Elina Ojaniemi valitsi kotoisan synnytyskuplan – suunniteltuja kotisynnytyksiä maakunnassa vain muutamia vuodessa

Ruskean kypärälakin nallekorvat ovat vähän rutussa, kun Elina Ojaniemi nostaa viiden viikon ikäisen tyttärensä vaunuista ja purkaa häntä ulos pehmeän nutun sisältä kodissaan Saukonkylässä.

Tuhiseva pienokainen heräilee päiväuniltaan ilmeisen tyytyväisenä, sillä pienintäkään itkun tirahdusta ei ilmoille kuulu.

Eden Hilda Maria ei ole pienen ikänsä aikana poistunut vielä koskaan kotoaan, sillä hän syntyi marraskuisena yönä kotinsa makuuhuoneessa.

– Syntymähetki oli aivan mieletön. Se oli varsinainen tajunnanräjäytys ja parhaimpia kokemuksia elämässäni, tyttölapsen tuore äiti hehkuttaa silmät loistaen.

. – Minulla oli koko ajan syvä rauha sisälläni, että kaikki on hyvin. Elina Ojaniemi . Elina Ojaniemi on yksi nykypäivänä melko harvinaisista eteläpohjalaisista kotona synnyttäneistä naisista.

Seinäjoen keskussairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Tiina-Liisa Erkinheimo toteaa, että Etelä-Pohjanmaan alueella suunniteltuja kotisynnytyksiä on vain muutamia vuodessa. Suurin osa tapauksista on sellaisia, joissa synnytys käynnistyy yllättäen ja sairaalaan ei ehditä.

– Minulla on näppituntuma, että ideologiselta kannalta suunnitellut kotisynnytykset ovat jopa jonkin verran nousussa, Erkinheimo pohtii.

Erkinheimo kertoo, että kotisynnytysten yhteydessä voidaan tehdä lastensuojeluilmoitus, jos ammattilaisella herää huoli tilanteesta. Joka tapauksessa edellytetään, että synnyttäjällä on takana normaali synnytys ja raskauden kulussa ei ole ollut ongelmia,

Esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa kotisynnytykset ovat yleisempiä, mutta Erkinheimo perustelee asiaa maiden erilaisilla synnytyskäytännöillä ja tiheällä sairaalaverkostolla Suomeen verrattuna.

– Heillä on pitkäaikainen kokemus synnytyksistä kotona ja kotisynnytysten ammattilaisverkostokin heillä on tiheämpi, ylilääkäri jatkaa.

. Synnytyskuplassa aistit herkkinä Oli marraskuun 29. päivä. Odotus oli mennyt jonkin verran yliaikaiseksi ja Ojaniemestä tuntui helpottavalta, että nyt vauva viimein saapuu. Kynttilät ja hiilloksen hehku takasta loivat kotoisaa tunnelmaa ja mielimusiikki lisäsi hyvää fiilistä.

– Se oli ihana pimeä marraskuinen yö. Heräsin yhden aikaan yöllä ja tunsin supistuksista, että nyt on synnytys lähtenyt käyntiin, hän muistelee.

Puoliso oli nukkunut yläkerrassa, mutta hän oli herännyt viiden aikaan alakerrasta kuuluviin vaimon avautumisääniin. Hän soitti ystävälle, joka oli lupautunut tulemaan synnytykseen mukaan.

Puolisolle kotisynnytys oli sopinut. Hän oli aikaisemmin nähnyt sairaalassa perheen vanhempien poikien syntymät, jotka olivat olleet nopeita ja helppoja. Hän oli nähnyt kaksi hyvää synnytystä, eikä hänen ollut tarvinnut niissä kuin supistuksia kellottaa.

– Minulla oli koko ajan syvä rauha sisälläni, että kaikki on hyvin. Olin varautunut siihen, että kesken synnytyksen voi tulla pelkotiloja, että mitähän tässä ollaan tekemässä, mutta sellaista tunnetta ei tullut kertaakaan, Ojaniemi kertoo.

Hän kertoo, että sekä hänellä että hänen miehellään on samanlainen elämänfilosofia.

– Kaikkea ei pysty kontrolloimaan ja kuolema tulee silloin kun se on tullakseen. Meillä on hyvin vahva usko luojaan ja ne asiat, mitkä pitää tapahtua, ne tapahtuvat.

Elina Ojaniemi jatkaa vielä, ettei ole muutenkaan mikään valtavirran tyyppi ja siihen on saanut tottua puolisokin.

. – Eihän meitä olisi näin paljon, jos synnyttäminen olisi aina vaikeaa. Elina Ojaniemi . Synnytys eteni. Ojaniemi kuvailee synnytyskuplaa, jossa hän tunsi olevansa avautumisvaiheessa juuri ennen vauvan syntymää. Hän oli kiskonut hiuksiaan ja käyttänyt ääntään. Vaikka synnyttäminen ei täysin kivutonta ollutkaan, tunne oli hyvin intensiivinen ja aistit virittyneet herkiksi.

Ojaniemi kertoo hengittäneensä paljon, jotta kohtu saisi happea toimiakseen. Aistit olivat superherkkiä, hän koki kuulleensa, haistaneensa ja kokeneensa kaiken erityisen voimakkaasti.

– Vedin itseäni tukasta ja huusin samalla. Mietin jälkeenpäin, mikä se juttu oli, että piti vetää hiuksista ja se tuntui hyvälle. Luin myöhemmin, että päänahassa on kipureseptoreita. Keho sanoi, että tee näin ja se toimi. Keho kyllä kertoo, mitä pitää tehdä ja auttaa, Ojaniemi ajattelee.

Puolitoistatuntia myöhemmin vauva syntyi äidin ponnistaessa seisaallaan ja isä otti lapsensa vastaan omiin käsiinsä.

– Ponnistusvaihe kesti minuutin. Ponnistus on oikeastaan väärä sana. Kohtu työnsi lapsen ulos. Vauva oli virkeä ja itki vähän. Ajattelin, että onpa hän kaunis ja siro, kun odotin sellaista yliaikaista pikkujättiläistä. Lapsi olikin täydellinen.

– Vauva sylissäni tunsin suurta rakkautta ja kiitollisuutta. Kaikki tunteet ryöpsähtivät valloilleen. Olin vain, että vau, Ojaniemi muistelee viiden viikon takaista tapahtumaa.

. – Haluan korostaa sitä, että meillä on oikeus omaan kehoomme ja myös oikeus valita, minkälaisia toimenpiteitä otamme vastaan. Elina Ojaniemi . Oikeus omaan kehoon Mikään hetkellinen päähänpisto ajatus kotisynnytyksestä ei Elina Ojaniemelle todellakaan ollut. Hän sanoi, että ajatus oli kypsynyt pitkällisen harkinnan jälkeen.

Ojaniemen mukaan kotisynnytys ei sovi kaikille ja siihen ryhtyvän täytyy hankkia runsaasti tietoa ja myös varautua kaikkeen.

– Mielestäni nainen itse tietää parhaiten mihin oma keho pystyy ja mihin ei pysty. Tietoa pitää hankkia ja varautua kaikkeen, mitä tehdään, jos jotain sattuu. Kotisynnytykseen ei kukaan lähde hetken mielijohteesta, hän painottaa.

Ylilääkäri Erkinheimo sanoo, että kriteerit kotisynnytykseen ovat tiukat.

– Pitää olla normaali uudelleensynnyttäjä, jolla ei ole ongelmia raskauden kulussa, eikä ole odotettavissakaan muita ongelmia. Tosi asiassa jokaisessa synnytyksessä, vaikka äiti olisikin ennenkin synnyttänyt, ei voi tietää etukäteen, koska ne vauvan sydänäänet romahtavat tai tulee joku muu synnytyksen aikainen hätätilanne, Erkinheimo sanoo.

Kaksi vanhempaa poikaa syntyivät sairaalassa ja tuolloin Ojaniemi käytti myös neuvolapalveluja. Kolmannen lapsen kohdalla hän tunsi pärjäävänsä ilman ulkopuolisen seurantaa ja jätti neuvolakäynnit välistä.

– Haluan korostaa sitä, että meillä on oikeus omaan kehoomme ja myös oikeus valita, minkälaisia toimenpiteitä otamme vastaan. Olen käynyt paljon koulutuksia kehon huollosta ja tunnen oman kehoni. Edellisissä raskauksissa ei ollut ongelmia ja ajattelen niin, että olisin sitten hakeutunut neuvolaan, jos olisi ollut jotain tarvetta.

Hän toteaa, että elämää syvällisesti pohdiskelevana ihmisenä hän oli alkanut kyseenalaistaa sairaalassa synnytyksen jo esikoisensa kohdalla kymmenen vuotta sitten.

Ojaniemi ihmettelee, että synnytystä, jonka pitäisi olla maailman luonnollisin asia, monet naiset olivat kuvanneet hänelle kauheaksi ja hirveäksi kokemukseksi. Hänkin oli kuullut ystäviensä kokemuksista imukuppisynnytyksistä, lääkityksistä ja keisarileikkauksista.

– Eihän meitä olisi näin paljon, jos synnyttäminen olisi aina vaikeaa. Luin kirjoja ja artikkeleita. Liityin netissä synnytyspiiriin ja pääsin doula-iltoihin. Tutkin mieli avoimena, koska en halunnut lääkkeitä vaan tuntea synnytyksen.

Ojaniemi muistuttaa naisten synnyttäneen vuosituhansien ajan.

– Ei se aina voi olla niin vaikeaa. Mitä tästä nyt ei kerrota, Ojaniemi kertoi pohtineensa.

. Omaan synnytyskuplaansa Ojaniemi oli kiinnittänyt huomiota. Huoneessa ei ollut kirkkaita loisteputkia, vaan huone oli hämärä ja rauhallinen.

– Silloin keho tuottaa oikeita hormoneja. Eläimetkin menevät piiloon pimeään synnyttämään, eivät nekään halua, että niitä häiritään.

Yhtäkkiä voisi ajatella, että kotisynnytys on sottaista puuhaa ja että siinä ollaan varsinaisessa liemessä. Tämän ajatuksen Ojaniemi oman kokemuksensa perusteella kiistää. Lapsivettä ei löytynyt lattioilta ja Ojaniemi epäileekin sen hulahtaneen hänen käydessään suihkussa tai vessassa. Istukka teki kuitenkin yllätyksen.

– Luotin, että kohtu jaksaa pukata istukan ulos, koska en ollut käyttänyt mitään lääkkeitä. Varauduin odottamaan jopa tunnin, mutta se putosikin valkoiselle matolle, kun tunsin tarvetta nousta seisomaan.

Mies otti istukan astiaan ja pariskunta nautti uudesta vauvasta rauhassa. Napanuorasta lapsi irrotettiin viiden tunnin kuluttua ja apuna sitkeän elämänlangan katkaisussa käytettiin kynttilää. Tehtävän hoitivat isä ja ystävä yhdessä.

– Halusin, että napanuoran kautta virtaa kaikki hyödyllinen veri vauvaan ennen sen katkaisua. Sieltä tulee ravinteita, kantasoluja ja vasta-aineita, hän selittää.

Vauva-arki on ollut rauhallista ja auvoisaa. Synnytyskuplasta äiti on siirtynyt rakkauskuplaan, jossa hän pesii vauvansa kanssa imettäen ja pienokaistaan nuuskutellen. Ojaniemi kertoo toipuneensa synnytyksestä hyvin. Aika kuluu maaseudun rauhassa ja vahtivuoroja pitää perheen koira Yoda.

– Olemme olleet pelkästään kotona ja käyn jo lenkilläkin vauvan ja koiran kanssa. Kaikki on mennyt oikein hyvin. Synnytyksessä ei tullut mitään repeämiä ja olen toipunut jo täysin, tyytyväinen äiti toteaa lapsi rinnallaan.

Kirjaudu sisään

Elina Ojaniemi valitsi kotoisan synnytyskuplan – suunniteltuja kotisynnytyksiä maakunnassa vain muutamia vuodessa

Haluatko lukea artikkelin?