Joulukuun alun päivä on kuulas ja aurinkoinen. Jäinen pelto rapsahtelee kumisaappaan alla ja jäätyneet lammikot kestävät jo kävellä. Edessä olevasta metsäsaarekkeesta kuuluu moottorisahan pärinää.
Pellon jälkeen pitää ylittää pieni oja, jonka jälkeen joutuu saappaita nostelemaan reippaammin ja harppomaan yli maassa pitkin poikin lojuvien kuusen oksien.
Puiden välistä pilkottaa jo oranssia metsurin kampetta. Mies huomaa tulijat ja pudottaa työkalun käsistään. Kuulosuojaimet lennähtävät kypärän sivuille, käsi nousee tervehdykseen ja metsuri lähtee vastaan.
– Täytyy heti ensimmäisenä anteeksi pyytää, että jouduitte meidän vuoksemme tänne tulemaan, mies huolehtii.
– Ei tämä oikeastaan ole meidänkään syy, vaan tämä on naapureiden syy, mies jatkaa naurahtaen ja viittaa kyläläisiin, jotka antoivat toimittajalle vinkkiä tulla jutun tekoon metsätyömaalle.
Metsuri on 88-vuotias Erkki Koivisto. Paalijärvellä asuva Koivisto on omassa elementissään: hän on nimittäin armottoman kova tekemään metsätöitä. Eikä hänen tiluksilleen motoja tilata, vaan mies kaataa puut moottorisahalla ja hakkuulla apuna on vuoden 1990 mallia oleva Massey Fergusonin traktori.
Jatkamme ajouraa pitkin katsomaan puupinoa. Se pitäisi kuulemma olla ihan nähtävyys. Matkalla Koivisto mittailee työmaata katseellaan yhdessä metsänhoitoyhdistyksen Johanna Pohjoisahon kanssa. Kädet viuhtovat ilmassa, kun mies selvittää asiantuntijalle tekemiään ratkaisuja.
Seuraavaksi pysähdytään ihastelemaan, kuinka hyvin ojan penkat on jo risuista siivottu. Asialla on ollut Koiviston puoliso 83-vuotias Mirja Koivisto. Metsätyöt ovat pariskunnan yhteistä mielipuuhaa.
Vaikka vuosikymmeniä on jo takana, molempien jalka nousee ripeästi eikä niljakas ajoura saa Koivistoja horjahtelemaan.
Saavumme pinolle. Se on mahtava näky. Kymmeniä metrejä pitkä ja pari metriä leveä pöllipino lepää hiljaisessa kuusikossa ja Massikka vahtii vieressä. On vaikeaa kuvitella, kuinka lähes 90-vuotias mies on saanut kaiken aikaan apunaan vain moottorisaha ja vanha traktori.
Videoilla Erkki Koivisto kertoo puusavotastaan ja näyttää, minkälainen peli hänen vanha traktorinsa on. Juttu jatkuu videoiden ja kuvan jälkeen.
Työtä on tehty pienestä pitäen
Mikäpä se on miehen salaisuus, mikä metsään vetää?
Puun kanssa työskentely on iskostunut isäntään pikkupoikana. Koivisto kertoo, kuinka hän ajoi hevosella polttopuita ja rankoja kotiin jo kymmenvuotiaana.
– Hevostyö on ollut minun työtäni heti, kun opin hevosella ajamaan. Hakkuuhommia en silloin poikasena tehnyt. Vaarin kanssa yhdessä puita pilkottiin, mies muistelee.
– Kai se kehumiseksi menee, jos sanoo. En ole mitään kouluja käynyt, enkä varmaan olisi mitään oppinutkaan, vaikka sinne minut olisi viety. Mutta työtä olen osannut tehdä, ja sitä olen tehnyt pienestä pitäen, Koivisto jatkaa vaatimattomasti.
Erkki Koivisto on kotoisin Paalijärveltä pienestä maalaistalosta. Hän viipyi kotitilallaan sanojensa mukaan "aika vanhaksi asti". Sitten tuli Hoiskosta Mirja.
– Tämä ihminen oli kuullut minusta jostakin. Hän tuli ja vei minut kirkolle, mies viittilöi kohti puolisoaan.
Pari vihittiin vuonna 1961 ja heillä on kaksi lasta, poika ja tyttö. Koivisto kertoo hakeneensa taksiluvan vuonna 1960 ja asiakkaiden kuskausta jatkui 30 vuotta. Maatilan Paalijärveltä pari osti vuonna 1990.
– Pidimme kymmenen vuotta lypsykarjaa. Sitten alkoi olemaan aikaa metsätöille.
Ehtisi vain tekemään enemmän
Metsätöitä Koivisto voisikin tehdä päivät pääksytysten. Nyt on menossa 112. päivä, kun mies sahaa ja pinoaa runsaan kolmen hehtaarin palstaa. Metsään on lähdetty, satoi tai paistoi.
Koivisto kertoo pitäneensä kesällä yhden päivän vapaata, vettä oli tullut kaatamalla. Loppusyksyn kalsean kylmät kaatosateet eivät tätä teräsmiestä ole hidastaneet.
Ainoastaan hän harmittelee maapohjan märkyyttä. Hakkuulla on paljon ojia ja ajouran tekeminen on ollut työlästä. Maasta näkee, kuinka traktori on uponnut ennen pakkasten tuloa.
– Ajatukset ovat sellaisia, että tämä on niin mukavaa hommaa. Ehtisi vain tekemään enemmän. Haasteita on nyt ollut siinä, kun puita on ollut ojien suuntaan kallellaan ja sahatessa ne ovat kaatunet ojan päälle.
Neuvottomaksi kokenut metsuri ei tuolloinkaan ole joutunut.
– Puut on pitänyt vetää traktorilla kokonaisena pellolle. Siinä olen sitten ne karsinut ja katkonut.
Koiviston innostajana toimii rakkaus lajiin. Hän sanookin, että työ on enemmän metsänhoitoa, eikä tulojen hankintaa. Hänelle on tärkeää tehdä työtä käsin, jotta jälki on siistiä. Mies on ehtinyt elämänsä aikana nähdä metsätalouden kehityskaarta, eikä sen tulos aina miestä miellytä.
– Ennen metsiä ei hoidettu ollenkaan. Vanhojen miesten hommaa oli ottaa parhaat päältä läheltä kotia ja jättää huonot metsään. Olipa kyse polttopuista tai tarvepuista.
– Olen minä niitä leveitä ajouria kritisoinut. Paljon tulee jälkiä, vaikka onhan se ammattimiehen työ hyvää. Harvempaa vain tekevät kuin minä teen, mies virnistää päälle.
Ikä ei tunnu metsuria painavan. Koivisto kertoo tekevänsä 4–5 tunnin päiviä. Eväänä on yksi keitetty kananmuna ja mehua, joka on lantrattu omena- ja mustikkamehua sekoittamalla.
Lepotaukoja ei metsässä tarvitse pitää.
Mies kehuu modernia työaikaansa – se kun kuulemma on liukuva. Palstalle hän lähtee noin yhdeksän aikaa aamulla ja palaa iltapäivällä.
– Kahvia ajattelen jo kotiin mennessä. Käyn pesulla, vaihdan vaatteet ja kun saan kahvit juotua, oikaisen sohvalle. Emäntä sanoo, että korsaus alkaa heti kuulua, Koivisto nauraa.
Hetken levon jälkeen mielessä on taas metsurin hommat.
– Menen pannuhuoneeseen laittamaan sahat kuntoon seuraavaa päivää varten.
Tämän hetkinen työmaa alkaa kohta puolin olemaan valmis. Koivistoa hieman jo jännittää, mistä seuraava puunkaato-operaatio löytyy.
– Kunhan saan tämän valmiiksi, niin saatan minä jäädä eläkkeellekin. Talven ajaksi, mies tuumailee.
Ihan oma rotunsa, luotu metsuriksi
Metsäasiantuntija Johanna Pohjoisaho metsänhoitoyhdistys Suomenselästä ei voi kuin ihastella Erkki Koiviston kädenjälkeä ja työmäärää. Hän tuli matkaan mukaan Koiviston pyynnöstä, sillä mies itsekin halusi kuulla onko hänen ahkeroinnissaan "mitään erityistä".
Taitaa olla. Pohjoisahon mielestä kohteen erityisyyttä korostaa se, että kyseessä on näin valtava hankintahakkuu eli työ tehdään itse, ajetaan puut itse tien varteen ja vielä myydään puut itse.
Pohjoisaho kertoo, että vain marginaali metsänomistajista toimii samalla tavalla.
– Kaikille metsäihmisille on sykähdyttävää tulla katsomaan tällaista, kun joku oikeasti tekee metsätyöt itse. Etenkin, kun tietää, mikä työ siinä on. Se on valtava homma, Pohjoisaho hehkuttaa.
Koiviston palstalla on kyseessä ensimmäinen harvennus ja puusto on pientä. Koivisto on itse päättänyt, mitkä puut hän kaataa ja mitkä puut jäävät pystyyn. Käsipelillä ja pienellä traktorilla työskentelyssä on puolensa, vaikka se tehokkuudessa isoille koneille häviääkin.
– Kun käsin tekee, niin jälki on ihan erin näköistä. Metsäkonekanta on kasvanut isoksi. Kun isolla koneella mennään, niin reikiä tulee ihan eri tavalla. Onhan tämä hyvän näköistä, Pohjoisaho ei malta olla kehumatta lisää.
Koiviston työtä ihaillessaan Pohjoisaho toteaa, että nykyään näkee enää harvoin ihmisiä, joille metsurina olo on näin vahvasti osa identiteettiä.
– Tiedän muutamia hankintahakkaajia. Heidät on luotu tänne metsään. He ovat ihan oma rotunsa, Pohjoisaho miettii.
Keskustelussa käy ilmi, että metsäasiantuntijan apua käytetään paljon. Neuvontaa annetaan metsänhoitoon, puukauppaan, sukupolvenvaihdokseen liittyviin ja moniin muihin metsänomistajaa askarruttavaiin kysymyksiin.
Jopa noin 60–70 prosenttia Alajärven alueen metsänomistajista käy metsänhoitoyhdistyksen pakeilla ennen päätöksentekoa.
– Metsänomistaja tarvitsee vahvistusta omalle ajatukselleen ja päätökselleen metsänhoidollisissa kysymyksissä. Metsänhoitoyhdistyksen tärkeimpiä rooleja on toimia edunvalvojana. Lisäksi avustamme hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti monissa asioissa, Pohjoisaho alleviivaa.
