Sisuhuipentumassa upeita onnistumisia – mukaan mahtui myös kaksi uutta Ankkureitten seuraennätystä

Vaikka sisuhuipentuman järjestyminen oli koronaepidemian johdosta vaakalaudalla, saatiin Etelä-Pohjanmaan seurojen hyvällä yhteistyöllä ja pika-aikataululla järjestettyä hieno 3-päiväinen tapahtuma.

EPU ry:n vetämänä, TöVe:n, LaVI:n ja SSU:n järjestämänä sekä kaikkien seurojen toimitsija-apujen turvin voitiin yli 1000 urheilusuorituksen jälkeen jakaa Etelä-Pohjanmaan 9-15 -vuotiaiden yleisurheilun piirinmestaruudet. Kisat käytiin Töysässä, Lapualla ja Seinäjoella.

Ankkureista mukaan oli ilmoittautunut 17 nuorta yleisurheilijaa, jotka kilpailivat upealla menestyksellä piirin parhaimmiston kanssa tuoden peräti 29 mitalia, joista 8 kultaista.

Kaksi uutta seuraennätystä

Monen oman ennätyksen ja hyvän sijoituksen lisäksi syntyi myös kaksi Ankkureitten seuraennätystä: Emmi Pitkäkangas T13 moukarissa 37,58 metrin heitollaan ja Sara Vuorela T13 200 metrin aidoissa 33,53 sekunnin ajallaan.

Eevertti Kantanen voitti P12 sarjan keihään kauden kotimaisella kärkituloksella 42,52 m.

Nuori heittäjälupaus Hanna Siirilä (T11) onnistui myös hienosti kaikissa heittolajeissa voittaen kuulan ja kiekon, ottaen hopean keihäässä ja vielä pronssia moukarissa, jossa hän kilpaili vasta ensimmäistä kertaa.

Ville-Veikko Keski-Levijoki uusi viimevuotisen kullan P15 moukarissa.

Anniina Viitasaari (T13) oli piirinmestari korkeudessa ja pituudessa toinen. Emmi Piispanen (T13) onnistui myös mainiosti ja nappasi kultaa 3-loikassa ja pronssia korkeudessa.

Sara Vuorela (T13) otti 200 metrin aitajuoksun kullan lisäksi hopean keihäässä. Viola Takala (T12) voitti seipään ja oli kolmas 200 metrin aidoissa.

Katariina Leppäaho (T13) on ollut huippukunnossa koko kesän useassa eri lajissa ja siitä nyt palkintona neljä hopeamitalia (60 maj, 200 maj, 1000 m ja kiekko). Myös Aada Piispanen (T11) saalisti hienosti kaksi hopeaa (1000 m ja korkeus). Emmi Pitkäkangas (T13) heitti moukarissa hopealle ja keihäässä pronssille.

14-vuotias Henri Pitkäkangas heitti P15-sarjassa pronssiset mitalit sekä moukarissa että keihäässä. Pronssimitalin nappasi myös joukkueen nuorta mieskaartia edustava urheilija Samuel Kuoppa-aho, joka paiskasi P9-sarjan keihäässä ennätystuloksensa.

Viikonloppuna kisasivat mainiosti myös Emilia Kivimäki (T11) ollen kuulassa neljäs. Joukkueen nuorin ja ensikertailainen urheilija Loviisa Saari (T9) sijoittui pituudessa hienosti sijalle 7. Nuorimmat osallistuivat myös muihin lajeihin hienoilla tuloksilla.

T14-sarjassa tänä vuonna kisaavat Milja-Maria Lahti, Seliina Kuoppa-aho ja Ilona Takala pistivät lujasti kampoihin suurimmaksi osaksi vuotta vanhemmille kilpasiskoilleen T15-sarjassa.

Seliina otti hopeaa 800 metrin ja pronssia 2000 metrin kestävyysmatkoilla. Ilona saavutti pronssia sekä seipäässä että 300 metrin aidoissa. Milja-Maria on parannellut ennätyksiään läpi kesän ja niitä syntyi nytkin, mutta jäi harmittavasti neljännelle sijalle 100 metrillä ja pituudessa. Kaikki tytöt ovat saavuttaneet T14-sarjan SM-kisarajan yhdessä tai useammassa lajissa.

Teksti: Sari Yli-Mannila