Järvi-Pohjanmaa päivitti koronatiedotettaan: Lappajärvellä on todettu neljä uutta tartuntaa sunnuntain jälkeen

Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu 25. lokakuuta neljä uutta koronatapausta.

Lappajärvellä on todettu 18.10. jälkeen yhteensä 55 koronatartuntaa.

Pandemiajohtoryhmä ilmoitti aiemmin maanantaina, ettei tartuntoja olisi sunnuntain jälkeen. Kello 17.15 se kuitenkin päivitti tiedotteensa uudelleen. Jo aiemmassa tiedotteessa pandemiajohtoryhmä oli todennut, että uusia tartuntoja saattaisi tulla.

Koko Järvi-Pohjanmaan alueella otettiin 18.–24.10. 338 koronanäytettä, joten 15 prosenttia otetuista näytteistä on ollut positiivisia. Pääosin tartunnan saaneilla oireet ovat lieviä, mutta osalla oireet ovat myös vakavia ja 1-3 henkilöä on sairaalahoidossa.

Alueella leviävä koronavirus tarttuu hyvin herkästi. Etenkin Lappajärvellä on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta kaikissa sosiaalisissa kontakteissa. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tarkentaa vielä Lappajärven kunnan alueelle seuraavia suosituksia, jotka ovat voimassa 31.10. asti:

  • Annetaan vahva suositus, että ei vierailla asumispalveluyksiköissä tai akuuttiosastolla
  • Yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettävän ollenkaan
  • Lasten ja nuorten ryhmissä tapahtuva kerho- ja harrastustoiminta keskeytetään. Suositellaan myös, että lappajärveläisiä lapsia ja nuoria ei viedä harrastuksiin muille paikkakunnille.

Suositellaan myös aikuisten harrastustoiminnan keskeyttämistä, esimerkiksi:

  • Jamin liikuntasali, kuntosali
  • avantouinti ja yleiset saunavuorot
  • Nuorisotilat suljetaan
  • Kunnantalon ovet suljetaan
  • Kirjastossa ei palvella hyllyjen välissä
  • Lappajärven terveysaseman ovet suljettuna, asiointi ajanvarauksella

Myös muualla Järvi-Pohjanmaan alueella on syytä varovaisuuteen ja tärkeää muistaa hyvä käsihygienia, flunssan oireisena koronatestiin hakeutuminen ja suu-nenäsuojuksen käyttö aikaisempien ohjeiden mukaisesti.

– Näin toimimalla varmistamme alueen yrityksille ja elinkeinoelämälle mahdollisimman normaalin toiminnan sekä suojaamme ikäihmisiä, joille korona voi edelleen aiheuttaa vakavan taudin, tiedotteessa todetaan.