Tilaajalle

Ohikuljetut tarinat: Eväidenhaun Kullanmutka

Ammattiautoilijan työpäiviin kuuluneen eväspysähdyksen mukaan nimetty tienristeys muistuttaa rakkaudesta ja eletystä elämästä.

Hoiskontien ja Vanhatien risteyskohta on nimetty alajärveläiselle linja-autokuskille eväitä tämän työpäivinä tuoneen vaimon mukaan.

Linja-autonkuljettaja oli nimeltään Eino Korkea-aho. Yksi hänen veljistään oli valokuvaaja Olavi Korkea-aho.

Ajomatkat kulkivat ehkä Seinäjoelta Kyyjärvelle ja samaa reittiä takaisin. Kun illalla saavuttiin perille, ei kotiin Alajärvelle ajettu ilmeisesti heti, vaan sinne jäätiin yöpymään.

Ilman eväitä se olisi ollut pitkä aika. Siksi onkin onnekas sattuma, että ajomatkan varrelle osui Korkea-ahon oma koti, jonka liepeille hän pysähtyi usein hakemaan ruokaa.

Aivan kotipihaan asti hänen ei kuitenkaan tarvinnut ajaa, sillä hänen vaimonsa Veera toi eväät mutkaan.

– Eino itse kertoi, että vaimo toi eväät linja-autoon kirkolle kääntyvään mutkaan parinsadan metrin päässä mutkasta olevasta kotitalostaan, Toivo Kivipelto kertoo.

Kohtaamispaikkaa on myöhemmin alettu tämän tapahtuman perusteella nimittää Kullanmutkaksi, koska oma kulta siellä aina kuskia odotti.

Nimen ovat ehkä aikoinaan keksineet Korkea-ahon kyydissä olleet matkustajat, joille eväidenhakureissut tulivat tutuiksi.

Autoilu vaihtui asuinalueeksi

Nykyään Kullanmutkan kautta kulkee linja-autoja harvemmin, sillä esimerkiksi Seinäjoelta Kyyjärvelle ajetaan usein Kyyjärventietä pitkin.

Sen sijaan Kullanmutka on tunnettu rantatontteja sisältävästä asuinalueestaan.

Kullanmutkan alueella sijaitsee myös vuonna 2017 käyttöön otettu Mäntymäen päiväkoti, joka on Alajärven ensimmäinen nimenomaan siihen tarkoitukseen rakennettu.

Lisäksi Alajärven sähkön toimitilat sijaitsevat Vanhatien varrella lähellä mutkaa.

Vanhempaa rakennuskantaa edustaa alueella aikoinaan asuneiden Oskari ja Hilja Tallbackan punainen lutti.

Maisema on kaunis. Kesäisin mutkaa reunustavat ensin lupiinit ja myöhemmin keltaisena kumottava viljapelto.

VILJA VAINIO