Komiat on vuoden tanssiorkesteri - solistina alajärveläinen Aleksi Yli-Sissala

Komiat on valittu Vuoden tanssiorkesteriksi. Järviseudulla yhtye tunnetaan muun muassa sen alajärveläisen solistin Aleksi Yli-Sissalan ansiosta. Yhtyeessä harmonikkaa soittaa Kortesjärveltä kotoisin oleva Aleksi Laukkonen.

Palkinto julkistettiin maanantaina Tanssin tähdet -risteilyllä ja samassa yhteydessä julkistettiin Vuoden 2019 nais- ja miesartistit ja Vuoden tanssilava. Risteilyn järjesti Gramofoni Oy. Kaikki palkinnot jaettiin yleisöäänestyksen perusteella.

Heinäkuussa alkanut yleisöäänestys jatkui vielä laivalla ja yleisö sai valita suosikkinsa.

Vuoden tanssiorkesteriksi valittiin siis Komiat, toisen sijan sai Finlanders ja kolmannen Amore. Finlanders valittiin viime vuonna parhaaksi tanssiorkesteriksi.

Komiat on puolestaan voittanut viime vuoden tanssiorkestereiden SM-kilpailun.

Vuoden naisartisti 2019 on Saija Tuupanen ja Vuoden miesartisti 2019 Kyösti Mäkimattila. Vuoden tanssilavaksi äänestettiin Valasranta

Komiat ei ollut laivalla mukana, mutta he saivat tiedon Vuoden orkesteri -valinnasta heti tuoreeltaan.

– Saimme juuri korvanappiin tiedon, että Komiat on valittu yleisöäänestyksellä Vuoden tanssiorkesteriksi! Tämä on kunnia. Kiitos!, hehkuttavat Komiat.

Komiat on tanssiorkesteri, joka tarjoilee yleisölle vahvaan haitaripoljentoon perustuvaa tanssimusiikkia. Nuorista muusikoista koostuvan orkesterin tunnusmerkkinä keikoilla on rehti lavaesiintyminen sekä helposti jalan alle menevä suoraviivainen soitto.

Yhtyeen soittajat ovat kotoisin Pohjanmaan lakeuksilta ja Varsinais-Suomen Pyhäjärven ympäriltä. Haitaria soittaa Kultaisen Harmonikan vuonna 2014 voittanut Aleksi Laukkonen, kitaristeina toimivat Samuel Järvinen ja Pekka Oravuo, bassoa soittaa Juho Eskola ja rumpuja Eero Nummela. Yhtyeen solistina toimii alajärveläinen Aleksi Yli-Sissala ja solistin lisäksi lauluvoimaa löytyy myös muilta soittajilta.

Lisää aiheesta