Etelä-Pohjalaisille yrityksille myönnetty yli 2 miljoona euroa ELY-keskuksen koronatukea

VIRANOMAISTIEDOTE

Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 14.5.2020: Etelä-Pohjalaisille yrityksille myönnetty yli 2 miljoona euroa ELY-keskuksen koronatukea.

ELY-keskuksen koronarahoitusta myönnetään kehittämisavustuksena koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille.

Etelä-Pohjanmaan alueella toimiville yrityksille on myönnetty 13.5.2020 mennessä jo reilu 2 miljoona euroa koronarahoitusta. Myönteisiä päätöksiä on tehty kaikkiaan 215, joista valtaosa on tilanneanalyysejä.

Kehittämistoimenpidehakemuksia on käsittelyssä useita kymmeniä, odottaen lisätietoja hakijayrityksistä.

Etelä-Pohjanmaalla korostuu ravitsemis- ja majoitusala, 18 % myönteisistä päätöksistä kohdistuu tällä hetkellä näille aloille. Seuraavaksi eniten on myönnetty vähittäis- ja tukkukaupan aloille, kaikkiaan liki 16 %. Kolmanneksi eniten myönteisiä päätöksiä on tehty taksiliikenteeseen, lähes 10 %.

-Yritykset ovat antaneet palautetta, että tilanneanalyysin rahoittaminen on antanut mahdollisuuden miettiä uusia liiketoiminnan tapoja koronakriisin aikana ja sen jälkeen, kertoo Johanna Olsson.

ELY-keskusten koronarahoituksessa on siirrytty loppurahoitusten maksatusvaiheeseen. Avustusten maksamatta olevan osuuden haku avautui 12.3.2020. Tähän mennessä näitä maksatuspäätöksiä on pystytty tekemään lähes hakemusten saapumisvauhtia. Yrityksiä halutaankin muistuttaa, että avustuksen loppuerän maksatusta on hyvä hakea mahdollisimman pian.