Vimpeliläinen 8.-luokkalainen joukkoineen menee lakkoon ilmaston puolesta perjantaina

Vimpeliläinen Elina Arpala seuraa ruotsalaisen yhdeksäsluokkalaisen Greta Thunbergin esimerkkiä.

Thunberg on vuoden 2018 elokuusta lähtien istunut joka perjantai koululakossa Ruotsin valtiopäivätalon edessä vaatimassa päättäjiltä intohimoisempaa ilmastopolitiikkaa.

Hänen seuraajansa ovat lakkoilleet ympäri maailmaa omien parlamentti- ja kaupungintalojensa edessä, ja joinain päivinä heitä on ollut yhteensä jopa 100 000.

– Keski-Euroopassa on järjestetty paljon suuria ilmastomarsseja, joissa on ollut jopa 15 000 nuorta yhdessä kaupungissa. Suomessakin on istuttu vaatimassa ilmastotekoja esimerkiksi Helsingissä, Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Pietarsaaressa.

Arpala kertoo, että perjantaina 15. maaliskuuta järjestetään globaali ilmastolakko, jolloin lakot kasvavat, ja uusia lakkoja järjestetään eri puolilla maailmaa.

– Aion järjestää 15.3. kello 9.00-11.00 koululakon ilmaston puolesta Vimpelin kunnantalon edessä. Tällä hetkellä lakkoon aikoo osallistua minun lisäkseni kaksi muuta kahdeksasluokkalaista.

Lakon perimmäinen tarkoitus on herättää keskustelua ja saada ihmiset ajattelemaan ilmastoa.