"Muuttumaton kieli on yhtä kuin kuollut kieli"– Murteet voivat hyvin ja muuttuvat ajan mukana

Joskus on hyvin helppoa päätellä yleiskieltä puhuvan henkilön kotiseutu. Sen vain tietää - ehkä nuotista, rytmistä tai jostakin yksittäisestä sanasta.

Suomalaiset tunnistavat yleensä savolaisen tai eteläpohjalaisen, ehkä myös lounaissuomalaisen puhetavan.

Järviseutulainen tunnistaa hyvin järviseutulaisen murteen, mutta muualla syntyneistä vain harvat osaavat sijoittaa Järviseudun murteen Suomen kartalle.

Tampereella kuoroharjoitusten tauolla kiinnitti huomioni etäinen keskustelu, jonka sanoista en saanut selvää, mutta erään keskustelijan puheen nuotti tuntui hyvin kotoiselta.

Rohkenin kysyä häneltä suoraan, että oletko kotoisin Alajärveltä?

Joo, hän sanoi, Kaartuselta.

Tunnistettavat murteet – Murteen tunnistettavuuteen vaikuttavat monenlaiset yksityiskohdat, kunkin murteen osalta omanlaisensa. Usein yksittäisten vihjeiden perusteella tunnistamme murteita, sanoo Tampereen yliopiston suomen kielen professori Johanna Vaattovaara .

Hän arvelee maallikonkin tunnistavan helposti lounaissuomalaisen tai itäsuomalaisen murteen pelkästään jo puheen rytmistä ja nuotista, jotka syntyvät useiden tekijöiden summana.

Tunnistettavia tekijöitä voivat olla hivenen pidentyvät tai vastaavasti lyhentyvät vokaalit tai konsonantit.

– Monilla murteilla on myös valtavan paljon keskenään yhteisiä piirteitä, joista ei olla edes tietoisia. Olemme tietoisia ennen kaikkia erottavista tekijöistä, Vaattovaara sanoo.

Esimerkkinä hän mainitsee persoonapronomininit mie, sie, ja historiallisena jäänteenä h-äänne tietyissä paikkaa sanoja (menhään methään).

Ne paikannetaan helposti pohjoiseen, siinä missä mennähän mettähän Etelä-Pohjanmaalle ja esimerkiksi mää ja kiakko Tampereen seudulle.

– Vaikka mitkään näistä mainituista piirteistä eivät tarkkaan ottaen rajaudu vain näille alueille, yleensä nämä kuullessamme yhdistämme ne kyseisiin alueisiin etenkin, jos myös muut vihjeet tukevat tätä tulkintaa.

. Poikkeavaa vieroksutaan Meidän käsityksemme murteista liittyvät maakuntien ja niissä puhuttujen murteiden stereotypioihin. Omasta murteesta poikkeavaa on helppo vieroksua.

Jyväskylän yliopiston suomen kielen emeritaprofessori Aila Mielikäinen valaisee maallikoiden murrekäsityksiä Kielikellon artikkelissaan ”Miten murteista puhutaan”.

– Vieraan kuuloisia ilmauksia vertaillaan nykyään paitsi omaan puhetapaan myös yleis- tai kirjakieleen. Ensi vaikutelma tulee usein siitä, miten ”murteelliselta” puhe kuulostaa, hän kirjoittaa.

– Murteiden tuntemista koskevissa kyselyissä on tullut runsaasti esiin kuvailevaa, ekspressiivistä sanastoa. Se paljastaa usein, miten puhuja asennoituu murteisiin. Puheliaina pidettyjen itäsuomalaisten murteet ovat pajatusta, papatusta, pälätystä, molotusta tai koilatusta. Mikä tahansa itselle vieras murre on mongerrusta.

– Kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat sekoittaneet murrerajoja ja tasoittaneet entisten aluemurteiden ominaispiirteitä. Jotkin murrepiirteet ovat irtautuneet alkuperäisestä alueellisesta taustastaan ja siirtyneet ilmaisemaan kielenkäytön tilanteisia, tyylillisiä tai persoonallisia vivahteita.

Muuttoliike muuttaa myös murteita Johanna Vaattovaara sanoo, että muuttoliikkeiden vaikutusta murteisiin ja toisaalta muuttajien mukautumista paikallisiin puhetapoihin on tutkittu vuosikymmeniä.

– Murteet ovat paikallisia puhetapoja, joiden kirjoon joka ikinen kielenkäyttäjä pienesti vaikuttaa. Entiseen aikaan murteet erosivat toisistaan nykyistä enemmän siksi, että väestö oli paikoillaan pysyvämpää eikä vaikutteita ennen nykyistä media-aikaa saatu muutenkaan yhtä tehokkaasti kuin nykyään.

– Muuttoliike on yhtenä tekijänä vaikuttamassa paikallisiin puhetapoihin, mikä on luonnollista, koska murteet ovat juuri sellaisia jollaisiksi ne käyttäjiensä arjessa muotoutuvat, hän toteaa.

Sisäisen muuttoliikkeen lisäksi murteisiin vaikuttavat radion, tv:n ja sosiaalisen median välittämä puhetapa ja muoti-ilmaisut.

– Muotisanat tulevat ja menevät, ja usein ne taivuttautuvat murteiden mukaan, Johanna Vaattovaara sanoo.

Hänen mukaansa kielitietoisuuden näkökulmasta tapahtui 1980-luvulla iso murros, kun syntyi paikallisradioiden verkosto.

– Nykyään paitsi radiossa ja televisiossa, myös sosiaalisessa mediassa kohtaamme monenlaisia kielimuotoja ja murteita kaikkine variaatioineen. Murteet ovat elävää kielenkäyttöä ja kielenkäyttäjien arkipäivää, kaikkine muoti-ilmiöineenkin.

. Murteet voivat hyvin Johanna Vaattovaara sanoo, että jo sata vuotta sitten alettiin pelätä murteiden häviämistä.

Sellaista ei kuitenkaan tutkimusten valossa ole edelleenkään näköpiirissä, vaikka toki murteet muuttuvat ja tasoittuvatkin eli alkavat muistuttaa aiempaa enemmän toisiaan.

Tutkimukset ovat hänen mukaansa kuitenkin osoittaneet, että samalla kun monet räikeältä kuulostavat murrepiirteet saattavat hiipua, jotkut toiset saattavat myös vahvistua.

Yhä edelleen kielenkäyttäjillä on tarve eri alueilla erottua toisten alueiden kielenkäyttäjistä, samaan tapaan kuin uusilla sukupolvilla on tarve tehdä kielellistä pesäeroa suhteessa vanhempiin.

– Murteet elävät ja muuttuvat ihmisten suissa ja näppäimistöissä, ja saamme kuulla ja nähdä murteita enemmän kuin koskaan. On myös hyvä muistaa, että vaikka mummuvainaan puhumaa murretta ei enää kuule, murteiden muutos on hyvä merkki. Se on merkki siitä että kieltä käytetään. Muuttumaton kieli on yhtä kuin kuollut kieli, Vaattovaara toteaa.

Matti Salmenkangas

Kirjaudu sisään

"Muuttumaton kieli on yhtä kuin kuollut kieli"– Murteet voivat hyvin ja muuttuvat ajan mukana

Haluatko lukea artikkelin?

Katuosoite

Puhelin