Jehovan todistajat kokoontuvat kierroskonventteihin

3. ja 4.11 Jehovan todistajat järjestävät kaksi Raamattuun perustuvaa opetustilaisuutta Ilmajoki-hallissa. Viikonloppuna pidettävien kierroskonventtien teemana on kehotus: ”Toimi rohkeasti!” (Psalmit 138:3).

Tilaisuuksissa pidettävissä puheissa tarkastellaan muun muassa aiemmin eläneiden Jumalan palvelijoiden esimerkkiä. Lisäksi ohjelmassa vastataan siihen missä tilanteissa voimme nykyään osoittaa rohkeutta ja miten se palkitaan. Tilaisuuksiin sisältyy puheita, havaintoesityksiä, haastatteluja sekä väliaikojen alussa tapahtuva uusien todistajien kastetilaisuus.

Viikonlopun ”opintopäiville” odotetaan reilusti yli tuhatta todistajaa kahdestakymmenestä seurakunnasta Etelä-Pohjanmaalta, Keski-Pohjanmaalta sekä Pohjanmaalta. Todistajien Vimpelin ja Lapuan seurakunnat osallistuvat myös tilaisuuksiin.

Aamupäivien ohjelmajaksot alkavat musiikilla klo 9.30 ja päättyvät klo 12.00. Iltapäivien ohjelmajaksot alkavat klo 13.10 ja päättyvät klo 16.15. Ohjelmalehtinen on mahdollista ladata osoitteesta jw.org/fi/julkaisut.

Jehovan todistajat on Suomessa kolmanneksi suurin uskonnollinen yhdyskunta ja maailmanlaajuisesti heitä on noin 8,4 miljoonaa. Ilmajoki-hallissa viikonloppuna järjestettävät konventit ovat osa maailmanlaajuista tuhansien konventtien sarjaa. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy; niihin ovat tervetulleita kaikki raamatullisesta opetuksesta kiinnostuneet, eikä niissä kerätä kolehtia.

>>>>>>> Stashed changes