Tilaajalle

Luokanopettaja Sari Salo osoittaa, että digilaitekin voi liikuttaa oppitunnilla

Luokanopettaja Sari Salolta on vastikään ilmestynyt teos Digihiki – ja 165 muuta Peppu irti penkistä -ideaa. Harjoitukset liittyvät äidinkielen, matematiikan ja vieraan kielen oppimiseen. Kirja jatkaa samalla tiellä kuin Salolta aiemmin ilmestynyt Peppu irti penkistä -kirja.

– Yhteensä näissä kirjoissa on yli 300 toiminnallista harjoitusta. Nyt tuntuu, että olen kaikkeni antanut.

Uusimmassa teoksessa Salo on koonnut kirjaan myös toiminnallisia harjoituksia, joissa käytetään digilaitteita. Hänestä on tosiasia, että monet lapset ovat aivan liikaa koneilla ja kännyköillä. Koululle jää hänestä tärkeä tehtävä: opettaa uudenlaista koneen käyttöä. Hänen päällimmäinen kysymyksensä onkin, miten digitaalisuutta voi hyödyntää eri oppiaineissa niin, ettei se passivoi.

– Onko mahdoton ajatus, että digitaalisuus valjastetaan liikunnan käyttöön? Olen nyt koonnut tähän uuteen kirjaan esimerkkejä, joilla lapsille on saatu digilaitteen avulla hiki. Siitä tulee digihiki.

Entinen digilaitteiden vastustaja

Salo myöntää olleensa vielä noin kuusi vuotta sitten itsekin vastarannankiiski, kun digitaalisuus alkoi puskea luokkahuoneisiin.

– Olin aivan järkyttynyt. En jaksanut digilaiteasiaa ollenkaan.

Aikansa Salo pyristeli vastaan, mutta näki pian, ettei digitaalisuudelle voi mitään. Hän päätti ottaa uuden asian haltuun ja kääntää sen jotenkin voitokseen.

–Tein yhden kesän ihan valtavasti töitä tämän eteen. Tutkin, luin ja testasin.

Toiminnallisen opetuksen ajatus on hyvin vahvasti Salon sydäntä lähellä. Opetustyylin hän kokee toimivan niin vilkkaille kuin ujoillekin lapsille.

Vilkas jaksaa keskittyä paremmin toiminnallisen harjoituksen jälkeen vaikkapa kirjoittamiseen.

– Ujot oppilaat taas rohkaistuvat näiden leikkien avulla. Leikin kautta he uskaltavat tuoda osaamistaan paremmin esille verrattuna siihen, että pitäisi odottaa vastausvuoroaan.

Opetusalan suurimmille messuille puhujaksi

Digitaalisten sovellusten tuominen opetustilanteisiin ei ole Salon mielestä yksinkertaista, sillä valmiina tarjottimella niitä ei yleensä tarjoilla.

– Koko ajan on opiskeltava ja kehitettävä itseään. Ajattelen, että jos lasten täytyy olla joka päivä valmiina oppimaan uutta, niin minunkin täytyy.

Salo seuraa kansainvälisiä blogeja ja etsii uusia sovelluksia tiiviisti. Samalla hän miettii keinoja ottaa sovelluksia osaksi digitaalista ja toiminnallista opetusta.

– Useinhan sovellukset ovat juuri sellaisia, ettei niitä ole edes ajateltu opetuskäyttöön.

Uudessa kirjassa on keinoja, kuinka digitaalisin apuvälinein tehtyjä toiminnallisia harjoituksia voi muuntaa käytettäväksi ilman laitteita. Salo on harmissaan, että oppilaitokset ovat tässä suhteessa eriarvoisia.

– Laitekanta ei ole edelleenkään kaikkialla hyvä, vaikka uusi opetussuunnitelma edellyttää digitaalisaatiota.

Viime vuonna Vuoden luokanopettajaksi valitulla Salolla riittää vientiä.

Esimerkiksi ensi viikonloppuna hän puhuu Educa-messuilla Opetushallituksen kutsumana siitä, voiko digitaalisuuden todellakin kääntää passiivisesta ruuduntuijottamisesta aktiiviseksi osallistumiseksi.

– En markkinoi itseäni, mutta jatkuvasti kysytään kouluttamaan.

Päivätyönsä Salo tekee Alajärvellä Myllykankaan koulussa 3.–4.-luokkien opettajana.

TEKSTI: Johanna Kataja