Alajärvelle saapuvat Ringo ja Ruutu reagoivat eri tavalla - rakettien räiske, pamahtelut ja ruudin tuoksu voivat aiheuttaa koirassa pelkoa

Suomen Kennelliitto ry muistuttaa, että vuodenvaihteen rakettisumaan kannattaa varautua, jotta perheen nelijalkaisillekin vuodenvaihde olisi rauhallinen ja lempeä tapahtuma.

Vuodenvaihteen juhlinta välkkyvine ilotulituksineen voi olla monelle lemmikille kauhistus. Rakettien räiske, pamahtelut ja ruudin tuoksu voivat aiheuttaa koirassa pelkoa.

Vaasalainen Pirjo Rautio, jolla on ollut monia erirotuisia lemmikkikoiria jo vuosikymmenten ajan, saapuu uuden vuoden viettoon lapsuutensa kotipaikkakunnalle Alajärvelle perhepiirin kahden koiran Ringon ja Ruutun kanssa.

– Koirat voivat olla niin erilaisia. Esimerkiksi tämä kultainennoutaja Ringo on niin herkkä, että se pelkää kuollakseen ilotulituksia ja kärsii paukkeesta kovasti. Se on yleistä tälle rodulle. Mutta taas tämä amstaffi Ruutu on niin lujaluonteinen ja rautahermoinen, ettei se reagoi paukkuihin ollenkaan, Rautio kertoilee.

Hän kuitenkin toivoo, että kaikki koirat saisivat uudenvuodenrauhan liialta paukkeelta.

Kennelliitto kehoitta ennakoimaan

Ennaltaehkäisy ja varautuminen on tärkeintä, jos tiedät koirasi pelkäävän ilotulituksia.

Käy koiran kanssa reippaalla kävelylenkillä päivällä hyvissä ajoin ennen paukuttelun aloittamista. Sallittu aika ilotulitteiden ampumiselle on uudenvuodenyönä kello 18-02 välillä. Älä ota koiraa mukaan katsomaan ilotulitteita, vaikka se ei näyttäisi pelkäävän niitä.

Pidä koira uudenvuodenaaton lenkeillä aina kiinni, ettei se pääse säikähtäessään karkaamaan.

Ääniherkällä koiralla voi olla sekä kaulapanta että valjaat kävelylenkin ajan, ettei se pääse rimpuilemaan irti. Kaulapantaan kannattaa kiinnittää laatta, jossa on omistajan yhteystiedot.

Oman koiran tunteminen on kaiken A ja O.

- Jos koira pelkää raketteja ja on kovin ahdistunut, kannattaa keskustella asiasta oman eläinlääkärin kanssa ajoissa, toteaa Suomen Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.

Oma eläinlääkäri voi kartoittaa toimenpiteet ja mahdollisen rauhoittavan lääkityksen tarpeen.

Kotoisa taustahälinä auttaa

Pelkäävää koiraa auttaa se, että omistaja käyttäytyy mahdollisimman normaalisti kotona. Varaa koiralle oma tila, jossa se voi olla rauhassa. Kotoisa taustahäly, kuten musiikki tai televisio, voivat myös helpottaa tilannetta.

Vedä verhot ikkunoihin, ettei koira näe ilotulitteiden välkkyviä valoja ja katso, että koira pääsee niin halutessaan piiloutumaan omaan turvapaikkaansa. Voit antaa koiralle järsittäväksi luun, mutta älä ihmettele, mikäli tuttukaan herkku ei maistu. Pelokas koira ei välttämättä halua syödä mitään.

Kiinnitä uudenvuodenaaton lisäksi myös lähipäivinä huomiota koiran ulkoilujen yhteydessä siihen, ettei se pääse karkaamaan. Pelokas koira voi yrittää karkuun myös raollaan olevasta ovesta.

Jos koira pääsee karkaamaan, noudata Etsijäkoiraliiton tapauskohtaisia neuvoja ja jaa katoamisilmoitus mahdollisimman laajasti. Etsijäkoiraliitto päivystää uutenavuotena 24h numerossa 040 724 8614.

Suomen Kennelliitto on mukana neljäntoista muun terveys-, potilas- ja vammais- sekä eläinjärjestön kanssa Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteessa. Kansalaisaloite rajaisi luokkien F2 ja F3 ilotulitteiden käytön siirtymäajalla vain ammattilaisten käyttöön.

Sen tavoitteena on merkittävästi vähentää ilotulitteiden aiheuttamia terveys-, hyvinvointi- ja ympäristöhaittoja.