Linda Yli-Ketelä Rannan Ruhtinaalla suomenhevosten mestaruuteen

Soinilainen 24-vuotias Linda Yli-Ketelä voitti suomenhevosten mestaruuden viikonloppuna Power Parkin raviradalla Kauhavan Alahärmässä järjestetyissä esteratsastuskilpailuissa. Suomenhevosten mestaruus ratkesi kahdessa osakilpailussa, joissa estekorkeudet olivat 110 ja 120 senttimetriä.

– Tänä vuonna kilpailuun osallistui 15 ratsastajaa. Viimeiselle kierrokselle lähtiessäni minulla oli mahdollisuus voittaa, vaikka yhden pudotuksen ottaisinkin. Pudotus tulikin sitten heti viimeisen kierroksen ensimmäiseltä esteeltä. Hermot kuitenkin kestivät, hevonen totteli ja loppukierros sujui puhtaasti, voittoonsa tyytyväinen Yli-Ketelä toteaa.

Lehtimäen ratsastajia edustavalle Yli-ketelälle sijoitus on hänen ratsastushistoriansa paras. Hän on harrastanut ratsastusta kuusivuotiaasta asti.

Kyseessä oli vasta toinen kerta, kun Yli-Ketelä osallistui kisaan, ja ensimmäinen kerta kyseisellä hevosella. Viime vuonna kisat päättyivät epäonnisesti, kun Yli-Ketelä ei onnistunut saamaan viimeiseltä kierrokselta tulosta lainkaan.

Yli-Ketelä osallistui kisaan Rannan Ruhtinas -suomenhevosella, jonka kasvattaja ja omistaja on kuortanelainen Kaisu Västinsalo.

– Hevosta on koulutettu rauhassa tälle tasolle ja kapasiteettia riittää nyt hyvin kisoihin, kertoo Yli-Ketelä.

Seuraavat kisat odottavat jo Yli-Ketelää, sillä tulevana viikonloppuna hän suuntaa Kalajoella järjestettäviin ratsastuskisoihin.