Uutiset

Kuusiokunnat ja Järviseutu nousevat valtiontuen II-tukialueiksi

Tukialueilla yritysten investointeihin myönnettävän avustuksen taso voi olla korkeampi kuin muualla maassa.
Tukialueilla yritysten investointeihin myönnettävän avustuksen taso voi olla korkeampi kuin muualla maassa.
Kuva: Arkistokuva

Valtioneuvosto on päättänyt EU:n alueellisen valtiontuen suuntaviivojen mukaisista I ja II-tukialueista kaudelle 2022–2027.

Uuden jaon mukaan Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Kuusiokuntien ja Järviseudun seutukunnat nousevat II-tukialueeksi.

– Järviseudun ja Kuusiokuntien saaminen II-tukialueen piiriin on maakunnallemme tärkeä alueellinen työvoitto. Se lisää yritysten investointimahdollisuuksia ja tuo alueet tasavertaisiksi hyvin samankaltaisten Keski-Suomen seutukuntien kanssa, toteaa maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola.

Tukialueet määritellään EU:n asettamien kriteereiden puitteissa. Keskeisimpiä kriteereitä ovat väestöntiheys, BKT ja työttömyysaste sekä tietyt maantieteelliset erityispiirteet.

Tukea kohdennetaan alueille, joiden taloudellinen tilanne on epäsuotuisa suhteessa koko unioniin tai jotka ovat kansallisesti epäedullisessa asemassa.

Tukialueilla yritysten investointeihin myönnettävän avustuksen taso voi olla korkeampi kuin muualla maassa.

Tukea myöntävät ely-keskukset.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

    Jaa artikkeli