Tilaajalle

Eteläpohjalaisten nuorten mielestä huumeiden hankkiminen kotipaikkakunnalla on yhä helpompaa - ja Alajärvellä helpointa!

Asia selviää THL:n tuoreimmasta, vuoden 2019 kouluterveyskyselystä.

Lukion 1. ja 2. vuotta käyvistä eteläpohjalaisista 41,4 prosenttia arvioi, että huumeita on melko tai erittäin helppoa hankkia omalta paikkakunnalta. Alajärvellä lukiolaisista ajattelee näin peräti 58,5 prosenttia, yläkoululaisista 40 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2017 saman vastauksen antoi vain 28,7 prosenttia lukiolaisista. Huumeiden käyttäminen ei kuitenkaan ollut yleistynyt samalla tavalla.

Mitä on tapahtunut vain kahdessa vuodessa?

– Tämä asia on arkipäiväistynyt, kertoo komisario Vesa Ojanperä Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Ojanperä löytää kaksi suurinta syytä saatavuuden helppoudelle. Ensimmäinen niistä on internet.

– Huumausaineiden välittäminen on hyvin voimakkaasti netissä. Kun nuoret ovat käteviä ja elävät digitalisaation kautta, niin osaavathan he käyttää niitä kanavia.

Toinen aineiden saatavuutta helpottava tekijä on kannabiksen kotikasvatuksen lisääntyminen.

– Yhä useammin poliisin käydessä tehtävillä kotirauhansuojan paikoissa, sieltä löytyy kotikasvatusta. Se ei ole mitenkään harvinaista.

Maakunnan tilastot ovat linjassa koko maan kanssa: oppilaat pitävät huumeiden hankkimista helpompana koko maassa kuin aiemmin. Helpointa huumeiden hankkiminen on kyselyn mukaan Alajärvellä.

Prosenttiosuudet ovat lähes kaksinkertaistuneet kahdessa vuodessa. Kaupungin sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto on tietoinen tilanteesta, ja sitä on jo käsitelty.

– Asia käytiin läpi syyskuussa lasten ja nuorten moniammatillisessa johtoryhmässä.

Selkeää syytä tuloksille ei ole havaittu. Kaunisto epäilee, että saatavuus on yhteydessä aikuisiin huumeidenkäyttäjiin, joita Alajärvellä tiedetään olevan. Nuoret saattavat oppia tuntemaan yksittäisiä käyttäjiä.

– Tämä on pieni kunta. Nämä ovat pieniä piirejä ja pieniä ympyröitä.

Myöskään Ojanperä ei osaa äkkiseltään sanoa, mistä Alajärven piikki tilastossa johtuu.

– Kyllä se jostakin kertoo, kun Alajärvellä on noin vastattu.

Kaunisto korostaa, että huumeiden varsinaisessa käyttämisessä piikkiä ei ollut. Esimerkiksi kouluterveydenhuollossa asia ei ole erityisesti noussut esiin.

FAKTA

Eteläpohjalaiset nuoret suhtautuvat kannabikseen koko maata kielteisemmin ja ovat kokeilleet sitä koko maan keskiarvoa vähemmän.

Etelä-Pohjanmaalla nuoret kokevat huumeiden hankkimisen omalta paikkakunnalta helpommaksi kuin kaksi vuotta sitten. Koko maahan verrattuna se on silti vaikeampaa.

Maakunnassa kannabista kertoi kokeilleensa ainakin kerran 4,7 prosenttia 8. ja 9. luokkaa käyvistä, 6,9 prosenttia lukiolaisista ja 11,4 prosenttia ammattikoululaisista.

Etelä-Pohjanmaalla 8. ja 9. luokkaa käyvistä 2,4 prosenttia ilmoitti käyttäneensä viimeisen 30 päivän aikana jotain muuta huumaavaa ainetta kuin kannabista. Lukiolaisten keskuudessa vastaava prosenttiluku oli 0,7 ja ammattikoululaisten 1,8.

Koko maan 8. ja 9. luokkaa käyvistä kannabista kertoi kokeilleensa ainakin kerran 8,7 prosenttia, lukiolaisista 13,8 prosenttia ja ammattikoululaisista 19,7 prosenttia.

Koko maassa muuta huumaavaa ainetta viimeisen 30 päivän aikana ilmoitti käyttäneensä 3,1 prosenttia 8. ja 9. luokkaa käyvistä, 1,4 prosenttia lukiolaisista ja 2,6 prosenttia ammattikoululaisista.

Lähde: Kouluterveyskysely 2019, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Teksti: Anni Keski-Heikkilä