. 1929) kuoli kurkkumätään ja Onni pääsi ripille.
Revonlahdella evakossa olleille uukuniemeläisnuorille kävi rippikoulua pitämässä Uukuniemen kirkkoherra.
Pekka ja Hilma Pesu perheineen palasivat Uukuniemelle syksyllä 1941. Koti ja muut rakennukset olivat säilyneet ehjinä.
Viimeinen lähtö Uukuniemeltä tuli alkukesästä 1944. Suurperhe taittoi matkan kävellen ja päätyi Rääkkylään.
11 ihmistä, asuttavana yksi huone
Karstaperälle Pekka ja Hilma Pesu perheineen tulivat vuonna 1946.
11-henkinen perhe sai koivumäkeläistalosta käyttöönsä yhden huoneen.
Pikapuoliin Pekka Pesu rakensi talon pihapiiriin saunan, jonne perheen miesväki majoittui naisten jäädessä taloon.
Vuonna 1948 valmistui Pesun ja hänen kolmen poikansa rakentama hirsitalo samaan pihapiiriin. Sinne asettuivat myös vuonna 1950 avioituneet Onni ja Suoma, siis Keijo Pesun vanhemmat.
– Äiti oli 18-vuotias, kun synnyin. Veljeni Jouko syntyi neljä ja puoli vuotta vuotta myöhemmin, Keijo Pesu kertoo.
Vuonna 1958 Onni Pesu perheineen pääsi muuttamaan omaan uuteen kotiin Nikinsaareen.
Siellä asuivat jo uukuniemeläiset Eino Kokko ja Reino Pesonen.
Oli raivattu korvesta peltoa ja tehty tiet.
– Isäni ja hänen Armas-veljensä ostivat yhdessä Kokolta tilan. Armas oli silloin vielä poikamies ja asui talon toisessa päässä. Sittemmin hän rakensi talon naapuriin, Keijo Pesu selvittää.
Hänen Onni-isällään oli neljä siskoa. Kaikki löysivät puolison Alajärveltä ja muuttivat sittemmin Jyväskylään.
Oli lähellä, ettei Keijo Pesustakin tullut jyväskyläläistä.
Onni ja Suoma perheineen muuttivat Jyväskylään vuonna 1961: vanhemmat saivat tehtaasta töitä ja omakotitaloa katseltiin.
– Isä olisi myynyt oman puolensa tilasta veljelleen Armaalle, mutta Armas ei halunnut ottaa tarvittavaa pankkilainaa.
Pesut palasivat siis Uusikylään. Entisen talon hirsikehikko myytiin ja uusi talo rakennettiin samalle paikalle vuonna 1963.
Tuossa talossa Keijo Pesu asuu nyt.
Uusi kulttuuri rikastutti kylää
Raskaan evakkomatkan jälkeen uukuniemeläiset solahtivat hyvin koivumäkeläiseen elämäntyyliin.
Ahkerat ja sosiaaliset karjalaiset otettiin mukaan muun muassa pienviljelijäyhdistyksen toimintaan.
– Kyllä täällä Onni Pesunkin nimi vilahtelee, Paavo Peltola toteaa selaillessaan yhdistyksen vanhaa pöytäkirjavihkoa.
Vanhimmat vihkoon kirjatut asiat ovat vuodelta 1946.
Peltolan muistin mukaan karjalaislapset sopeutuivat hyvin kyläkouluun, jossa he saivat myös turvaa toisistaan – olihan heitä Koivumäen koulun oppilaista enimmillään noin puolet.
– Ei ollut mainittavia ongelmia. Joitakin heidän käyttämiään sanoja joskus oudoksuttiin.
Peltola sai elämänsä ensimmäiset karjalanpiirakat vieraillessaan pikkupoikana eräässä karjalaiskylän talossa.
Peltola pitää uukuniemeläisten merkitystä Koivumäelle merkittävänä.
– Kylä kasvoi. Karjalaiset toivat mukanaan meille vieraan kulttuurin, joka rikastutti kylää. Tuli paljon nuoria, jotka löysivät täältä puolison.
Myös Keijo Pesulla on käsitys, että karjalaislapsia ei koulussa kiusattu.
– Karjalaisten heinäseipäissä oli kolme reikää, sitä paikalliset kuulemma ihmettelivät. Ukkini sienesti ja marjasti ahkerasti, se oli siihen aikaan vähän erikoista, Keijo Pesu kertoo.
Ei katkeruutta menetetystä Karjalasta
Lapsuudenkodissaan Uusikylässä elelevä Keijo Pesu asui Kalajoella 36 vuotta.
Jäätyään eläkkeelle hän palasi Uusikylään vuonna 2008 perholaissyntyisen vaimonsa Leenan kanssa. Heidän kaksi tytärtään asuvat Hämeenlinnassa.
Alajärven keskustaan muuttanut Pesun Onni-isä kuoli vuonna 2016. Suoma-äiti oli kuollut vuonna 2004.
– Isä ja ukki eivät olleet katkeria, vaikka olivat joutuneet lähtemään Karjalasta, Pesu sanoo.
Hänen lapsuudenkodissa karjalaisuus ei näkynyt eikä paljon kuulunutkaan. Karjalan murre häipyi Onni Pesulta muutamia sanoja lukuun ottamatta.
Sukunsa tarinan Keijo Pesu osaa kertoa, koska on lukenut siitä sukukirjasta.
– Isä ja ukki kertoivatkin asioista.
Pesu arvelee juuriensa näkyvän puheliaisuutena ja vieraanvaraisuutena.
– Karjalaisuudestani olen kyllä ylpeä.
Lähde: Toivo Kivipelto: Yhteisvastuun vuodet - Alajärvi sotavuosina 1939-1945.
Katso video, kuvaaja: Erja Pekkala.
