Eskarit kutsuttiin Soinissa keskustelemaan kunnanjohtajan kanssa – Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta

Soinin kunnassa haluttiin huomioida Kansainvälinen lapsen oikeuksien päivä ja viikko kutsumalla yksi tärkeistä ikäluokista, esikoululaiset, keskustelemaan kunnanjohtaja Johanna Rannanjärven kanssa lapsen oikeuksista ja samalla tutustumaan hieman kunnantaloon. Keskiviikkoaamuna kunnantalon eteisessä kävikin iloinen puheensorina, kun 15 eskaria opettajineen saapui tapaamaan Johanna Rannanjärveä.

– Te lapset olette meille tärkeitä täällä Soinissa, muistutti kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi toivottaessaan ryhmän tervetulleiksi. Lapset pääsivät yhdessä Johannan kanssa pohtimaan kuvatehtävän avulla lapsen oikeuksia. Eskarilaisilla olikin jo ennestään paljon tietoa lapsen oikeuksista, ja he olivat ilahduttavan rohkeita keskustelemaan tästä tärkeästä aiheesta, kerrotaan Soinin kunnan lähettämässä tiedotteessa.

Lapsen oikeuksista oikeus leikkiä herätti mukavasti keskustelua eskarilaisten lempileikeistä.

Lapsilla oli hyvin tiedossa, että kaikilla lapsilla on oikeus syödä, ettei tule nälkä.

Yhdessä pohdittiin oikeutta käydä koulua, oppia ja kehittyä. Samoin keskusteltiin oikeudesta omaan turvalliseen kotiin ja aikuisen huolenpitoon. Tämän vuoden teema aikuisen velvollisuudesta opettaa lasta kohtelemaan muita hyvin tuli juttuhetkessä esille, kun pohdittiin yhdessä, ettei sisaruksia saa purra.

Lapsen oikeuksien viikko muistuttaa asioista, joiden tulisi olla esillä joka päivä ympäri vuoden. Soinin uudistetussa kuntastrategiassa mainitaan, kuinka tärkeitä Soinille ovat lapset ja nuoret, joille halutaan tarjota hyvät eväät elämään. Eskarien vierailusta kunnantalolle näin lapsen oikeuksien viikon aikana pyritään muodostamaan perinne.

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään kaikkialla maailmassa 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi.

Suomessa kansallinen lapsen oikeuksien viestintäverkosto on lanseerannut muutama vuosi sitten lapsen oikeuksien päivän ympärille teemaviikon, jonka tavoitteena on lisätä Lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta ja lapsen oikeuksien toteutumista.

Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna 15.-21.11.2021. Tänä vuonna erityisenä teemana viikolla on jokaisen lapsen yhdenvertainen oikeus hyvään kohteluun. Lasta tulee suojella kaikelta välinpitämättömyydeltä ja väkivallalta. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus kasvaa onnellisuuden, rakkauden ja ymmärtämyksen keskellä.

Ihmisoikeudet kuuluvat yhdenvertaisesti kaikille ja jokaisen tulee niitä kunnioittaa. Tänä vuonna nostetaan esille myös aikuisen velvollisuus opettaa lasta kohtelemaan muita hyvin. Aikuisen pitää omalla toiminnallaan näyttää esimerkkiä ihmisoikeuksien huomioimisesta ja kunnioittamisesta. Lapsella tulee myös olla mahdollisuus oppia empatiaa, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä kunnioittamaan toista ihmistä. Kun nämä taidot kehittyvät, vähenee myös syrjiminen ja kiusaaminen.

#mullaonväliä #sullaonväliä

LÄHDE: SOININ KUNNAN VERKKOSIVU JA TIEDOTE