Tilaajalle

Ohikuljetut tarinat: Vain hautapaikka muistuttaa pikkupojan hirveästä kohtalosta

Vimpelin hautausmaan museohautojen joukosta löytyy lopulta etsitty pienen pojan hauta. Se erottuu massasta, sillä joku on kullannut tekstin. Haudalla on posliininen enkeli ja muovikukka.

Kuolinpäivää ei ole, vain kuolinvuosi, 1867. Eläköitynyt lääkäri Erkki Rintala on juuri kertonut tarinan siinä muodossa kuin hän on kuullut sen aikapäiviä sitten vimpeliläiseltä kansanperinteen kerääjältä, toimittaja Frans Emil Takalalta.

– Vimpelissä oli lainapuodit joka kylässä. Talollisten oli varastoitava niihin manttaalin suuruuden mukaan viljaa katovuosien varalle.

Sieltä sai sitten kylvöviljaa, jos ei muuten ollut mitä kylvää. Nälkävuodet tulivat.

– Kerjäläiset alkoivat kiertää. Oli sellainen laki, että ne oli ruokittava. Vimpelin johtoväki piti kokouksen ja asetti vartiomiehen Vimpelin ja Alajärven rajalle Luoma-aholle.

Kerjäläisillä oli halu päästä kohti Vimpeliä, jossa ruokaa vielä uskottiin olevan. Vartiomiehet olivat löytäneet metsästä pienen nälkään ja kylmyyteen kuolleen pojan ruumiin. Kuolleita oli ollut muitakin, mutta poika oli pieni ja siten helppo kantaa.

– Jonkin piston lienevät sydämessään tunteneet ja siksi toivat hänet kirkkomaalle?

Takala on kirjoittanut vuonna 1976 ilmestyneeseen Vimpeli-nimiseen kirjaan tuosta ajasta, mutta ei kuitenkaan tätä tarinaa (s. 32). Vaivaishoitolautakunta oli ollut suurten 1866–1868 nälkävuosien edessä Vimpelissä voimaton.

– Vaivaishoitolautakunnat joutuivat lujille huolehtiessaan nälkäänäkevien joukosta ja suurista kerjäläislaumoista, joita varsinkin ”pohjaapäin” pitäjään tulvi.

Asia vietiin kuntakokouksen käsiteltäväksi ja yhtenä kysymyksenä oli, kuinka voidaan estää ulkokuntalaisten kerjäämistä.

– Tästä päätettiin, että he tulevat poiskyydittäväksi, jos he rupeavat ylön rohkiasti kulkemaan niin kuin edellisinä vuosina.

Päätös tehtiin 24.11.1886. Liekö juuri tuo koitunut ”Poika Nulikon” kohtaloksi seuraavana talvena?

JOHANNA KATAJA

Lisää aiheesta