Lehtimäkeläinen Urho Kari: Keitä olivat Kätkänjokivarren pellonraivaajat 1600- ja 1700-luvuilla?

Neljä kilometriä pitkällä ja kaksi kilometriä leveällä alueella kahden puolen Kätkänjokea Länsikylän alueella on maastossa selviä merkkejä pitempiaikaisesta peltoviljelystä, jossa on ollut sarkaojat ja savikuoppia runsaasti.

Näitä esiintymiä on ollut maastossa noin 200 hehtaarin alueella.

Osa niistä on raivattu uudelleen pelloksi, mutta sellaisia vanhoja metsiä on vieläkin jäljellä, joissa näkyy selvästi peltoviljelyn merkit. Lisäksi on joen tulvavyöhykkeellä olleet luonnonniityt, jotka on 1900-luvulla otettu peltoviljelyyn. Kaskiviljely on myös ollut yleinen viljelytapa, mutta siinä ei ole käytetty sarkaojitusta, koska sitä on tehty kivisilläkin mailla ja viljelyhistoria ja viljelyhistoria on kestänyt vain muutaman vuoden, koska kaskenpoltossa syntyneen tuhkan ravinteet ovat loppuneet ja metsä on vallannut alueet uudelleen. Myöskään savikuoppia ei ole syntynyt, joten niitä on vaikea tunnistaa.

Tällä samalla alueella on ollut ja on vieläkin näkyvissä kymmeniä tervahautoja.

Tämä kaikki kertoo valtavasta työmäärästä, mitä on tehty puulapiolla, kuokalla ja kirveellä.

Se kertoo myös, että ihmisiä on täytynyt olla paljon enemmän kuin mitä historia kertoo.

On suuri kysymys, mistä he ovat tulleet ja mihin he ovat menneet. Ketä he olivat?

Muinaiset alueen pellot ja luonnonniityt kertovat, että karjaa on ollut: onhan karja ollut niihin aikoihin välttämätön elämän edellytys.

Jonkinlainen oletus on se, että väkeä on siirtynyt Pohjanlahden rannikolta ja Kyrönmaalta tänne uudisraivaajiksi. Onhan tämä ollut vapaata erämaata.

Syynä on ollut ruotsalaisten kohtuuton verorasitus ja venäläisten sotaretket.

Isovihan aikana venäläiset sotajoukot tulivat laivoilla Pohjanlahtea myöten, joten vainolaiset tulivat lännestä. Suomenselän erämaat olivat turvallisin ja luonnollisin pakosuunta.

1600-luvulla Kyrönmaa ja Pohjanlahden rannikko olivat melko tiheään asuttuja. Silloin terva oli sitä mustaa kultaa ja alueen metsät olivat pahoin ylihakattuja, joten Suomenselän koskemattomat metsät olivat tärkeä luonnonvara hyödynnettäväksi. Tästä on olemassa luotettavaa historiatietoa.

Isonvihan aikana Venäjän armeija ja kauppiaat olivat se ajan ISIS: tappoivat siviilit, polttivat talot, veivät orjiksi Venäjälle, ryöstivät kaiken, millä oli arvoa.

Osa tietenkin pääsi pakenemaan: siitä on myös historiatietoa.

Kyrönmaan kansalla oli silloin varsin korkea ammattitaito maanviljelystä. He osasivat ojittaa pellot ja ajaa savea maanparannusaineeksi. Kertoisivatko nuo vanhat savikuopat ja sarkaojat heistä jotakin?

Alajärveläisten, lehtimäkeläisten ja kuortanelaisten sukuluetteloissa esiintyy nuorten aikuisten miesten kuolinpaikaksi Napue, ja aika on sama kuin Napuen taistelulla, joten on todennäköistä, että heitä oli taistelussa mukana.

Napuen taistelussa on merkitty kuolleeksi Soinista kotoisin ollut Erkki Keisari (2.2.1670-19.2.1714).

Voisi olettaa, että nämä miehet kertoivat paikallisille asukkaille ja olivat myös oppaana, mistä löytyisi vapaata ja turvallista asuintilaa.

1950-luvun alussa oli Kätkänjokivarren niittyjen reunametsissä pulpettikattoisia savupirttejä, jotka oli rakennettu ilman sahaa. Niitä sanottiin jokisaunoiksi.

Lämmitys toimi samoin kuin savusaunassa.

Niitä ei käytetty saunomiseen, vaan ne olivat tilapäisasuntona heinäntekoaikana ja myös talvella metsätöiden ja savenajon aikana.

Yksi valokuva on tällaisesta täysin kirveellä tehdystä savupirtistä. Sen rakentamisaika voisi olla 1700-luvun alkupuoli.

Yksi tällainen pirtti on vielä säilynyt, tosin jo harjakattoinen. Sen nimi on Pinniäisen pirtti. Siinä on nurkat jo siistitty sahalla, ilmeisesti rakennuksen siirron yhteydessä.

Entä kysymys: mihin ne pellonraivaajat ovat hävinneet?

Alueella ei ollut taloja sataan vuoteen, vaan Lehtimäen kirkonkyläläiset ja keskikyläläiset kävivät kesäisin heinää korjaamassa rantaniityillä, ja suurin osa raivatuista peltomaista metsittyi uudelleen.

Olojen rauhoituttua nämä tuntemattomat raivaajat luultavasti palasivat takaisin entisille kotiseuduilleen ja jättivät kovalla työllä raivatut pellot luonnon haltuun.

Syynä siihen olivat Kätkänjokivarren ankarat kesähallat, jotka tuhosivat usein viljasadon.

Myös Suomenselän ravinneköyhät ja happamat maat olivat suuri pettymys verrattuna rannikon humuspitoisiin savimaihin, joissa halla oli harvinainen ongelma.

Samasta syystä Autiosaaressa ollut Mattisen talo siirtyi nykyiselle paikalleen kirkonkylälle.

Tämä talonpaikka on vielä selvästi näkyvissä maastossa.

Erot kesän minimilämpötiloissa voivat olla kymmenen astetta yöllä.

Olen mitannut vuonna 1985, kun Pinniäisessä oli heinäkuussa pakkasta 10 astetta, niin Kirkonmäellä oli 1 aste lämmintä - ja matkaero on vain 10 kilometriä.

Se, miksi Kyrönmaalla halla ei ole ongelma, on että mereltä tuleva sumu hallayönä suojaa viljan.

Se sumu on usein näkyvissä Kuortaneen suunnassa, mutta se ei jaksa nousta Lehtimäelle asti, koska olemme muinaisella vuorenhuipulla.

Vuonna 1867-68 oli ankarat hallavuodet. Lehtimäellä oli silloin 500 asukasta, joista vuonna 1868 kuoli nälkään 133 eli yhden vuoden aikana neljäsosa pitäjän väestä. Nämä luvut ovat kirkonkirjoista.

Lisäksi on tarinoita ruokaa etsivistä kerjäläisistä, joita on löytynyt kuolleina lumihangesta. Heidän kotipaikkaansa ei tiedetty.

Näiltä ajoilta on Kalle Flinkmannin kustantama muistomerkki Lehtimäen vanhalla hautausmaalla, johon on haudattu nälkään kuolleita, osa joukkohautaankin.

Kätkänjokivarressa on vielä yksi lato, joka on tehty pettupuista. Hirsissä näkyy selvästi puukonjäljet.

On vielä yksi säkki pettujauhoja, jotka on jauhettu Myllypuron myllyssä silloin nälkävuosina.

Pinniäisen pirtin seinähirsissä näkyy kaksi puukolla tehtyä ristinmerkkiä, jotka herättävät ajatuksia.

Sen ajan ihminen ei ole ristiä seinään pilanpäiten tehnyt. Ne voisivat olla merkki vainajasta, joka on haudattu maastoon.

Edellinen, vielä kylmempi kausi on ollut 1760 paikkeilla, jolloin monta taloa Lehtimäellä on ollut ilman asukkaita ja pitäjän väkiluku on ollut 1860-lukua pienempi.

Voisi olettaa, että kyseiset ristinmerkit olisivat 1715-1760 -väliseltä ajalta, koska silloin ei Lehtimäellä ollut virallista hautausmaata, vaan ne olivat Pietarsaaressa ja myöhemmin Lappajärvellä.

On aika selvää, että kaikkia vainajia ei ole voitu kuljettaa tällaisia matkoja.

Sodan seurauksena on ollut liikkuvaa väkeä, jotka eivät olleet kirkon rekistereissä. Ihmisten elinikä on ollut paljon nykyistä lyhyempi. Lapsikuolleisuus on ollut hyvin suuri Sahan puuttuminen rakennustten valmistamisessa viittaisi 1700-lukuun.

Monenlaisia ajatuksia mielessä liikkuu, kun näitä joskus peltona olleita maita tekee uudelleen pelloiksi.

Nyt työtä saa tehdä ilmastoidun koneen hytissä ja ruokaa saa riittävästi.

He ovat tehneet käsin, alkeellisilla työkaluilla ja usein varmasti nälkäisinä, väsyneinä, vaatteet märkänä ja huolena leivän riittävyys.

Mukana työssä ovat olleet naiset, lapset ja vanhukset niin kuin tätä työtä on kuvattu vanhoissa maalauksissa.

Tulee mieleen, onko minun osani liian hyvä heihin verrattuna. Olenko tietämättäni rikkonut jonkun hautarauhan?

Ovatko he olleet varhaisia esivanhempiani?

Usko maahan ja vahva elämänhalu heillä on täytynyt olla. Onko minun työni turhaa vai onko siitä hyötyä jälkipolville?

Perimätieto kertoo, että Pinniäisen pirtillä olisi asunut suuri sotaherra, jolla oli paljon rahaa.

Ei ole kovin erikoista, että vaikeasta tilanteesta upseerikin voisi lähteä käpykaartiin, jos ei Ruotsin puolustaminen tuntunut tärkeältä.

Tällainen piilopirtti oli siihen oikea paikka.

Voisi arvailla, että tällainen piilopaikka olisi ollut varmempi isonvihan aikana, koska Suomen sodan aikana näillä pirteillä oli siviilejä sotaa paossa.

Lehtimäellä on ollut lappalaisia varsin myöhään.

Saamenkieliset paikannimet viittaavat siihen: Kätkä, Lipo, Kotaneva.

Lehtimäen kirkon historiassa mainitaan porolla ajamisesta, ja Aaro Vallinmäen kirjassa mainitaan poroista kotieläiminä.

Runtelinkankaalla vielä nytkin kasvaa erikoisen komeita jäkäläkasvustoja.

Aili Silvonen on kertonut isovanhempien kertoneen Lapin akan asuneen poikansa kanssa turvemajassa näissä maisemissa.

Haisupuron rantapenkassa on kuoppia, jotka ovat ihmisten tekemiä.

Olisivatko ne yhteydessä tähän tarinaan?

URHO KARI