VIRANOMAISTIEDOTE: Järvi-Pohjanmaan asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja - Hallituksen linjaus: Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin yläkoulut ja lukiot ovat etäopetuksessa 8.-28.3.2021

VIRANOMAISTIEDOTE: Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 25.2.2021

Edellisen 23.2.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 136 koronatartuntaa.

Hallitus linjasi neuvottelussaan 24. helmikuuta koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista ja tason kaksi käyttöönotosta. Yhteensä seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Lisäksi yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri lukeutuu näihin kiihtymisvaiheen sairaanhoitopiireihin.

Ensi viikolla eduskunta päättää poikkeusoloista, jolloin ravitsemisliikkeet suljettaisiin 8.-28.3.2021. Samoin leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ja toisen asteen oppilaitokset ohjattaisiin siirtymään tilapäiseen etäopetukseen ja yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää.

Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin lukiot ovat etäopetuksessa 8.-28.3.2021. Pandemiajohto-ryhmä suosittelee muita alueen toisen asteen toimijoita siirtymään etäopetukseen em. ajankohtana.

Hallituksen linjauksen myötä Etelä-Pohjanmaan kuntien yläluokat tulevat siirtymään etäopetukseen 8.-28.3. väliseksi ajanjaksoksi. Alueen koulut aloittavat toimenpiteet etäopetukseen siirtymiseksi, ja tiedottavat asiasta suoraan huoltajia ja opiskelijoita.

Perusopetuksien vuosiluokkien 0-6 opetus sekä myös vuosiluokkien 7-9 erityisen tuen oppilaiden opetus järjestetään lähiopetuksena.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä odottaa alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin suosituksia sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston uusia määräyksiä. Pandemiajohtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona 3.3., jolloin pyritään tiedottamaan tarkemmin suosituksista ja rajoituksesta koskien mm. harrastustoimintaa.