VIRANOMAISTIEDOTE: Halukkuus koronarokotteen ottoon on hieman noussut, tartuntoja tulee ilmi erityisesti kouluikäisissä

Maanantaina 22.11. kokoontunut Nyrkki päätti Etelä-Pohjanmaan jatkavan leviämisalueena.

Väestön rokotuskattavuudessa on edelleen puutteita, vaikka halukkuus koronarokotteiden ottoon onkin hieman alueellamme noussut.

Sairaalahoidon kuormitus on yhä suurta. Positiivisten koronatestien osuus on 4,9 %.

Ilmaantuvuus on korkealla: viimeisen kahden viikon ajalta 149,2 per 100 000 asukasta - rokottamattoman väestön osalta jopa 370 / 100 000.

Aiemmat leviämisvaiheen ravintolarajoitukset säilyvät ennallaan.

Tällä hetkellä tartuntoja tulee ilmi etenkin kouluikäisten joukossa.

Nyrkki korostaa koulujen hyvien toimintamallien jatkamisen tärkeyttä. Näihin kuuluvat muun muassa opetusryhmien sekoittamisen välttäminen, turvavälit sekä hyvät hygieniakäytännöt.

Nyrkki kannustaa perheitä ottamaan koronarokotukset kaikille yli 12-vuotiaille.

Lisäksi pitkittyneestä tilanteesta huolimatta olisi tärkeää edelleen jatkaa perustorjuntatoimia, kuten kasvomaskin käyttöä, suurten väkijoukkojen välttämistä sekä hyvää käsihygieniaa.

Nyrkki päätti jatkaa Etelä-Pohjanmaalle antamaansa etätyösuositusta 31.12.2021 saakka.

Menneellä viikolla todettiin 165 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 116. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 2581. 14 vuorokauden ilmaantuvuus on jälleen lähtenyt nousuun ollen nyt 149,2 / 100 000 asukasta.

Tartunnoista hieman alle puolet (46 %) on perhepiirin tartuntoja. Lisäksi tartuntoja on tullut koulusta sekä kavereilta, tuttavilta ja sukulaisilta. Epäselväksi jääneiden tartunnanlähteiden osuus oli viime viikolla 16 %.

Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä 6 koronapotilasta. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on 6 koronapotilasta.

Positiivisten koronatestien osuus on jälleen noussut ollen nyt 4,9 %.

Sairastuneista 58 % oli jo karanteenissa tartunnan tullessa ilmi.

Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus yli 12-vuotiaasta väestöstä: 83,6 % on saanut 1. rokotuksen ja 78,1 % myös 2. rokotuksen. Koko Suomessa yli 12-vuotiaista 86,4 % on saanut 1. rokotuksen ja 81,0 % myös 2. rokotuksen.

Viime viikolla otettiin yhteensä 3509 covid-19-näytettä, keskimäärin 584 näytettä per päivä. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen on 16,3 tuntia.

Lisää aiheesta