Keskitysleiri pysäytti Alajärven lukiolaiset: ”Ihan hirveetä, että ihmiset voivat olla noin sairaita?”

Krakovan katukivetykselle astuessa tuli samalla astuneeksi kuin toiseen aikaan.

Vielä matkan alussa Suomessa lunta oli pyryttänyt vaakasuoraan, mutta Puolassa aurinko paistoi kesän hellepäivien voimalla.

Leirikoululaiset heittivät matkalaukut hotellille, ja lähtivät saman tien katselemaan uteliaana ympärilleen.

Vanhankaupungin kauniit rakennukset olisivat voineet huijata minun olevan väärän vuodenajan lisäksi väärällä vuosisadallakin.

Ohitse kulkevat hevosvaunut ja kaukaisen katumusiikin soinnut avustivat illuusion muodostamisessa entisestään. Katoliset kirkkorakennukset omistavat vahvan jalansijan krakovalaisessa katukuvassa.

Seuraavana aamuna hotellin viereisen kirkon kellot herättivät sikeäunisemmatkin unestaan.

Odottamattomasta herätyksestä ei ehditty kuitenkaan olla kauan näreissään. Aamupalan jälkeen matka kävi kohti historiallista paikkaa.

Opastettu kierros ensin Oświęcimissä sijaitsevassa Auschwitzin pääleirissä ja sitten kolmen kilometrin päässä Birkenaun tuhoamisleirissä oli kokemus, jota ei hevillä unohdeta.

– Ihan hirveetä, että ihmiset voivat olla noin sairaita, Emma Koppelomäki sanoo ääneen ajatuksen, joka oli pyörinyt keskitysleiriin tutustumisen jälkeen mitä luultavimmin monen muunkin mielessä.

Toisten opiskelijoiden vahvistavat äännähdykset todistavat aavistuksen oikeaksi.

– Ihminen on luovimmillaan silloin, kun se keksii toisille ihmisille pahaa, Outi Toppinen pohtii.

Paikan olemassaolon itse todistaminen muutti historialliset tapahtumat aivan uudella tavalla todelliseksi. Oppikirjojen tilastot vaihtuivat uhreilta leikattujen hiusten mereen.

Keskitysleirin kauheudesta huolimatta leirikoululaiset pitivät vierailua avartavana. Se on pala historiaa, jolle ei vaikeudestaan huolimatta sovi sulkea silmiään.

Leirikoulun viimeinen päivä muotoutui pitkälti leirikoululaisten kiinnostusten mukaan.

Halukkaat saivat vierailla nykytaiteen museossa, kun loput kokivat juutalaiskorttelin. Vapaa-ajalla monelle kävi tutuksi hotellin läheinen ostoskeskus, josta etsittiin tuliaiset.

Öisen lentokonematkan jälkeen lukiolaisten täyttämän linja-auton valtasi väsynyt, mutta tyytyväinen hiljaisuus. Jotkut olivat jo nuukahtaneet uneen, ja heräsivät vasta aamulla Alajärvellä.

Valvojat kiittivät matkan päätteeksi nuoria hyvin onnistuneesta leirikoulusta.

– Oli aivan upea reissu! Mitä enemmän muistelen sitä, sitä kivemmalta se tuntuu. Ja Auschwitz sitäkin kamalammalta, valvojana toiminut Felix de Silva tiivistää leirikoulun osuvasti.

Alajärven lukion toisen vuoden opiskelijat viettivät 9.–12.4. leirikoulua Krakovassa.

Viime vuonna nykyiset abit olivat käyneet Tallinnassa.

Tavanomainen opiskelu on pysähtynyt molemmilla kerroilla myös lukion muilla opiskelijoilla, sillä leirikoulut on ajoitettu teemaviikoille.

Lukion rehtorin Marko Timon mukaan leirikoulutoimintaa on ollut aiemminkin, mutta siinä on ollut taukoa.

Se on kuitenkin nyt haluttu palauttaa uudestaan opetussuunnitelmaan, ja tavoitteena on tehdä leirikouluista vuosittaisia toisen vuoden opiskelijoiden reissuja.

– Avartaa maailmannäkemystä opiskelijoiden silmin. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuus lähteä ulkomaille muuten kuin tällaisten yhteisten projektien kautta, Timo selventää syitä leirikoulujen järjestämiselle.

Leirikoulut ovat olleet hyvin opettavaisia matkoja, joissa on tutustuttu kohdemaan kulttuuriin ja historiaan. Lisäksi lukio haluaa edesauttaa koulun yhteisöllisyyttä ja kohottaa luokkahenkeä.

– Rajana on Eurooppa, rehtori toteaa leirikoulujen kohdemaiden osalta.

Muuten kohde valitaan mukaan lähtevien opiskelijoiden kesken ryhmänohjaajien avustuksella.

Rehtori toivoo opiskelijoilta intoa leirikouluprojekteja kohtaan. Valtaosa onkin lähtenyt mukaan ja aloittanut hyvissä ajoin rahankeruuta, joka on pääasiallisesti ollut opiskelijoiden omalla vastuulla.

Tämänkeväinen leirikoulu maksoi kokonaisuudessaan vajaat 19 000 euroa. Oppilaskohtaiset kustannukset vaihtelivat sen perusteella, kuinka aktiivisesti hän oli osallistunut varainkeruuseen. Enimmillään oppilas joutui kustantamaan matkasta noin 350 euroa. Ahkerimpien myyjien ei tarvinnut avata oman pussin nyörejä lainkaan.

FAKTA

Auschwitz

Auschwitz on toisen maailmansodan aikana käytössä ollut natsi-Saksan leirialue, johon lukeutui kolme eri keskitysleiriä: Auschwitzin pääleiri, Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiri ja Monowitzin pakkotyöleiri.

Keskitysleirit sijaitsevat Puolassa, Oświęcimin kaupungin läheisyydessä.

Auschwitzissa surmattiin vähintään 1,1 miljoonaa ihmistä, joista noin 960 000 oli juutalaisia. Muista kansalaisuuksista keskitysleirille surmattavaksi joutui muun muassa puolalaisia ja puna-armeijan sotavankeja.

Lisäksi noin 200 000 kuoli leireillä raskaan pakkotyön, ihmiskokeiden, nälkiintymisen ja sairauksien vuoksi. Etenkin kaksoset joutuivat usein leireillä tehtyjen ihmiskokeiden uhriksi.

Nykyisin Auschwitz on museo ja Unescon maailmanperintökohde, jossa vierailee vuosittain miljoonasta pariin miljoonaa ihmistä.

Teksti: Krista Penttilä