Juha Viitasaari: Kuusiolinnan vauvalahja oikeuttaa yhteensä kahdeksan tunnin maksuttomaan lapsiperheiden kotipalveluun

Kuusiokunnissa tarjotaan jokaiselle vastasyntyneelle vauvalahja.

– Alavuden, Kuortaneen, Ähtärin ja Soinin vauvoille on jälleen lähdössä Kuusiolinna terveyden kirje, jossa kerrotaan tarkemmin vauvalahjasta. Vauvalahja oikeuttaa yhteensä kahdeksan tunnin maksuttomaan lapsiperheiden kotipalveluun. Se toimii palvelusetelinä, jolla voi ostaa palvelua esimerkiksi arkisiin kodinhoidollisiin tehtäviin tai lastenhoitoon. Kahdeksan tunnin kokonaispaketti voidaan jakaa tarpeen mukaan usealle eri käyntikerralle. Näin ollen se voi auttaa yhteen suurempaan tarpeeseen tai olla iloksi useampanakin päivänä, kertoo Kuusiolinna terveys Oy:n toimitusjohtaja Juha Viitasaari.

Vauvalahjoja toteutetaan kaikissa neljässä alueen kunnassa kuukausittain.

Kuusiolinna Terveys Oy on jakanut vauvalahjan 1.1.2016 lähtien jokaiselle alueen vauvaperheelle.

– Kokemukset viideltä vuodelta ovat olleet hyvät, palaute on varsin positiivista ja palveluja on käytetty arkea helpottaviin askareisiin. Monikkoraskaudessa lahjakin kertaantuu.

Vauvalahjan tavoitteena on helpottaa lapsiarkea, auttaa perheiden jaksamista ja siten myös ennaltaehkäistä uupumista tai muita ongelmia.

– Vauvalahja lieneekin tunnetuin varhaisen perhetyön tuen muodoista. Myös työntekijät ovat kokeneet vauvalahjat hyvänä lisänä perhetyöhön. Kuusiolinnan vauvalahjojen lisäksi kunnat huomioivat vastasyntyneet omilla lahjoillaan, toteaa Viitasaari.