Viranomaistiedote: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin torstaina 22.10.2020 kaksi uutta koronavirustartuntaa - toiseen tartuntaan liittyy noin 30 hengen joukkoaltistuminen Lapuan Poutun koulussa

VIRANOMAISTIEDOTE:

Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta:

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin torstaina 22.10.2020 kaksi uutta koronavirustartuntaa. Toiseen tartuntaan liittyy n. 30 hengen joukkoaltistuminen Lapuan Poutun koulussa. Altistuneet on jäljitetty ja heidät on asetettu karanteeniin eilisen illan aikana. Koulun 5. ja 6. luokka siirtyvät etäopetukseen 23.10. - 1.11.2020 väliseksi ajaksi.

Asiasta on uutisoitu eilen 22.10.2020 klo 20.45 lähetetyllä tiedotteella.

Toinen tartunta on todettu Lapualla Pizzeria Elman työntekijällä. Muu henkilökunta on asetettu karanteeniin ja pizzeria on suljettu toistaiseksi. Pizzeriassa asioineiden tartuntariski on pieni. Pizzeriassa 14.10. - 21.10.2020 välisenä aikana asioineiden suositellaan kuitenkin tarkkailemaan vointiaan ja ottamaan yhteyttä koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa Lapuan terveyskeskukseen tai sen ollessa suljettuna Päivystysapuun 116 117.

Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 157. Sairaalahoidossa on muutamia potilaita.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 36 590. Eilen tutkittiin 376 näytettä.

Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin kokous 22.10.2020:

Koronatilanne on Etelä-Pohjanmaalla ollut kuluneen viikon ajan edellisiä viikkoja rauhallisempi. Uusien tapausten määrä kahden viikon aikana täyttää kuitenkin kiihtymisvaiheen kriteerin: ilmaantuvuus 17,6/100 000, asukasta, yhteensä 34 tapausta 14 vrk:n seurannassa.

Tämän vuoksi alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan, että Etelä-Pohjanmaa on edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa. Mikäli tilanne jatkuu kuluneen viikon kaltaisena, on mahdollista, että palaamme pandemian perustasolle. Tilannetta arvioidaan Nyrkin seuraavassa kokouksessa 29.10.2020. Aikaisemmin annetut suositukset ovat voimassa muilta osin, mutta matkustuksen osalta suositusta laajennettiin Vaasan sairaanhoitopiirin lisäksi koskemaan myös pääkaupunkiseutua. Suositukset ovat luettavissa myös sairaanhoitopiirin nettisivulla.

Seuraavan mediatiedotteen annamme maanantaina 26.10.2020 klo 10.30.

Koronatilannetta sairaanhoitopiirissä voitte seurata nettisivullamme, jonne päivittyy sekä tartuntatilanne että sairaanhoitopiirin kautta tutkittujen koronavirusnäytteiden määrä www.epshp.fi/korona.