Tilaajalle

Alajärvi rakentaa uusia rakennuksia nyt CLT-puulevystä: Monitoimihallin harjannostajaiset 12. huhtikuuta

Alajärven kaupungin uusissa rakennuksissa on valittu ulkoseinän rakennusmateriaaliksi uusiutuva ja kierrätettävä massiivipuu, CLT-puulevy. Monitoimihallin harjannostajaisia vietetään 12. huhtikuuta ja se valmistuu syyskuussa.

Kehitysvammaisten uusi asumisyksikkö valmistuu Alajärven rantaan kesällä.

– Alajärven kaupunki on jo aikaisemmin käyttänyt onnistuneesti massiivipuurakentamista Palotorin esiintymislavan seinä- ja kattorakenteissa, toteaa Alajärven kaupungin tekninen johtaja Jouni Hänninen.

Hän toteaa, että kehitysvammaisten asumisyksikön ulkoseinärakenteessa päädyttiin massiivipuun käyttämiseen sen hyvien ominaisuuksien vuoksi asumiskäytössä.

– Lähtökohtana oli lamellihirsi tai clt. Urakointivaiheessa käytettäväksi materiaaliksi valikoitui ristiinliimattu, massiivinen 240 millimetriä vahva clt-levy, kertoo Hänninen.

– Rakennus taipuu järvimaiseman myötäisesti ja iso osa asunnoista ja oleskelutiloista on suunnattu järvelle päin. Rakennuksen yhteydessä on sekä maisema- että aurinkoterassi.

Ainutlaatuinen monitoimihalli Suomessa

Alajärven syksyllä valmistuva monitoimihalli on Hännisen mukaan monella tavalla nykyaikainen hybridirakennus.

– Kovin montaa vastaavaa ei Suomesta tällä hetkellä löydy. Kantavat ala- ja välipohjarakenteet ovat betonia. Yläpohjan pitkä jänneväli on ratkaistu käyttämällä teräsristikoita, jotka ovat kyseisen tyyppisessä rakentamisessa ylivoimainen tapa rakentaa, Hänninen selvittää.

– Niiden avulla on myös jätetty tulevaisuuteen laajennusmahdollisuus ilman kantavia välipilareita.

Ulkoseinärakenteessa on pyritty Hännisen mukaan huomioimaan monta seikkaa.

– Sisäpuolinen ristiinliimattu 120 mm:n clt-puulevy valittiin sisäpintaan tasaamaan ilmankosteutta, parantamaan hallin äänimaailmaa ja samalla se toimii kestävänä sisäverhousmateriaalina. Myös osa rakennuksen väliseinistä on clt-levyä.

Ulkoseinän clt-levyn ulkopuolelle asennettiin energiatehokas mineraalivillaeristys ja tuulensuojaus.

Ulkoverhousmateriaaliksi on rakennuksen pitkille sivuille valittu uimahallin julkisivujen mukainen vaalea rappaus, joka toteutetaan levyrappauksena. Päätyjen verhousmateriaalina on värillinen kuitusementtilevy.

– Julkisivuvärityksen ansiosta monitoimi- ja uimahallien rakennusmassat nivoutuvat yhdeksi kokonaisuudeksi, sanoo Hänninen.

Teksti: Sari Heinilä

Katso myös: Alajärven uuden paloaseman tekijöistä päätökset, rakentaminen alkaa ensi syksynä