Lehtimäkeläiseltä Heikki Honkolalta on vastikään ilmestynyt kotiseututeos Murtolammin hautausmaa. Niin karua kuin se onkin, ennen kaikkea kirja kertoo kuolemasta. Siitä, mihin Lehtimäellä kuoltiin 1860-luvun puolivälistä 1930-luvun puoliväliin saakka. Nuo vuodet olivat pientä taukoa lukuun ottamatta ne, jolloin Murtolammin hautausmaa oli aktiivisessa käytössä.
Se, ketä hautausmaalle noina vuosina haudattiin, kertoo hautausmaata ympäröineestä yhteisöstä. Honkola kirjoittaakin kirjan avaussanoissa, että juuri noina vuosikymmeninä Lehtimäki kehittyi harppauksin kohti vaurastuvaa yhteisöä. Hautausmaasta tuli viimeinen leposija juuri noille yhteisöä aktiivisesti kehittäneille aikuisille, mutta aivan järkyttävän usein myös pienille lapsille.
Kirjassa muistutetaan siitä tosiasiasta, että 100 vuotta sitten suomalaisten odotettavissa oleva keskimääräinen elinaika oli noin 45 vuotta. Murtolammin kalmistolle haudattujen keski-ikä oli sitäkin alempi. Valtaosa hautausmaalle haudatuista oli kuollut alle 5-vuotiaana.
Hautausmaan kautta on käsitelty ilmiöitä
Murtolammin hautausmaahan liittyen moni tietänee jo, että hautausmaa täyttyi kiivasta tahtia juuri nälkävuosina 1862–1868. Hätä oli ollut suurin keväällä 1868, jolloin yhtenä ainoana toukokuisena sunnuntaina hautausmaalle haudattiin 26 vainajaa: 11 lasta ja 15 aikuista. Murtolammin hautausmaalla vieraillut lienee nähnyt ison muistokiven, joka alueelle pystytettiin vuonna 1962 juuri noiden katovuosien uhrien muistolle.
Heikki Honkolan kirja tuo kuitenkin esille monipuolisesti lehtimäkeläistä paikallishistoriaa, paljon katovuosia laajemmin. Murtolammin hautausmaa -teos on antanut Honkolalle mahdollisuuden käsitellä useita muita teemoja, jotka liittyvät yhteisöön, hautausmaahan ja lopulta kuolemaan.
Kirjassaan Honkola on tuonut esille esimerkiksi sen, kuinka pitkänsitkeää Lehtimäelle oli saada kätilö. Äidit synnyttivät viime vuosisadan alussa keskimäärin kuusi lasta. Lapsista noin puolet selvisivät aikuisikään asti ja lähin lääkäri oli Lehtimäeltä 33 kilometrin päässä. Kätilön tarve nousi puheenaiheeksi vuonna 1900.
– Vaan "kunnan ukkoin" mielestä ei Lehtimäellä tarvittu sellaisen ammatin harjoittajaa. He tuumivat, "että jollei Jumala auta, niin ainakin ihmisapu on turhaa".
Sitaatti on peräisin Ilkasta vuodelta 9.4.1914. Kätilön tarve oli nimittäin tullut uudelleen esille tuona vuonna. Ratkaisevassa äänestyksessä kätilön vastustajat voittivat taas, nyt äänin 168–118. Lopulta ammattitaitoista kätilöä ryhdyttiin Lehtimäelle etsimään vuonna 1917.
Yhteiskunnasta kertova, Murtolammin hautausmaahan liittyvä ilmiö, olivat myös luokkaerot. Tänäkin päivänä hautausmaalla on pystyssä vain silloin varakkaampien henkilöiden tai heidän jälkeläistensä muistoristit tai muistopaasit. Köyhemmän väen ristit olivat tietenkin puisia.
Honkola kysyykin, miksi vanhoja puisia ristejä ei kunnostettu aika ajoin niin, että kaikkien haudat olisi löydettävissä ja tunnistettavissa.
– Aivan kuin se olisi ollut luonnon laki; niin kuuluu ollakin, ketään ei muisteta ikuiseksi.
Tästä ongelmasta huolimatta kirja toimii hyvänä lähdeteoksena niille, jotka haluavat etsiä Murtolammin hautausmaalta edesmenneitä sukulaisiaan. Merkittävä osa kirjasta luetteloi tavalla tai toisella hautausmaalle haudattuja henkilöitä. Kirjassa on myös useita pieniä elämäkertatiivistelmiä hautausmaalle haudatuista.
Lisäksi Honkola on jakanut hautausmaan kirjassa lohkoihin ja luetellut rivi riviltä kaikki tunnistettavissa olevat haudat. Jokaisesta tunnistettavasta haudasta hän on kirjannut kirjaan vähintään vainajan nimen, kuolinvuoden, kuoliniän ja kuolinsyyn.
Lisäksi 176-sivuisessa kirjassa on noin 50 sivua pitkä osuus, johon on kirjoitettu puhtaaksi yhteensä noin 130 lehdistä löytynyttä risti-ilmoitusta. Suurin osa näistä vainajista on haudattu Murtolammin hautausmaalle. Risti-ilmoitusten Honkola katsoo syventävän sitä tietoa vainajista, mitä kirkonkirjoista ei ole ollut saatavissa.
Kolmantena teemana kirjassa näkyvät myös erilaiset kulkutaudit ja niiden katastrofaaliset vaikutukset ihmisten kuolleisuuteen.
Kirjassa monenlaisia ansioita
Kirjan erityisenä ansiona ovat säntilliset lähdeviittaukset, jotka mahdollistavat sen, että joistain yksityiskohdista enemmän tietoa haluavien on mahdollista löytää itsekin kirjaa laajemman tiedon äärelle.
Lisäksi arvostettavaa on, että kirjassa on myös kantaaottavuutta siihen, mitä hautausmaalle tulisi jatkossa tehdä. Kirjassa on esimerkiksi nostettu esille aiemmin julkaistu kunnostussuunnitelma, joka mahdollistaisi alueen säilymisen paremmin myös tuleville sukupolville.
Erityisen kiinnostava teos on varmasti niille, joilla on lehtimäkeläisiä juuria. Murtolammin hautausmaalle haudattiin sen toimintavuosina niin merkittävä määrä lehtimäkeläisiä, että todennäköisesti jokainen lukija jonkun sukulaisensa näiltä kirjan sivuilta löytää.
En malta olla nostamatta esille kotiseututeoksen poikkeuksellisen tyylikästä kantta. Sen on toteuttanut kirjoittajan tytär Eliisa Honkola. Kirjassa on varsin runsaasti kuvitusta. Erityisen mielenkiintoisena pidin kuvia, jotka on otettu alueelta vuonna 1930. Viereen on taitettu kuva, joka on otettu tismalleen samalta paikalta 100 vuotta myöhemmin. Maiseman muutoksen voi siis itsekin konkreettisesti havaita.
Honkola ja muut lehtimäkeläiset voivat olla tyytyväisiä, että näin ansiokas ja perusteellinen kotiseututeos on tullut julkaistuksi ja siten merkittävä osa lehtimäkeläistä historiaa on tullut tallennetuksi.