Alajärvellä sunnuntaina vahvistunut koronatartunta on todettu jo karanteenissa olleella

Alajärvellä vahvistui sunnuntaina yksi uusi koronatartunta.

- Asia vahvistui sunnuntaina. Karanteenissa ollut on kysymyksessä. Uusia altistuneita ei tullut, vahvisti Järvi-Pohjanmaan perusturvassa tartuntataudeista vastaava lääkäri Leena Uusitalo.

Perusturvan viime viikon (5.7.) tiedotteen mukaan Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu viimeisintä tapausta ennen yhteensä 143 positiivista koronapotilasta koko epidemian aikana. Viime viikon alussa alueella oli noin 35 henkilöä asetettu eristyksiin tai karanteeniin.

Tiedotteessa myös muistutettiin kertauksena, että käyttäkää suu-nenäsuojuksia sisätiloissa yleisillä paikoilla, pyrkikää rajoittamaan fyysisten kontaktien määrää, flunssaoireiden ilmaantuessa hakeutukaa testiin ja varatkaa aika koronarokotteen ottamista varten.

– Etelä-Pohjanmaan maakunta on lähellä kiihtymisvaihetta, johon siirtyminen tarkoittaisi kiristyviä rajoituksia ja suosituksia. Yritetään tehdä parhaamme, jotta saadaan koronatilanne pidettyä perustasolla, tiedotteessa muistutettiin.

Miksi rokotus tulisi ottaa?

– Kun kaksi rokoteannosta on annettu, ei koronapositiiviselle henkilölle altistunutta tarvitse asettaa karanteeniin. Yksi rokoteannos ei vielä estä koronatartunnan saamista, mutta sen ansiosta oireet pysyvät lievempinä eikä koronavirus leviä niin herkästi toisiin ihmisiin.

Koronarokotukset ovat avoinna kaikille yli 16-vuotiaille Järvi-Pohjanmaan alueen asukkaille! Nyt on erittäin hyvä hetki varata rokotusaika joko www.hyvis.fi tai ajanvarausnumerosta 06 2412 7800. Riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat 12-15-vuotiaat henkilöt voivat varata rokotusajan soittamalla 06 2412 7700. Heinäkuun aikana koronarokoteaikoja annetaan ainoastaan Alajärven rokotuspisteeseen.