Alajärven Ankkureiden Paavola, Ihamäki ja Kivikangas kisaavat SM-hallikisoissa Jyväskylässä

Jyväskylä ja JKU isännöivät tämän vuoden SM-hallikisoja juuri remontoidussa Hipposhallissa 20.-21.2. Kisoille on saatu järjestämislupa, vaikka koronatilanne on aika ajoin ollut hankala ympäri maata ja etenkin Jyväskylässä. Yleisöä ei voida ottaa ja turvajärjestelyt ovat tiukat. Leviämisalueilta tulevilta urheilijoilta vaaditaan tuore negatiivinen testitulos.

Kaksipäiväiset kisat tarjoavat kovia kamppailuja mestaruuksista ja mitaleista. Lyhyellä hallikaudella on nähty kovia tuloksia ja useita Suomen ennätyksiä. Positiivinen noususuhdanne suomalaisessa yleisurheilussa jatkuu.

Ankkureista mukana ovat viime vuoden maastojuoksun Suomen mestari Antti Ihamäki, joka juoksee 3000 m ja Kalevan kisojen seiväshypyn voittaja Mikko Paavola sekä Eucabeth Kivikangas naisten 5-ottelussa.

Paavola hakee kilpailuvirettä

Mikko Paavola aloitti hallikauden hyvin jo joulukuussa. Tammikuussa kilpailemisen esti kantapään limapussin tulehdus, mutta muuten harjoittelu ja valmistautuminen SM hallikisoihin on jatkunut suunnitelman mukaan.

– Monella hyppääjällä kuntopiikki on vielä tulematta ja luulen, että SM-hallissa nähdään monta kauden parasta tulosta tai jopa ennätystä, Paavola mietti.

– Oma tavoite on taistella kultamitalista.

Paavolalla on kotimaisen hallikauden kärkitulos 554cm.

Ihamäki odottaa kuntopiikkiä

Antti Ihamäki juoksi tammikuun lopulla Joensuun Areenassa 3000 m aikaan 8.28,13 ja viikko sitten Pajulahdessa omalla vedolla 8.24,01.

– Ennätystä pitäisi saada vielä kohennettua 8.20 tuntumaan, niin sillä ajalla ollaan jo lähellä mitalia, Ihamäki sanoi tavoitteestaan.

Kivikankaan urakka yhden päivän aikana

Eucabeth Kivikangas on mukana naisten 5-ottelussa, jossa lajit ovat 60m aitajuoksu, korkeus, kuula, pituus ja 800m. Hallissa kilpailtavassa 5-ottelussa kaikki lajit tehdään yhden kilpailupäivän aikana.

– Ominaisuudet ovat syksyn ja talven harjoituksissa kehittyneet, joten odotan mielenkiinnolla miten se näkyy eri lajien tuloksissa, Eucabeth toteaa.

Naisten 5-ottelu alkaa 20.2. klo 10, 3000 m juostaan 21.2. klo 13.20 ja seiväshyppykilpailu on ohjelmassa 21.2. klo 14.20. Kilpailut televisioidaan.

TEKSTI: Tapio Rajala